Nukuin huonosti taas yöni heräilin ja muutenkin oli huono yö. Nyt on ollut kumma olo taas koko päivän nuhaa ja päätä särkenyt koko päivän. Epäilen talomme huonoa sisä ilmaa kun on minulta tullut tummaa limaa nielustani koko talossa olo ajan, kun homeesta puhuivat jo tullessani taloon. Päänsärkyni johtuu kyllä sisällä olostani kun olen käynyt lenkillä melkein joka päivä nyt olen ollut sisällä paljon siitä päänsärky paljon johtuu kun pääsen päänsärystä monesti ulkoilemalla.
Onneksi sain maksettua koneellani talon vuokran ruokalaskua en voinut maksaa kun oli muita laskuja minulla muutamat, ravintolisät piti maksaa että saan ne edelleeen.
Toivotaan että menee Hannan idea läpi Keravan avustuksesta omavastuuosuus maksusta ja ruokalaskusta kun ovat kymmenen kuukautta luvanneet niissä vastaan tulla minua, jos on vaikeuksia niiden maksussa. Kauan on mennyt Keravan kanssa kun melkein vuosi kohta mennyt eikä mitään kannanottoa asiassa.
Kumma kun ailahtelee sairauteni, välillä on ihan hyvä olo ja taas alkaa vaivaamaan. Huomenna onkin sitten pakko mennä ulos lenkille ettei päänsärkyni jatku ja muutenkin huonosta sisäilmasta johtuva köhä, kun on raitis ulkoilma parasta lääkettä minulle.
Tekisi kyllä mieli lähteä vielä tänään ulos pimeä siellä on muttei se minua haittaa tunnin lenkinkin jos heittäisi kyllä siinä saisi happea ja varmaan päänsärkyni hellittäisi. Parempi ulkoilu on ja raitis ilma kun ottaa Panadol särkylääkkeeni, kun tiedän tarkkaan että on päänsärkyni raittiin ilman puutetta. Ikkunani on ollut taas kyllä koko päivän auki jos on sisäilmassamme jotain häikkää, tulee ikkunasta raitista ilmaa.
Keravan sossut tuleekin sitten ensi viikolla minua tapaamaan toivotaan että on niillä jotain mielekästä asiaa vaikka asunnon saannista. Keravalle en pysty muuttamaan tuli siellä vaikeuksia niin paljon joka taholta. Mutta luulisi että sossut saisivat järjestettyä asunnon mistä vaan missä pärjäisin. Järvenpää olisi mukava paikka asua sieltä olen katsellut asuntoa pitkään.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Alfa ja Omega
Heräten yöllä 1.30 kusihätään muutenkin oli eilen vittumainen päivä. Kahden juopon häiritessä minua pitkin päivää, meinasi jo pinna ja hermo palaa niihin. Olin todella kipeä ja väsynyt valvottuani yöllä ja olisin halunnut nukkua mutta nämä kaksi juoppoa pölkkypäätä ei tajunnut mitään vaan häiritsivät minua.
Todella odotan että seniori ohajaaja ja sossu saavat nopeasti etsittyä minulle uuden paikan. Mieluiten tosi uskovaisten yhteisöstä missä oli...
-
Kaiken alku Ollakko vai eikö olla siinäpä kerrassaan kysymystä. Muna vai kana iäisyys kysymys. On vaikea aloittaa tarinaani tämän pitkän maa...
-
Hyvin meni nukkuen yö hiljasuutteen asti. Menin nessille mikä ei maistunut kun ei ollut edes maitoa. Olen puhunut porukalle että vaatisimme...
-
Menin nakkikioskille illalla myöhään puhutin myyjää Hilleviä kuka olisi sopinut minulle ikänsä puolesta äidiksi. Antoi Hillevi minulle pime...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti