tiistai 27. maaliskuuta 2018

Miten pidetään väkivaltaisia potilaita tämmöisessä kuntoutuspaikassa. Muita hoitajiakin uhkailemassa kysynpä vaan. Hoitajat välinpitämättömiä.

Aamua Blogini ja lukijat pitkästä aikaa tarinoita, menin myöhään nukkumaan enkä nukkunut niin hyvin mutta herätessäni 5.30 tuli heti mieleeni hyvää tarinaa talostamme että nousin heti kirjoittelemaan. Kerron ekaksi ebisodista mikä sattui eilen, oltiin ruokailuun menossa kun Timo potilas alkoi raskaana olevaa Krista hoitajaa uhkailemaan väkivallalla. Huusi ja uhkaili tekevänsä Kristalle pahaa.

No ihmettelin kun Sari hoitaja tuli katsomaan tilannetta toimistonsa ovelle kysyin miten Timo saa olla tommoinen kun jatkuvasti uhkailee muita asukkaita ja henkiläkuntaa ettekä välitä. Ja miten kiltin Karin kuka vaan pitään oikeuksistaan puolta ja juttelee viisaita järjestitte poliisien ja ambulanssin toimesta Paloniemen hullujen huoneelle. Sössötti Sari siinä vaan jotain ja kysyi Kristalta oletko kunnossa.

Juuri eilen illalla juttelin yhden intervalli kaverin kanssa kuka oli ollut Timon kanssa samassa paikassa jossain muualla ja kuinka Timo jo siellä oli kuulemma ollut kaikkien kurkussa kiinni kehunut tappaneensa jonkun puukolla ja minullekkin on sanonut että Riksussa lusinut tapon.

Että kyllä niin perkeleesti tämmöisiä paikkoja ihmettelen mutta samaa paskaa ovat olleet kaikki muutkin paikat missä olen ollut. Tämäkin paikka outo on murhapolttajia talossa ja toisilla tupakointi välineet itsellä. Minulla lukee muistaakseni vuokrasopimuksessa että jos tulee jurrissa taloon pitää pysyä huoneessaan.

Jengiä kyllä puhallutetaan niiden tullessa kauppareissuilta. Ja ihmettelen miten rullaattori kaveri kenellä on paha sokeritauti saa pitää noin kerran viikkoon ryyppylomia monesti tullut ympäri jurrissa taloon oikein ovat sitä paaponeet pihalla tulleet mittaamaan sen sokereita ja kerrankin toivat peiton kesällä kun eivät sitä jurrissa heti sisään päästäneet.

Helvetti miten ei säännöt ole samat kaikille kysynpä vaan. Että vaikeaa sokeritautia sairastava saa ryypätä henkilökunnan siunauksella. Muilla olisi nollatoleranssi sanoin henkilökunalle että minulla lukee vuokrasopimuksessa että pysyttävä huoneessa jos jurrissa tulee taloon sanoin että se on lakisääteinen asia vuokrasopimus ja siitä teidän pitää pitää kiinni on siinä johtajan nimi paperissa.

No tämä paha kiusanhenki Teuvo mistä olen monesti puhunut aikasemmin kun puhuu henkilökunta että on sillä muistisairautta mutta olen sen käytöstä tutkinut on kaverissa ihan piru sisällä ei pelkkä muistisairaus. Kun heti aloitti telkan hämmentelyn ja Timoa alkoi lipomaan minua vastaan vie sen roskia pöydästä ja yhteisiä jämiä vaihtelevat.

Matti hoitajakin ärähti Teuvolle että älä puutu talon telkkaan kun sinulle on oma televisio huoneessa ja minä olen ainoa kenellä ei omaa telkkaa ole. Ja kun Teuvon perkele selittää Timolle pitkin iltaa mitä he katsovat telkasta. Ja saatanan ääliö ei mitään yhdeksän jälkeen edes katso talon telkasta häiritsee minua jos nyt jään jotain katsomaan kun idiootti Teuvo aloittaa sekoilunsa selittää vaan että saa puoli kymmeneltä viimesen tupakan ja pyörii sekopäänä.

Huomasin että on kaveri piru ei pelkkä muistisairas. Kun alotti se kun tulen huoneeseeni sen naapuri kämppään kerrankin huoneensa oven paukuttelun mikä minun huoneeseeni kuuluu häiritsevänä. Menin käytävälle ja tuli honkkeli Heidi hoitsu samaan aikaan kun Teuvolle sanoin oven paukuttelusta että miksi hakkaat sitä sanoi se ääliö että hän käy lehteä katsomassa sanoin että perkele miksi kahden minuutin välein sitä katsot ja Heidin kanssa sanoimme että ota lehti huoneeseesi. No meni joku päivä sanoin pirulle lehdestä että ota se huoneeseesi nauroi saasta ettei hän ota ihan sen takia että saa syyn minua rääkätä ja oveaan paukuttaa.

No ovi on paukkunut monena iltana ja kun olen mennyt käytävälle ei ole Teuvo saatana ollut edes käytävällä koputin sen oveen ja kysyin miksi oveasi hakkaat etten saa edes nukuttua sanoi viimeksi että hän kävi kelloa katsomassa sanoin miksi valehtelet olen neljä kertaa katsonut kun oveasi hakkaat etkä ole käytällä ollut.

Olen Teuvosta valittanut niin monta kertaa että miten tommoinen saa terrorisoida minua Tiina hoitsulle sanoin että olen herkkä ihminen ja uskon sairastuneeni Teuvon aiheuttamasta Stressistä kun ihan uneni sen saatanan takia kärsineet. Kysyin Tiinalta miksei sitä siirretä muiden muistisairaiden luokse alakertaan kun se vielä tuntuu piru olevan. Helvetti sanoi Tiina hoitsu vaan ettei siellä ole tilaa. Osasin odottaa että kiusaamiseni alkaa tässäkin talossa kun vähän olen pitänyt ääntä talossa kuulemma olevasta homeestakin mihin ei henkilökunta puutu kun olen puhunut terveystarkastajan kutsumisesta taloon tutkimaan onko sitä kun sanoivat minulle jo kun tulin ja kysyin keittäjältämme miten sen nenä on ihan punainen onko nuhaa sanoi tyttö että on hänellä talossa jotain outoa ja yksi hoitaja sanoi ihan samaa. Ja kun minäkin olen ollut oudosti kipeä koko ajan talossa oloni ajan. Ja Matti hoitaja sanoi suoraan että Jounin huoneessa oli hometta kun pesivät jotkut siviilit myrkyillä sen huonetta ja joutuivat Jounin siirtämään toiseen huoneeseen. Tiedän ihan tarkkaan mikseivät kutsu Terveystarkastajaa pelkää hoitajat johtajia ja työpaikkansa puolesta jos vaikka joutuisivat koko talon tyhjentämään. Mutta on kyllä kumma kun hoitajia ovat kumpi on tärkeämpää ihmisten terveys tai joku pomojen pelko.

Mutta onhan se nähty muissakin hoitajien toimissa kun parveke oli jo tullessani räitty isoja ysköksiä täyteen Timo kuulemma pahimpana ja räkii potilaat monetkin keuhkojaan pihalle astmaatikkoja ahtautuma potilaita niin menee ääliöt hoitajat hullujen räkivien tupakoitsijoiden kanssa röökille samalla parvekkeelle. Eli kysynpä vaan mitä nämä ovat hoitajat ja sitten kun puhun potilaillekkin tupakoinnin vaaroista ja lopetuksesta vittuilee minulla hoitajatkin. Että kyllä on Suomessa yhtä helvettiä näissä paikoissa en ole tämän paikan nimeä viitsinyt vielä mainita mutta kun omaan asuntoon pääsen ehkä ulkomaille kirjoittelemaan paljastan kaiken.

Kyllä silti ihmettelen kun on käyntejä Blogissani yli 8500 eikä kumminkaan ole alkanut hyvien ihmisten toimesta enempää tapahtumaan ja kuulumaan. Kun olen monesta sadistisesta hoitopaikasta kertonut missä minua pahasti kidutettu toisia autellessani heikkoja ja kiusattuja. Ovat vaan monet mielenterveys ihmiset niin tyhmiä alistettuja likistettyjä lääkkeillä turrutettu etteivät ymmärrä vaikka niiden parasta ajaa.

Ei niitä saa yhteiseen rintamaan niin kun täälläkin olen puhunut näille saatanan hulluille älykääpiöille siitä terveystarkastajan kutsumisesta eihän nämä saatanan hullut tajua mitään kun olen monesti sanonut että yksin olen henkilökunnan kanssa kusessa teidän asioitanne ajaessani. Ja kertonut homeen vaaroista jos sitä on kun on monta ahtautuma ja astma potilasta talossa. Mutta hullut on hulluja ei niistä mihinkään ole siksi varmaan henkilökuntakaan ei näistä välitä. Kovat lääkkeet turpaan monta kertaa päivässä saadaanhan näistä helppohoitoisia sillä konstilla.

Ei kommentteja:

Alfa ja Omega

Muuten hyvällä fiiliksellä laskut vaan painaa päälle. Nukuin vielä aamusta pienet tirsat, kohta kaupalle ostoksille. Ruokaan pitää panostaa kunnolla.

On kummasti vuokria pystyssä kolme kappaletta. Soitan seurakuntaan diakonille, jos ne avustaisivat sieltä minua. Soitan myös vanhusten neuvo...