Kaverit ovat lyöneet välit poikki ihmeellisesti Arska ei vastaa Heikistä ei kuulu mitään on uskon veljeni eikä ota yhteyttä vaikka näytti sen kanssa kaikki jo niin hyvältä katseli Heikki minulle asuntoja ja yritti löytää tavaroitani Keravan kämpiltä. Nyt en Heikkiä saa edes puhelimella kiinni hälyttää sen puhelin muttei kukaan vastaa. En ymmärrä oliko kaikki vaan rahasta kiinni kun oli rahaa niin oli ystäviäkin mutta kun rahani loppuivat näyttivät todellisen karvansa kaverit niin sanotut.
Tulee ampumahiihtoa televisiosta naisten kisaa ja Kaisa Mäkäräinen varmaan kisaamassa on se aika hyvä lajissaan. Kohta onkin iltapala puhuimme Matti hoitajan kanssa lääkkeeni lopetuksesta kun haluan sen kokonaan lopettaa, Matti jakoi sen pienen murun Olantsapiinia kymppi millisen, sanoin Matille että on se ihan turha lääkitys minulle eli ei mitään vaikutusta sillä ole minuun
Sanoi Matti että puhu lääkärille siitä lopetuksesta täytyy nyt panna itseni taas lääkärin listoille tapaaminen sen kanssa. Uskon että synkaa meillä taas lääkärimme kanssa niin kun viimeksi kun melkeen kaikki lääkitys lopetettiin.
Tuttuni on taas kyrpiintynyt ei tule siltä mitään vastausta meileihini lyö se aina välillä välimme poikki kun ottaa se itseensä sanomiseni. No katsotaan nyt miten suhtautuu sanomisiini mitä sille laitoin.
Kerroin Omertan laista minkä minä olen tiennyt jo äidin maidosta että on se vaikenemisen laki. Ja puhun tutulleni ettei se kuulu vanhan liiton miehiin, linnan miehiin kun osaamme me kunnioittaa periaatteita ja perinteitä. Oppi hiljaa kävelemään matkan varrella ja kuuntelamaan viisaampiaan. Luulisi ettäkaverini minuakin arvostaisi mutta päin vastoin painaa se minua aina vaan alaspäin. Älyänikin väheksyen kun en tietokonettani osaa laittaa. Kerroin sille taas eilen voittamani tietokilpailun miten voin olla niin hölmö ja olen pärjännyt ennenkin talojen tietokilpailuissa. Saksan kysymykset tiesin kaikki samoin lääketieteen diagnoosit. Eli en kai ihan tomppeli voi olla vaikka tuttuni minut on semmoiseksi leimannut puheittensa mukaan. Mutta se onkin semmoinen vastarannan kiiski joka asiassani aina vänkää vastaan ei mitään hyvää se näe tekemisissäni. Eli en pysty oikein noteeraamaan sen puheita ja on sillä pitkää lääkkeiden käyttöä myöskin miten sitten on sekin vaikuttanut sen ajatteluun uskon että aika huonosti. Mutta onhan se tässä mennyt sen kanssa vänkäämisessä muutama vuosi on mennyt sitä käännytettäessä. Vaikea on tapaus yksi inhimillinen meili siltä on tullut kun edelis iltana puhuimme sen kuolleesta Äidistä oliko se unta sitten nähnyt ja seuraavana päivänä tuli siltä inhimillinen meili. Oli kun eri mieheltä tullut se meili mutta sama paska jatkuikin hetken päästä eli ei mennyt mikään jakeluun ja unetkin hukkaan.
Pahus kun tuttuni Jouko tietää missä olen vaikka olen halunnutkin pitää olinpaikkani salassa että saisin olla rauhassa ihmettelen miten Jouko tiesi missä tosiaan olen. En ole mainostanut olinpaikkaani kenellekkään. Jos joku on tiennyt niin kun varmaan vain yksi uskon veljeni Heikki mutta sillekkin olen sanonut ettei saa sekään mainostaa kenellekkään missä vaikutan. Nyt valmistautumaan iltapalalle on se vartin päästä saadaan lämpösiä voileipiä.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Alfa ja Omega
Muuten hyvällä fiiliksellä laskut vaan painaa päälle. Nukuin vielä aamusta pienet tirsat, kohta kaupalle ostoksille. Ruokaan pitää panostaa kunnolla.
On kummasti vuokria pystyssä kolme kappaletta. Soitan seurakuntaan diakonille, jos ne avustaisivat sieltä minua. Soitan myös vanhusten neuvo...
-
Kaiken alku Ollakko vai eikö olla siinäpä kerrassaan kysymystä. Muna vai kana iäisyys kysymys. On vaikea aloittaa tarinaani tämän pitkän maa...
-
Hyvin meni nukkuen yö hiljasuutteen asti. Menin nessille mikä ei maistunut kun ei ollut edes maitoa. Olen puhunut porukalle että vaatisimme...
-
Menin nakkikioskille illalla myöhään puhutin myyjää Hilleviä kuka olisi sopinut minulle ikänsä puolesta äidiksi. Antoi Hillevi minulle pime...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti