tiistai 6. helmikuuta 2018

Sain maksettua perintäfirman laskun. Lankeaa laskuja maksuun kaikenaikaa. Kusessa niiden kanssa.

Maksoin juuri yhden osan perintäfirman laskusta hyvä niin on näköjään hammaslääkärin laskukin langennut maksuun E laskuna. Piitäisi hammashoidot maksaa Kela tai Sossut kun on ne pakollisia menoja ja pitää ihmisten hoidattaa hampaansa. Lankeaa minulle kaiken aikaa laskuja maksuun ihan perintäfirmoilta tulleita. Olen ihan kusessa laskujen kanssa kun tulee niitä niin paljon jatkuvasti.

Mietin jos jättäisin maksamatta yhden ruokalaskun taloomme sillä voisin maksella muita laskuja, vaikka taitaa olla paras maksella talon laskut ensiksi pois ettei kusessa ole talomme kanssa.

Kohta onkin taas kahvi ja paakelssi hyvä niin kyllä maistuukin, kahvi hunajalla on hyvää.

Kummasti on Blogini tilastot pudonneet kai kirjoitteluni on muuttunut semmoiseksi ettei ole kiinnostusta ollut jengillä. Onhan tämä päiväkirja muotoista tekstiä kun ei satu talossamme oikein mitään, mitä nyt Ambulanssi käy sillon tällöin jotain hakemassa.

Oli kahvi ja pulla sekä korppu äsken maistui se minulle kahviin hunajaa on se sillä hyvää en muuten kahvista niin tykkää.

Tänään pitääkin mennä aikasin nukkumaan kun on huomenna salipäivä meillä, että on hyvässä iskussa aamusta. Alkaa vointini olemaan jo aika hyvä taas tälle päivälle, toivotaan että saan nukuttua ensiyönä hyvin.

Tulee kuulemma Keravan sossut tapaamaan minua ensiviikolla toivotaan että olisi niillä iloista kerrottavaa ja saisin asunnon mistä haluaisin. Keravalta en halua asuntoa tuli siellä liikaa vaikeuksia minulle, onhan siellä tuttujakin mutta liikaa hankaluuksia tuli siellä. Kun kaikki hyppivät silmille varsinkin kun rahani loppuivat siihen asti kaikki kumarsivat minua.

Tuli Raisa hoitaja ovelleni sanoi talon saaneen lahjoitus vaatteita toi minulle hienon nahkatakin kelpasi se minulle, onkin minulla niin vähän vaatteita kun kaikki jäi Keravan huume kämpälle ja hävisi sinne.


Ei kommentteja:

Alfa ja Omega

Yöllisen herätykseni jälkeen nukuin vielä kello 7 asti. Hyvää tekee kunnon yöunet hermo lepää kunnolla.

Todella hyvä fiilis kun olen alkanut nukkumaan kunnolla. Hermo je koko kroppa ja pääkoppa lepää kunnolla. Harmittaa vaan rahattomuus minua k...