tiistai 10. huhtikuuta 2018

Huonosti nukuttu yö vaikka ihania panounia näin. Piti perua hammaslääkäri huonon olon takia. Ulkoilu vähän jeesasi oloani.

Meni nukkumaan menoni taas aika myöhäiseksi. Kumman unen näin ihanimmasta panostani mikä on ollut en viitsi sitä tähän mainita. Oli niin huono olo taas heti aamusta vaikka kulli tehotipassa heräsin. Piti perua hammaslääkäri jo toisen kerran, kysyin sieltä myös kun en ole saanut paperisena laskuja kun ekan tarkistusmaksun. En ymmärrä mitä minua huijataan kaikenaikaa oli mennyt hammaslääkäri laskut Lindorffin perintöfirmaan asti minusta johtumattomista syistä. Lähetin ne kelaan mutta sekin niin kyrpä laitos tuli sieltä vastaus etteivät voi niitä maksaa kun ei ole alkuperäisiä laskuja. Yhtä saatanan kiduttamistani minkä olen tiennyt aina jo kolmen  perkeleen homon pilatessa elämääni vaikka elukat minussa haksahtikin silloin poliisit vielä minua auttoivat ja puolustivat kun oikeassa olin. Mutta onkohan niin että on vanhan liitonkin poliisit kusessa minua auttaessaan kun homon isä semmosiessa virassa. Minua hyvät poliisit kyllä suoraan varoittivat tulevaisuudesta. Linnoissa ei kukaan minulle uskalla piipittää mitään ennen oli maailman pahimmat murhamiehet isiä ja veljiäni. Mutta saatana siviilissä kaikki perkeleen pikkupiipertäjät paskaa tekevät.

Mutta kun JUMALA JA POIKANSA EIVÄT TYPERYKSIÄ OLE KARMAN LAKI TOTEUTUU KAIKEN AIKAA MITÄ MAAILMALLA JA TÄSSÄ SAATANAN SUOMESSA TAPAHTUU.

Nyt kaakaolle on sen aika en kahvia ota kun on huono olo ollut en yhteen aikaan kahvia juonut kun on se ihan myrkkyä hunajalla menee puoli kuppia. Hyvähän se on suomalaiset pölkkypäät juovat vissiin eniten kahvia.Verenpaineet hakkaa ja muutenkin huono olo. Ei tarvitse Golumbiassa huumesatoja poltella kun kahvi laillinen huume. Kun Suomalainen idiootti rekkakuski juo tänään viisi kuppia että hereillä pysyy huomenna on pakko juoda ettei tule vieroituksia ja pää kipeäksi. Bisnes on Bisnestä. Kannattaa rööki suussa istua perseellään vuodesta toiseen, eikö taksikuskeillakin jo aikoinaan jotain vaivoja ollut istumatyöstään.

En mielelläni ota särkylääkettä mutta kokeilin yhden panadolin ottaa kipuiseen olooni Matti hoitajalta. Heitin herjaa kun näin Matin tulevan nätin alakerran nuoren hoitajan kanssa samalla autolle. Ikkunastani näin heidät välähti minulla kun Matilla pujoparta kun pukilla että mitä vanhempi pukki sitä kovempi sarvi. Heitin Matille ja porukalle jutun Matti ei mikään tosikko ole sanoi vielä' eikö ollut nätti tyttö. Työkaverinsa, tämmöisessä talossa pitää sanansa kyllä osata asettaa kun toiset hoitajat tuntuvat todella yksitotisilta. Ja on vaarallista kun kirjoittaa joku idiootti raportteja potilaista. Menee jollekkin lääkärille kuka sen mukaan tekee diagnooseja. Tunnen niin vihaa semmoisia ihmisiä kohtaan ketkä toisten elämää hämmentelevät. Jonkun pölvästin kanssa ei synkkaa johan alkaa tekstiä tulemaan todella vaarallista puuhaa. Kyllä varmaan näiden koneet porukka seuraa. Lukekaa aikaisemmista teksteistäni sekin tarina herrasta kuka näiden juttuja salaa nauhotti.


Ei kommentteja:

Alfa ja Omega

Yöllisen herätykseni jälkeen nukuin vielä kello 7 asti. Hyvää tekee kunnon yöunet hermo lepää kunnolla.

Todella hyvä fiilis kun olen alkanut nukkumaan kunnolla. Hermo je koko kroppa ja pääkoppa lepää kunnolla. Harmittaa vaan rahattomuus minua k...