tiistai 23. tammikuuta 2018

Hanna hoitaa sossumme asiota Heidi sossun lomilla ollessaan. Hammashoitoni laskun hoito kiireellinen asia.

Kysyin Hannalta miten on mennyt perintäfirma Lindorffille hammashoitoni lasku kun en ole saanut yhtään laskua vielä hoidosta. Ja kuka hoitaa talossamme sossun hommia Heidi sossumme ollessa lomilla, kuulemma Hanna hoitaa sanoin että on kiire asioillani kun lankeaa maksuun laskuja.

Täytyy nyt tänään pommittaa Hannaa että saan lähtemään sossuun hakemukset maksuista, kyllä hammashoito kuuluu maksaa sossujen tai Kelan eihän kukaan voi risoissa hampaissa olla ja kipeytyyhän ne jos ei hoideta kuuluu ihmisen perustarpeisiin hammashoito.

Oli ruoka äsken oli pastaa ja broileri kastike salaattia siihen ja kiisseli sekä kahvi. Oli ihan syötävä ruoka taas kerran, söin pienen annoksen kun ei ollut oikein nälkä minulla hyvän aamupalan jälkeen. On vatsani ollut vähän outo niin kun monesti huonosti nukutun yön jälkeen vaikuttaa yö uneni vatsani toimintaan olen sen huomannut ennenkin. Hyvähän se on että vatsa toimii kunnolla kun toi Olantsapiini veti jumiin vatsan nyt on alkanut toimimaan kunnolla.

Kohta on vissiin bileet talossa sanoi joku aamusta kai ne ilmoittaa sitten kun ne alkavat. Tulisi luonnon katastrofeista ohjelma telkasta kohta Teuvo touhotti taas telkasta Suomalaista ohjelmaa Hannun kanssa sille sanottiin katsovamme luonto ohjelmaa.

Näky Matti tulevan illaksi ikkunastani sen näin tulevan töihin. Hyvä niin sen kanssa tulee hyvin juttuun on ihan mukava mies ei nipota se turhia. Oli outo olo heti aamusta varmaan huonosti nukutun yön jälkeen kun palelin yöllä ennenkun laitoin enemmän päälle. Siitä toi vatsani ylikierroksilla toimiminen johtuu on ennenkin tehnyt saman valvominen vatsa toiminut ylikierroksilla.

Nyt Hannaa metsästämään jos se laittaisi sossuihin menemään hammashoito laskuni eivät nämä oikein innoissaan hoida hommiaan. Saa lypsää niitä hommiin olisi nyt Heidi sossumme ollut töissä ja saanut sen kanssa menemään laskuni.

Ei kommentteja:

Alfa ja Omega

Päivä mennyt mukavasti jumittaen huomenna onneksi tulee takuueläke. Alkaa elämä taas kun vähän rahaa saan menee vaan maksuihin rahojani. Vuokraan pitää nyt paneutua on niitä kolme pystyssä.

Ihmettelen miten voi olla vuokria rästissä, kun olen sitä mukaan maksanut kun vuokria on tullut. Sekoitti vähän kun tehtiin vuokrasopimus ma...