Oli kumma kipu vasemmalla alavatsallani vihloi oudosti ja sama päästä semmoisia vihlomisia pitkin iltaa. Pelästyin jo pahinta kun ei ole tuommoista ennen ollut tänään on jo parempi, onkin vatsani ollut outo pitkään. Oli ikävän tuntuista päästä vihlominen, kävin kyllä lenkin heittämässä ettei ollut se liian aikaista sairastamisen jälkeen.
Pelästyin että ihan suoni menee päästäni kun vihloi niin pahasti, useamman kerran vihloi. Sairastamisestani varmaan johtuvaa kun olikin nuhaa pitkään ja kipeä olo, hyvä että on nyt parempi olo nukuin kyllä edellisyön pirun huonosti voi sekin tehdä vihlomista. Ihmettelin vaan kun oli vatsassa ja päässä vihlomista, kumma kun molemmissa ja samanlaista.
Onneksi on vointini nyt parempi ei vihlo enään vatsa eikä päästä oli se niin ikävä vaiva.
Kahvin jälkeen voisi lähteä ulkoilemaan taas heittämään pienen lenkin, jos ihan kävely lenkin tekisin ettei taas tule outoja vihlomisia illasta jos juoksee.
Onkin aurinkoinen ilma taas ulkona paistelee täydeltä terältä, kunnon ulkoilusää ei paremmasta väliä pikku pakkanen muttei liikaa.
Kahvi on 20 minuutin päästä tulee vissiin myös Runebergin torttu on ne hyviä varmaan, kahvia tekeekin mieli kun vaan vatsani kestää sen juonnin, menee kahvi hunajalla.
Nyt lähden ruokatilaan odottamaan kahvia ja Runebergin torttua. On tilastot vähän laskeneet käynneissä Blogissani olen vissiin kirjoitellut sen verran huonoa tekstiä ei mitään jännää tapahtumaa menneiltä vuosilta eikä talossammekaan ole mitään tapahtunut. Mitä nyt oli M:Ä ambulanssi käynyt katsomassa tänään kun ei saanut se henkeä. Helvetti polttaa muija kun korsteeni ja vetää astmapiippuja siinä samassa, sanoinkin sille että lopettaa röökin polton niin loppuu ahdistamasta.
Kerroin M: Le äidistäni kun vuoden tein työtä äitini kanssa että sain sen lopettamaan tupakan polton ja yski Äitikin samalla lailla kun M hinkuyskää. Loppui Äidiltänikin yskänsä pikku hiljaa.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Alfa ja Omega
Yöllisen herätykseni jälkeen nukuin vielä kello 7 asti. Hyvää tekee kunnon yöunet hermo lepää kunnolla.
Todella hyvä fiilis kun olen alkanut nukkumaan kunnolla. Hermo je koko kroppa ja pääkoppa lepää kunnolla. Harmittaa vaan rahattomuus minua k...
-
Kaiken alku Ollakko vai eikö olla siinäpä kerrassaan kysymystä. Muna vai kana iäisyys kysymys. On vaikea aloittaa tarinaani tämän pitkän maa...
-
Hyvin meni nukkuen yö hiljasuutteen asti. Menin nessille mikä ei maistunut kun ei ollut edes maitoa. Olen puhunut porukalle että vaatisimme...
-
Menin nakkikioskille illalla myöhään puhutin myyjää Hilleviä kuka olisi sopinut minulle ikänsä puolesta äidiksi. Antoi Hillevi minulle pime...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti