Nukuin vielä aamusta näin ekalla kerralla jostain isosta kaverista unta olin unessani Riihimen keskusvankilassa tuli kaveri entisestä Kakolasta Riksuun ja minua kättelemään kysyi kaveri olenko Kaitsu Hyvönen sanoin olevani kaveri sanoi nimekseen Nikolai. Oli unsessani myös kun kaverit pelasi Riksun sisäpihalla pesäpalloa mitä harvoin annoimme minun siellä lusiessa kundien pelata kun fudista pelasimme mielummin. No unessani yksi linnan tuttuni nimeä muistamatta juoksi kaveri ja polvensa meni sijoiltaan siihen heräsin unessani.
Olin aamusta aika virkeä herätessäni kuuden maissa mutta kummasti alkoi väsyttämään ja siitä nukkumaan ruokailuun asti melkein. Nyt odotan taas ruokailua mietin jos vielä ulkoilemaan menisin tänään pienet lenkit vetämään vaikka pururadalle. Pitäisi ottaa toi lenkkeily joka päiväiseksi sillä kuntoni kohenisi entisestään aerobinen kunto puoli, voimaa tuntuu kyllä olevan sen sali käyntimme näytti viimeksi kun jaksoin tunnin melkein tehdä treeniä. Onhan siinä myös aerobistakin kun melkein superina tein treenit. On aika kaipuu salille jostainhan pitäisi minun saada salikortti rahat tuohon lähikylän salille. No nyt aukesi äänestä päätellen linjasto keittiöllä eli lähden syömään jatketaan kirjoittelua ruuan jälkeen.
Oli ruoka saatiin riistakiusausta oli se hyvä ruoka monet eivät näköjään ottaneet sitä Hannukaan ei ottanut kun kahvin mitenhän se jaksaa aamuun asti toki on tuossa 20.15 iltapala saa se siinä pikkasen vielä purtavaa ennen aamua. On Hannu kova syömään on ruoka sen ainoa kohokohta päivässä. Puhuivat Karin kanssa kävelystä sanoin että kaupalle ja takasin helvetti puhuvat noi onnettomat käytäväkävelystä. Seilaavat mielisairaat käytävää edestakasin siinä niiden kävelyt kyllä on surkeeta nuoret miehet ja noin saatanan onnettomia. Mutta on Karillakin niin kovat lääkkeet mitä olen seurannut kun kourakaupalla lääkkeitä monta kertaa päivässä. Heikillä ja Karilla on pahat vapinat päällä Heikki ei saa edes ruoka tarjotintaan vietyä pöytään vapinoiltaan. Olen suoraan sanonut että teidän lääkkeistä varmaan johtuvaa vapinanne. Kun tulee toisista lääkkeistä vapinaa mikä uskon heissäkin olevan, lääke vapina.
Ihan punaista näen kun työntävät saatana hoitajat lääkkeitä näihin herkkiin ihmisiin oikein kyttäävät että ottavat ja laskevat että kaikki on kipossa. Kourakaupalla lääkkeitä siinä näiden hullujen elämä. Vuodesta toiseen Karikin painaa kuulemma 140 kiloa ei muuta kun makaa ja syö. Työsalilla käy mutta Marianne sanoo että saa se autokyydin ovelta ovelle. Kun täällä ei henkilökuntakaan harrasta ruumiin kulttuuria eli salilla käyntiä vissiin kukaan ei ne järjestä sitä meillekkään panisivat pakolliseksi salilla käynnit silloin alkaisi parannusta näiden voinnissa tapahtumaan. Kunto käyrä ainakin nousisi. Kun Hannukaan ei ole vielä 50 vuottakaan ja köpö kun vanhat äijät. Selittää ettei pysty edes varpaan kynsiään leikkaamaan. Selittää että vatsa on tiellä mutta kun kaveri ei jumppaa ollenkaan on se niin jäykkä ettei se taivu siitä sen varpaiden leikkauksen vaikeus.
