torstai 23. marraskuuta 2017

Vielä tarinoitani tälle päivälle.

Aloin vielä pitämään päiväkirja muotoista tarinaani kun ei mitään satu täällä eikä päivissäni ole mitään tapahtumia. Mutta muistoissa on paljonkin kaikkea. Piaa on ikävä vaikka oli minulla muutamatkin Piat ja rakkaita kaikki viattomien lasten päivänä nimi päivät. Piia kuka tippui koneella lupasi minua odottaa 9 vuotta mistä helvetistä tiesi että minulle vaaditaan hupituomiota sen verran. Pelästyin että Pia oli vihanneksena jossain kun joku vaistoni sanoi minulle että se on selvinnyt tippumisesta. Missä seitsemän ihmistä kuoli ja näin vanhan liiton rikos poliisin Liljelundin Karin ja sanoi Kari että oikeassa Kaitsu olit oli Kari ollut tutkimassa konetta ja Pia ryöminyt koneen raadosta pois hengissä. Mutta olen Piian hautakiven löytänyt. En tiedä loukkaantuko onnettomuudessa mutta hengissä oli tiputtuaan.

Kyllä minua on niin paljon koeteltu ja olen kärsinyt. Olisi pitänyt tajuta ja jättää viina ja lusimiset ja Piasta ottaa vaimo itselleni. Olisihan elämäni ollut parempaa ja mukavampaa. Nyt olen kylmä ja tunteeton määrätyt soturit sydäntäni lähellä. Ja heille henkeäni annan kun ovat uskon sotureita. Saavat toiset jotain aikaiseksi ja tekevät eivät vaan hykertele ja ihmettele.

Helvetti että vituttaa Keravan porukat kun eivät velkojaan makselleet. Caritakin käytti minua vaan hyväkseen tai molemmat Caritat. Ei makselleet velkojaan kumpikaan vaikka lupasivat monesti hoitavansa homman.

Harri Rotta ei pienintäkään yhteyden ottoa kun olin pakotettu häipymään Keravalta. Hyppi siellä niin monet silmilleni joka tilanteessa. Alku näytti hyvältä Keravalaisten toimesta mutta kun rahani loppuivat alkoivat hyppimään silmilleni. Harri olisi ollut monta tonnia velkaa muttei ole tullut antamalleni tilille yhtään velka suoritusta.

Kirjoitan nyt tällä samalla kirjasin koolla kun tämä on silmiini parasta. Jos joku on erimieltä olkoon kun se mikä minua miellyttää on minulle parasta.

On pitkiä päivät täällä ja illat vielä pitempiä on piripäitä vähän ikävä. Tulisi nyt tieto mihin panin rahani olenko vuokriin antanut rahaa kun sitä niin paljon meni Keravan touhuissa ei todella ole mennyt yli 6 tuhatta ihan itsekseen. Parissa päivässä ihmettelin sitä Kerava lössille mihin rahani kun olin muisti pois en tiedä johtuiko konjakista vai mikä vei muistini. Pankista ei mitään apua saanut ei kuvia valvonta kameroista että olinko jonkun kanssa käynyt  nostamassa rahojani. Olen ollut poissa tolaltani tai niin jurrissa etten muista mitään.

Toivotaan että selviäisi asiani että saisin rauhan itselleni. Oli Piripäiden kanssa aina touhua siitä pitivät kyllä kaverit huolen. Yötä päivää oli toimintaa kun kukkuivat yöt porukat. Kyllä minä viihdyinkin poikien kanssa olivat ne mitä sitten olivat. Mutta pakko oli minun häipyä kun tosiaan silmilleni hypittiin monelta taholta. Omat miehet yrittivät kolkata mutta saastat selvisivät kun karkuun lähtivät. Epäilin vaan että oli järjestetty juttu. Vieläkin ihmettelen miten Ambulanssi ja poliisit tulivat niin äkkiä paikalle. Jäin kumminkin kämpille odottamaan ison puukkoni kanssa jos sekopäät olisivat tulleet yöllä takaisin kämpille. En tiedä mitä tuommoisille voisi tehdä helvetti kun ei ole minulla Oulun kaverini numeroa kun sanoi se etten välittäisi on Rotilla paha seuranta päällä. Haluaisin saada tiedon kavereiden Likvidoinnista eli pois päiviltä haluan tuommoiset kaverit ja mahdollisimman nopeasti. Tekevät ne niin paljon paskaa kusevat oman jengin asioita ja tekevät jengissä hallaa niin paljon.. Nyt jugurtille on se tuolla ikkunani välissä kylmässä on voima maitoakin ja lihiksiä taidankin syödä mieluummin yhden lihapiirakan. Ei kyllä ole minulla nälkä yhtään olen niin pieniä annoksia alkanut syömään varmaan vatsalaukkuni on pienentynyt niin paljon että tulen pienestä täyteen.

Ei kommentteja:

Alfa ja Omega

Pahus kun näkyy olevan Y-säätiölle kolme laskua auki. En kyllä ymmärrä miten se on mahdollista, kun olen maksanut niitä ajallaan.

Toivotaan nyt että saan vuokra laskuni tasapainoon, kun kolmea laskua peritään. Vaikka maksoin viimeksi toisen laskun maksujakin, ei pitäisi...