lauantai 25. marraskuuta 2017

Aseellani liikennettä pysäyttämään. Renkaan vaihtoon. Hurja tarina kun aseeseen tartun tapahtuu silloin.

Kerroin tutulleni juuri meileissä siskoni tytöstä kenellä meni heikosti jossain vaiheessa ja kuinka siskoni toi isättömän tytön kotiimme. Sanoin tutulleni että kyllä enollakin on velvollisuuksia kun tuttuni sanoo että se on siskoni tyttö mutta minä kyllä omiani autan. Ja olen tosiaan rynnäkkökiväärillä siskoni tytön kiusaajia pelästyttänyt. Kerroin myös tutulleni jos aseeseen tartun alkaa tapahtumaan en silloin kuolemaa pelkää. Niin kun kerran kun tappelin tuttuni jukan kanssa ja otin sen auton pihastani ajelin sillä pitkin poikin jurrissa otin kavereita kyytiin ja joku jätti niistä ison aseen autoon en tiedä oliko replica ase vai oikea ajoin kalevassa Keravalla isossa risteyksessä ja oli kumi autosta puhjennut pysäytin aseellani koko liikenteen ja pakotin jengin renkaan vaihtoon. Helvetti heräsin pidätys sellistä muistaakseni oli kytät päässeet minut yllättämään tien poskessa oli naamani hiukan ruvella kai ne minut maihin olivat lyöneet. Sanoiko Isäni että olisivat kytät kysyneet Isältäni oliko minulla oikea ase. Ainakin iso oli tykki oli sitten oikea tai ei ainakin teki vaikutuksen ihmisiin. Olinko kytillä sitten jo ihan ristikossa jos olisi ollut oikea ase minulla ja olisin käyttänyt sitä. Kai ne minut olisivat ampuneet jos olisin asettani käyttänyt. Eli kyllä siinä oli kanssa tarinaa aseitteni käytöstä kyllä silloin alkaa tapahtumaan. Kun nyt olisin selväpäisen jengin saanut kasaan ei mitään saatanan kaman käyttäjiä. Eikä kauppa rosvoja kalja pullo varkaita ei niistä tule mitään on niillä niin pienet asiat kyseessä kunhan sen saatanan piikin saavat siinä on heidän elämänsä.

Olisi kavereilla niin paljon annettavaa jos pääsisivät piikeistä eroon kovanaamoja ovat pojat mutta pitäisi sitä olla selvin päin ei pojatkaan tykkää että minäkään ryyppään mutta kun meni meiltä kaikki perseelleen. Kun  ei rahan tekoni onnistunut ja ulkomaille lähtöni kavereitten kanssa kun puhuivat hulluja kamaa sieltä lähetettävän en todellakaan lähde lusimaan ulkomaille huumeista kun en sille uralle lähtenyt.

Pitäisiköhän alkaa nukkumaan kun on taas uusi päivä ja ei tarvitse nukkua taas koko päivää. Nukuin vaan eilen aika myöhään aamusta. On vuorokausi vaihtunut jo tunti sitten ollaan sunnuntaissa ja sitten alkaakin arki ja minun pitää saada selvyys raha asioihini kun hoitajakin haki minun laskujani kämpiltäni annoin sille kolme talon laskua maksettua. Vei se ne toimistoon en tiedä mitä niillä teki siellä kopioiko johonkin. 

Toivotaan että saisin avustuksia sossuista ja kelasta kun ei rahani riitä muuten mihinkään. On hammashoitokin kesken ja pitäisi saada siihenkin maksu kai se kelalle kuuluu maksaa sairaan hoito menot niin kun juuri hammaslääkäri kun on se pakollinen meno ja pitää saada hampaat hoidettua. Nyt katsomaan onko kaverini vielä meilailemassa vai joko se meni nukkumaan. Hyvät yöt lukijani toivotaan että saan lukijoita tämmöisellä kovallakin tekstilläni. 

Miten kiltti Kai poika muuttuu hurjaksi viinalla. Mutta on niin sanottu VIINA PIRU kuollut päästäni ei tee enää mieli sekoilla ja lusia pitäisi jostain löytyä se onnen paikka ja rauhan paikka minulle missä saisin viettää eläke päiviäni. Tämmöinen paikka se ei ole en viihdy laitoksissa kaverinikin jo sanoi ettei minun paikkani ole tämmöinen mesta. Mielenvikaisia on monet ja muuten sairaita talossa paljon. On tämä tämmöinen säilytys koti monelle ja alakerran väelle viimeinen paikka ennen tuonelaa.

Ei kommentteja:

Alfa ja Omega

Hienoa näin kelan sivulta että tulee takuueläke jo huomenna 19.6.2025 helpottaa se taas elämääni. Menee vaan taksille iso raha siitä takuueläkkeestä.

Lähettäisi nyt taksi minulle tietojaan että voin maksaa sille kyydin hyvinkäältä. Katsotaan nyt minkä rahan se pyytää minulta annoinhan jo 4...