Tuttuni heitti vasikoista juttua mikä kalskahtaa korvaani aika pahasti mitä JUUDAS ISKARIOT TEKI JEESUKSELLE. Kurikakut lusineena käy se pahasti korvaani mutta kun ei tuttuni ole lusinut eikä tunne meikäläistä. Kun puhun sille koirapoliisista Marasta kaveristani jollain tavalla. Ja muistakin tullin tutuistani. En usko että olisin joutunut lusimaan yhtään päivää jos en olisi sille uralle lähtenyt kun sen aikaisessa VANKEINHOITO OSASTOSSA OLI HEINO SUKULAISENI PÄÄLIKKÖÄ. JA LAUTAMIES ERKKI KYANDER OLI SUKULAINEN SISKONI SEN AIKASEN MIEHEN ISÄ. LÄTKÄJENGISTÄ SYYTTÄJÄ OLI STADISSA. Eli olisin voinut varmaan kiertää tuomiot Mutta minulle hupituomio tästä viimeisestä jutusta. Ja olenhan aikasemmin kertonut minun tulipaloon laitettaessa selvinpäin putkaan ja kaveri tuikkasi sellinsä tuleen. Ja miten kytät hakkasi kaverin taksikopilla ja minulle miljoona korvauksia kaveri vaatimaan aivovammasta . Eli kyllä kytät ovat minullekkin paskaa tehneet. Onhan noita poliiseja palanut jatkuvasti kupruistaan korkemmalla tahollakin oli juuri juttua. On Jari Aarniot ja vuoden poliisi Pekka Erkkilä ketkä olivat toiselle puolella aitaa rikollisia. Ei kukaan ole uskaltanut edes ajatella vasikoita minun lusiessani olisi sillä ollut paskanen loppu taloissa. Olen saanut vuosia kovennettuja tuomioita laista piittaamattomana.
Eli pitäisi tuttuni ajatella mitä puhuu kun on se nappikauppias piireissä ja pelkää varjoaankin vissiin eipä tolla ole mitään pelättävää. Ja kyllä hyvistä suhteista on urallani hyötyä. Kun minä olen sotilas en välitä kenenkän rikollisesta urasta olisi linnoista lähtenyt semmoinen palkka armeija liikkeelle ketkä olisivat tienneet mihin torrakkoa käytetään.
Mutta minun eämäni pilanneet saavat kyllä paskasen lopun KUMARRAMME MEKKAAN KOHTI NIIN SANOTUSTI. Uskon soturit hoitavat hommiaan jatkuvasti ja tapahtuu vielä SUOMESSAKIN KUN MINULLE ON PAHAA TEHTY NIIN PALJON.
Menin aikasin nukkumaan illasta ja nyt aikasin herätys tekisi vielä kyllä mieli mennä takasin nukkumaan kun heräsin 2, 32 aamuyöstä on se liian aikasin herätty. Menee päivä muuten pilalle jos on väsynyt ja on minulla sossumme tapaaminen tänään, Kelan papereissa tarvitsen sen apua kopiomisessa ja laittamalla paperini postiin ja Kelaan menemään.
Onhan näitä juttuja vaikka kuinka monelta tuomiolta jos linnan juttuja kerron kun oli ne linnan vuodet parasta aikaa elämässäni. Ei viitsisi vasikoista kuulla joltain pikku piipertäjältä kun ei miesten koulussa ole ollut päivääkään. Ihan vihaksi pistää tuttuni jutut kun on niin tyhmä noissa jutuissaan.
Ei pitäisi väärryyttä tehdä jos vasikoita näkee joka nurkassa ja peloissaan joutuu olemaan. On se vaarallista puuhaa minä kun en pelkää mitään paljstuu minulle vasikat alle aika yksikön. Ei linnoissa olisi pärjännyt vuosia jos ei olisi ollut mukana kaikessa. Karkuyritykset poikien puolesta ja monet jutut olen käynyt läpi. On noi jutut aikasemmissa tarinoissani lukekaa ne jutut on hyviä tarinoita.
Kyllähän noita tarinoita olisi monestakin jutusta matkan varrelta. Mutta sotilas tarvitsee kaikki kovanaamat riviin jos jotain olisi tapahtunut matkan varrelta olisi isku joukkoa tarvinnut. Jos olisivat uskaltaneet päästää ryhmän linnoista liikkeelle. Kyllä murhamiehet olisivat mielummin ottaneet vapautensa takaisin jos olisi tarvinnut riviin lähteä. No tämä on minun pohdiskelua mutta pitäen kaverit hyvässä kunnossa monella tuomiolla ja herran nuhteessa. Tuttunikin pitäisi lukea raamattua mitä tosiaan JUUDAKSEN RIKOS OLI PAHINTA MITÄ VOI OLLA VASIKOINTIA. Mutta kun on raamattua vastaan tuttuni niin paljon ei sieltä osaa ammentaa mitä annnetaan.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Alfa ja Omega
Hienoa näin kelan sivulta että tulee takuueläke jo huomenna 19.6.2025 helpottaa se taas elämääni. Menee vaan taksille iso raha siitä takuueläkkeestä.
Lähettäisi nyt taksi minulle tietojaan että voin maksaa sille kyydin hyvinkäältä. Katsotaan nyt minkä rahan se pyytää minulta annoinhan jo 4...
-
Kaiken alku Ollakko vai eikö olla siinäpä kerrassaan kysymystä. Muna vai kana iäisyys kysymys. On vaikea aloittaa tarinaani tämän pitkän maa...
-
Hyvin meni nukkuen yö hiljasuutteen asti. Menin nessille mikä ei maistunut kun ei ollut edes maitoa. Olen puhunut porukalle että vaatisimme...
-
Menin nakkikioskille illalla myöhään puhutin myyjää Hilleviä kuka olisi sopinut minulle ikänsä puolesta äidiksi. Antoi Hillevi minulle pime...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti