maanantai 9. lokakuuta 2017

Ei ole saldoni noussut. Junnaa paikoillaan.

Googlessa näkyi tekstejäni olevan ja mainoksia siinä ohessa mutta ei vaan saldoni ole noussut. Mitä ihmettelen kun tosiaan mainoksilla pitäisi saldon nousta. Ihmeellistä tulisi nyt Heikki käymään osaisi se neuvoa varmaan Blogin asentamisessa ja mainoksien tuottavuudesta. Toivotaan että on vaan uutuuden kankeutta mutta olenhan jo yli puoli vuotta kirjoitellut Blogiani pitäisi sen jo tuottaa enemmän. Lukijoitakin saisi kyllä tulla sivuilleni ja klikkauksia olla enemmän, luki kyllä iltasanomien sivulla Blogista että pikku hiljaa alkaa se tuottamaan.

Toivotaan että alkaa rahaa tulemaan teksteistäni onhan niissä ollut johdatustakin mitä olen kirjoitellut. En tiedä lukeeko jengi tämmöistä päiväkirja muotoon kirjoitettua tekstiä. Onhan siellä aikamoisia tarinoitakin. Miten on JUMALA ollut läsnä asioissani monesti ja kuolema ollut lähellä minua monesti. Olen selvinnyt ihmeellisesti useamman kerran. JOHDATUSTA sanon minä ei sattumaa eikä todennäköisyyttä mitä tuttuni tarjoaa minulle jatkuvasti. Kun on se JUMALAN kieltäjä.


Kävin suihkussa kirjoittelun välissä ja vaihdoin vaatteita. Tekee hyvää suihkutella ja puhtaana itsensä pitää. Minulla vaan on tavarani Keravan kämpillä tai heidän jäljillään ei saa oikein pidettyä itseään vaatteissa kun on siellä kaikki vaatteeni melkein muutamat kalsarit ja paidat on täällä. Talolta sain yhdet verkkarit kun veteli viimeisiään minun vanhat verkkarini. Lenkkitossut ovat rikki ja olisi Keravan kämpillä ollut uudet lenkkarit. Yksi huume pöllö veti vissiin uudet hienot kenkäni ohi varmaan subun sai niistä. Jos nyt oli se kaveri kuka vei kun muutkin olivat kamoihin niin koukussa että on voineet viedä kengät joku muukin. En ainakaan löytänyt niitä sieltä kämpästä. Ja yksi piripää niitä ihaili ja jäi yksin sinne kämpille ja kun tulin reissusta takaisin oli kaveri ja kengät hävinneet.

Toivon todella että Heikki saisi tavarani vielä jostain pelastettua, jos mitään on enää pelastettavissa. Olisi ne minulle niin arvokkaat tavarat uutta tavaraakin joukossa melkein luistimet ainakin ja hieno telkka. Mutta on aikaa kulunut tavaroitteni jäämisestä sinne Keravan kämppään. Olisin voinut siihen kirjoille jäädä mutta alkoi tulemaan ukaasia joka puolelta minulle siksi häivyin.

Toivotaan että pystyn taas huijaamaan taas lääkkeen otossa ja ei tarvitse niitä niellä vaan saisin syljettyä ne paperiin ettei taas ole käärmeiden yö minulla kun tulee lääkkeistäni niin huono olo minulle. Olen nyt murtanut muutamina iltoina pienen murun niitä kun on ollut outoja fiboja eli ei hyvä olla ollenkaan. Jos pienissä määrin tekisivät lääkkeeni oloja minulle ei ainakaan ole vaikuttaneet mitenkään kielteisesti olooni.

Toivotaan nyt että alkaisi tuottamaan pikkuhiljaa kirjoitteluni minulle että saisin raha asiani mallilleen. Tuttuni kyllä sanoi että pitäisi olla kymmeniä tuhansia lukijoita. Mutta eiköhän mainoksien klikkaaminen tuota enemmän näin olen käsittänyt. Miksihän ei tuttuni pane mainoksia ja myy itseään kun sanoi sivu että itsensä likoon lyömisellä pystyy rahoiksi lyömään tai saa ihmisten kiinnostuksen. Ihmettelen tuttuani kun on köyhä ja on sillä lukijoita melko paljon vuosien kirjoittelulla saisi se ehkä rahaksi muutettua kirjoitukset.

Toivotaan että pääsen tasapinoon talon laskujen kanssa kun juuri maksoin 976 euron laskun jos pikkasen se helpottaisi tilannetta. Ja talo ymmärtäisi ettei johdu minusta laskujen kertyminen vaan tilanteesta. Kun olen joutunut vanhoja laskuja makselemaan mitkä ovat menneet ihan perintään asti.

Helkkari kun tästäkin uudesta koneesta alkaa näppäimistöstä kulumaan näytöltä kirjaimet. Minulla on kyllä tarroja niihin jos nekään sitten kestävät, ihmettelen kun noin helposti kuluvat uudesta koneestakin. Minun Pakkar Pell koneessani pysyi kirjasimet pisimpään kunnossa vuosia ne pelasivat mutta sitten nekin kuluivat pois monesta kirjaimesta. Ihmettelen mikseivät stanssaa kunnolla kirjasimia näppäimiin. Pitäisihän niiden kestää koneen ikä mutta ei on tästäkin koneesta jo muutamat näppäimet ilman merkkiä. Täytyy nyt kokeilla noilla tarroilla jos ne kestäisivät paremmin. Jos ne ovat tarkoitettu näihin näyttöihin silloin ne ehkä on tehty kestämään.

On alkanut tulemaan tekstiä minulta enemmän taas täällä kun olen kotiutunut taloon pikku hiljaa alkuun kirjoitin kyllä hengessä PYHÄ HENKI KUN KOSKETTAA SILLOIN TULEE JUMALALLISTA TEKSTIÄ. Pitäisi vaan saada asiansa kuntoon ei HENKI KOSKETA KUN ASIAT PAINAA PÄÄLLE JOKU VOI SANOA TAVAROISTANI ETTÄ MAALLISTA MAMMONAA MUTTA MINULLE OLISIVAT NIIN TÄRKEÄT.

Kohta on ruoka ja lääkkeet Linda on vissiin jakamassa, toivotaan että pystyn kusettamaan lääkkeen oton uskoisin niin eivät niin tarkkoja ole. Ihan kun toiset hoitajat tietäisivät etten lääkkeitäni syö kun katselevat ihan muualle kun niitä syljen paperiin. Pitäisi vaan saada lääkärin siunaus lääkkeeni lopetukselle. Mitähän tuumaisi jos sanoisin etten ole koko aikana syönyt niitä kun muutaman kerran. Voisi ihmetellä kuntoani ja miten pärjään ilman lääkkeitä. Kun ei mikään vaivaa minua kun viina piru on kuollut päästäni mikä on ainoa vaivani ollut vuosia. Siitä olisi paljonkin tarinaa miten se viina PIRU on riivannut minua pahasti.

Ei kommentteja:

Alfa ja Omega

Muuten hyvällä fiiliksellä laskut vaan painaa päälle. Nukuin vielä aamusta pienet tirsat, kohta kaupalle ostoksille. Ruokaan pitää panostaa kunnolla.

On kummasti vuokria pystyssä kolme kappaletta. Soitan seurakuntaan diakonille, jos ne avustaisivat sieltä minua. Soitan myös vanhusten neuvo...