sunnuntai 21. tammikuuta 2018

Nukkuen kello 11,50 asti ruoka oli kello 12. Unia nähden nukkuen vielä menen takaisin ruuan jälkeen nukkumaan. Kummaa väsymystä on taas minulla.

Nukuin tosiaan melkein ruokailuun asti kello 11,50 heräsin ja ruoka oli kello 12. Oli taas erittäin hyvä ruoka Broileri pihvit ja muussi sekä sienisalaattia oli oiken maistuvaista taas tälläkin kertaa. Ihmettelen kun Kari ei syö ja arvostelee ruokaamme mikä on erittäin hyvvää ja tarpeeksi kevyttä tällä liikunnalla. Parasta melkein mitä olen tällä reissulla laitoksissa syönyt kalaa ja Broileria on paljon mutta se on tosiaan hyväkin ettei pääse porukka lihomaan, niin paljon raskaasta ruuasta kun eivät liiku paljon mitään jengi.

Teuvolle en puhunut vielä mitään riidoistamme televisiosta mutta eiköhän sille mene jakeluun kun sille on hoitajatkin sanoneet, niinkun eilen illalla oli vissiin Emmi yökkö sanonut sille oven hakkaamisesta yöllä. Kun hakkaa se naapuri kämpässäni pitkin alkuyötä oveaan kaikuu se minun puolelleni asti kun seinänaapurina asumme. Mutta sain selville sen sairauden Emmiltä mitä kyllä olen itsekkin ounastellut sillä olevan muistisairautta. Kun suvussaan on ollut sitä varmaan Teuvollakin on nyt se päällä siksi varmaan tämmöiseen hoitopaikkaan on joutunut. Mutta täytyisi sen silti ymmärtää selvää puhetta jos ei sitten muista se on eri asia.

Nyt menen vielä takaisin nukkumaan jos kahviin asti nukkuisi Hannukin kertoi nukkuneensa 11,30 asti samaan melkein kun minäkin. Kummasti vaan väsytti aamusta kun nukuin vähän huonosti taas yöni olkapäät vähän taas vihoittelivat varmaan tiukoista etunoja punnerruksista ja käsipaino treeneistä. Tulee tehtyä sellijumppaa ehkä liiankin useasti kun muutaman kerran pävässäkin teen sitä. Kun toi lepo on kanssa niin hyväksi treenin ohessa, kaipaa lepoa kroppa myöskin reilusti. Lihaskin kehittyy levossa sanovat viisaat.

Saa nähdä mitä teen lenkin kanssa ei ainakaan nyt innosta lähteä mutta katsotaan nyt iltapäivästä uskon että menen tänäänkin lenkille kun eilenkin tuli siitä niin hyvä olotila.

Huomenna tuleekin sitten takuueläke mutta se on jo menossa laskuihin eikä riitäkkään se niihin. Kun on perintäfirmoilta ihan tullut laskuja mitkä pitäisi pystyä hoitamaan, mutta on niitä niin paljon etteivät rahani riitä niihin millään. On toi iso rosis lasku 2007 vuodelta mitä todella ihmettelen miten voi niin vanha olla minulla ulosotossa eikä silloin sitä otettu kun isäni perintöjä sain ja edunvalvonnan kautta ottivat rahojani kaikenlaisiin kissan ristiäisiinkin. Lypsivät kaikki rahani tili oli tyhjä kun edunvalvonta lopetettiin ja sain luottotiedot kuntoon nyt sitten nekin taas perseellään. En saanut lainaa pankista enkä pikavipeistä että olisin päässyt laskuistani eroon. On rahaasiani ihan perseellään mitä ihmettelen miksi pienet laskut ovat päässet kasaantumaan toi ulosotto on yli 3ooo euroa ja liikaa maksettu asumistuki on noin 1300 euroa sekä pankin laina on 2800 euroa mitkä pitää minun hoitaa. Eli kyllä on niissä maksamista ei riitä millään rahani ja sossut vaan piipittävät minulle jäämästä ylijäämästä laskelmissaan mitkä eivät pidä paikkaansa tai eivät ota huomioon laskujani kaikkia. En ymmärrä miten sossut laskevat tuloni ja menoni, olisin heiltä saanut avustusta laskuihini niin kun olisi heiltä kuulunut saada apua mutta laskevat ihan päin persettä tuloni ja menoni kun eivät ota kaikkia laskujani huomioon mitkä minulla on maksussa. Ihmettelen miten saavat minulle ylijäämää jäävän ei millään voi jäädä jos kaikki laskuni ottaisivat huomioon. Toivotaan että Hanna hoitaja saa jotain aikaiseksi kun sanoi se laittavansa sossuihin minun maksuni ja ulosotot ja kaikki yrittää se saada mistä on ollut puhetta yhdeksän kuukautta sossujen tulevan vastaan omavastuuosuus ja ruokalaskussa. Ihmettelen vaan miten on mennyt näin kauan niiden pyöritellessä maksujani sossusta toiseen. Kun lupasivat jo tullessani taloon tulla vastaan kyseisissä laskuissa. Kun ei rahani riitä niiden makselemisiin silloin voisin saada laskujani tasapainoon jos tulisivat noissa ruoka ja omavasuuosuus laskuissa minua vastaan.

Ei kommentteja:

Alfa ja Omega

Päivä mennyt mukavasti jumittaen huomenna onneksi tulee takuueläke. Alkaa elämä taas kun vähän rahaa saan menee vaan maksuihin rahojani. Vuokraan pitää nyt paneutua on niitä kolme pystyssä.

Ihmettelen miten voi olla vuokria rästissä, kun olen sitä mukaan maksanut kun vuokria on tullut. Sekoitti vähän kun tehtiin vuokrasopimus ma...