torstai 1. helmikuuta 2018

Kipeänä pitkin päivää. Lääkäriämme odotellen puhutaan lääkkeeettömyydestäni. Hiukan jännittää lääkärin tapaaminen mitä henkilökunta puhuu minusta.

Yritin nukkua aamusta ruokailuun asti ei oikein uni tullut kun oli niin kipeä olo vatsa sekasin ja kipeä nenä vuotanut. En särkylääke Panadolia olekkaan tänään ottanut katsotaan nyt jos illasta otan yhden.

Ei ole oikein tullut juttua minulta muutamaan päivään kun olen kipeä ollut ei ole ollut kirjoitusfiiliksiä. Olen ollut kipeä pitemmän aikaa flunssan poikasta ollut, painonikin tippunut kolme kiloa mikä toki on hyväkin. Kun on tavoitteeni alle sata kiloa oli tänään vaatteet päällä 103,8 kiloa kun edelliskerralla oli 106, 8 kiloa hyvin oli tippunut ruokaa vähentämällä.

Saa nähdä tuleeko lääkäri tänään taloomme myöhäiseksi menee sen tulo jos tulee. Olisi jäänyt tältä päivältä pois lääkäri en välittäisi sitä tavata lääkkeistäni mitkä lopetettiin jo kerran. Toki voisin kysyä flunssan poikasesta tai mikä minua on vaivannut pitempään.

On lenkkeilykin jäänyt nyt vähäisemmäksi tänään onkin niin huono keli ulkona kun on lunta tullut paljon. Ja minulla on vaan kesäkengät ei niillä viitsi kinoksiin mennä. Täytyy yrittää vähän syödä illasta kun on hiukan nälkäkin minulla, kun otin päivällä niin vähän ruokaa muutaman perunan ja vähän kastiketta mitä jätin syömättäkin lautaselle. Tulisi nyt hyvä ruoka jos maistuisi minulle ruoka, olen syönyt useampana päivänä pelkän jälkiruuan.

Hyvää tekee keventää ruokaa olen kyllä syönyt aina pieniä annoksia en tykkää ahmia ähkyyn itseäni. Kyllä niin menojalkaa vippaa ja kaipaan pois talosta omaan asuntoon. Olenhan ollut laitoksessa niin kauan kuusi vuotta hupia hupituomioni jälkeen. Kyllä siinä jo omilleen kaipaa omaan rauhaan konjakkia maistelemaan mikä minulle kyllä maistuu lääkkeenä. Hennesey Wsop konjakki vihreä tee, hunaja 40 asteinen vesi ai että maistuu minulle, toki lääkkeenä ettei tule siitä kipeäksi jos liikaa maistelee.

Nyt lähden ruokatilaan odottamaan ruokailua, kun onkin hiukan nälkä minulla. Vatsanikin on parempi nyt ei kipeä enään ja muutenkin on vointini parempi.

Ei kommentteja:

Alfa ja Omega

Yöllisen herätykseni jälkeen nukuin vielä kello 7 asti. Hyvää tekee kunnon yöunet hermo lepää kunnolla.

Todella hyvä fiilis kun olen alkanut nukkumaan kunnolla. Hermo je koko kroppa ja pääkoppa lepää kunnolla. Harmittaa vaan rahattomuus minua k...