No nyt täytyykin katsoa onko tutultani tullut meilejä meni se päiväunille kun oli valvonut myöhään. Minun unistani kaveri on huolissaan mutta omat unensakin ovat ihan perseestä. Kun valvoo se yö myöhään ja päivällä nukkuu monta tuntia. Olen sanonut sille että koettaa saada uni rytmin kuntoon. Ja valvoo päivän vaikka väkisin että voi sitten mennä vaikka kymmeneltä nukkumaan illasta ja aamusta kuudelta ylös silloin olisi sen unirytmi kohdallaan. Selittää se vaan unistaan että tulee sille normi tunnit unta mutta on selvä että sen rytmi on sekaisin ei ole tervettä valvoa yötä myöten ja nukkua päivällä monta tuntia. En tajua kun vänkää kaveri kaikesta kanssani niin kun unistamme ja itsellä tosiaan on ihan sekaisin unensa. No omathan on unensa jos ei niihin parannusta saa eikä halua niin mikä siinä jos pärjää noilla niin menkööt niillä.
Mitähän tässä alkaisi tekemään junnaa kaikki taas paikallaan asiani kun uskon veljeni Heikkikin löi välit poikki ei ole siitä kuulunut mitään pitkään aikaan. Epäilen että on jotkut ihmiset lyöneet välimme poikki niin kun Keravan lössi lauloi kapakoita minulle pystyyn Keravalla. Olin ennen lössiin ajautumista aina tervetullut kapakoihin oikein tervetuloa toivottivat mutta tämän lössin kanssa en mihinkään meinannut päästä sisään. Ja aina tuli niiden kanssa ongelmia kapakoissakin.
Olen tehnyt kevyttä sellijumppaa tänäänkin etunoja punnerruksia monta sarjaa pysyy siinä paikat voimissaan ainakin penkki punnerrukseen mikä oli viimeksi kevyttä salilla käydessämme.Päästäisiin nyt äkkiä taas salille ettei tule niin pitkää taukoa ei ole mitään hyätyä jos niin harvoin käydään. Pitäisi minun päästä ainakin kolme kertaa viikossa että saisin tyydytettyä treeni nälkäni ja tyydytettyä tarpeeni. Ihmettelin kun emme päässeet tuohon kylän hyvälle salille nyt käymme tuolla kaukana isolla kylällä. En viitsi kyliemme nimiä edes mainita että saan olla rauhassa määrätyistä porukoista jos joku seuraakin minua. Kun on tullut muutaman kerran outoja puheluita minulle mitä en halua rauhaani häritsemään.Kenellekkään en ole pahaa tehnyt päinvastoin minulle tekivät paskaa Keravan lössi. Rahojani rokottivat määrätyt tyypit ja monta tonnia kateissa mistä en muista mitään mihin ne menivät. Kai olin sen verran konjakkia ottanut muutamana päivänä etten muistanut rahojeni menoa, yksin en ole tuommoisia summia laittanut menemään, varmaan jollekkin antanut tai johonkin sijoittanut kun piti saada rahani poikimaan.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Alfa ja Omega
Päivä mennyt mukavasti jumittaen huomenna onneksi tulee takuueläke. Alkaa elämä taas kun vähän rahaa saan menee vaan maksuihin rahojani. Vuokraan pitää nyt paneutua on niitä kolme pystyssä.
Ihmettelen miten voi olla vuokria rästissä, kun olen sitä mukaan maksanut kun vuokria on tullut. Sekoitti vähän kun tehtiin vuokrasopimus ma...
-
Kaiken alku Ollakko vai eikö olla siinäpä kerrassaan kysymystä. Muna vai kana iäisyys kysymys. On vaikea aloittaa tarinaani tämän pitkän maa...
-
Hyvin meni nukkuen yö hiljasuutteen asti. Menin nessille mikä ei maistunut kun ei ollut edes maitoa. Olen puhunut porukalle että vaatisimme...
-
Menin nakkikioskille illalla myöhään puhutin myyjää Hilleviä kuka olisi sopinut minulle ikänsä puolesta äidiksi. Antoi Hillevi minulle pime...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti