maanantai 2. huhtikuuta 2018

Kovaa tarinaa hoitopaikoista ja vääriä lääkkeitä tahallaan työntävät. Myrkyttäjät kusessa. Muutakin hurjaa tarinaa miten JUMALA ELÄMÄÄNI JOHDATTELEE.

Puhuin S. hoitajalle alkoi selittämään etten saa puhua joku kuulee sanoin että sehän on tarkoitus kun koskee asiani kaikkia. No toiselle S. hoitajalle puhuin T. kuka on kolme kuukautta minua stressannut kiusaamisella ei helvetti tiennyt mitään siitä. Sanoin ettekö perkele informoi toisianne sano että jostain.
Sama kun kysyin uudelta keittäjältä edellisestä keittäjästä sanoi että on T. sairaslomalla sanoin että mikä on kun kysyin T. kun tulin taloon onko sillä paha nuha kun nenä ihan punanen sanoi T. että hänellä on täällä jotain sanoin uudelle keittäjälle että on todettu kuulemma hometta talossa sanoi sekin että hänelläkin on ollut kummaa tunnetta nenässä sanoin eikö sinullekkaan ole homeesta puhuttu sanoi ettei ole ja saatana minulle sanotaan etten saisi ihmisille puhua. Kumma kun ihmettelin heti taloon tultuani kun J. huonetta jotkut myrkyillä pesivät ja joutui se vaihtamaan huonetta. Oli kaikki ruokatilassa kun M. hoitaja kertoi että on J. huoneessa hometta. Kertoi vielä että olisi siitä tullut kun J. laskenut kuulemma vettä suihkussa niin paljon ikkunat ja ovet kiinni. Ja T. minulle sanoo etten saisi lietsoa. Minulle olisi rittänyt varmuus terveystarkastajan tutkittua onko home lähtenyt yhden huoneen suihkutilan pesulla. Kun minä tosiaan sairastellut koko ajan ja aika pitkälle tuntuu homeesta johtuvia oireita. Nenä verenvuotoa mikä kummasti pulppusi suuhun että joduttiin ambulanssi tilaamaan. En pystynyt syömään moneen päivään kun alkoi heti pulppuamaan. On se perkele jos joku paha sairas olisikin päällä ja liian myöhään menisin hoitoon. Kun ei varmuutta onko homeesta vointini niin huono. Ei ole pystynyt oikein syömään kun oksettaa jatkuvasti painoni tippunut paljon. Mikä tietysti ihan hyväkin jos lähtisi turhat massat. Mutta kun lihas painaa enemmän kun läski. Sairastellessa kyllä lihasmassakin häviää.

Helvetti mitä on hoitajat ihmisten terveydestä on kysymys. Yritin näille puhua että juuri luin netistä kun oli pimitetty jossain hometta lapset sairastelleet vuoden. Mikä helvetti tässä Mehiläisessä on olen puhunut terveystarkastajan kutsumisesta jos ei ole tutkittu sisäilmaa kun niin monet valittaa oireista minäkin ollut kummasti kipeä kaikenaikaa. Sillähän se selviäisi en muuta osaa ajatella henkilökunnalta kun johtajien pelko ja työpaikan menetys. Hannun kanssa juuri puhuimme kun Kellokosken nuoriso-osasto jouduttiin purkamaan hieno tiili talo remonttia tehty homeen takia mutta silti meni purkuun kun niin vaarallinen terveyspommi oli.

Jututin T. hoitajaa homeestakin kummasti väänsi ja käänsi asiaa etten saisi lietsoa asiaa. Kumminkin puhui itsensä pussiin kun sanoin että miksette kutsu tarkastajaa että saisimme varmuuden asiaan onko hometta sitten pitäisi miettiä mistä minunkin sairasteluni johtuu ja huonovointisuus T. sanoi samaa että hänelläkin ollut huonoa oloa. Sanoi että ovat puhuneet terveystarkastajasta ja helvetti mitä taas sen suusta kuulin on kuulemma kiinteistön omistajista kiinni. Sanoin että eiväthän ne täällä asu ja työskentele keräävät vaan rahat paikasta. Ja tämä Mehiläinen ei halpa paikka ole kuntakin maksaa hirveän summan ja meiltä asukkailta viedään melkein kaikki. Kyllä niin perkeleesti ihmettelen kun en omaa asuntoa saanut olisi ollut pieni pesämuna millä aloitella. Saanut tavarani johonkin nyt kaikki mennyt meni rahat ja terveys tavarat hävisi sen sileän tien. Huume väkeä auttelin ja vähän muitakin mutta yhteiskunta ei minua auttanut yhtään. Mikä helvetti tässä sadistisessa Suomen kansassa on. Ei meinaa järki riittää näiden saatanoiden kanssa.

Puhuin myös S. kun olin mustassa saaressa Vaasassa olimme Bärjön saaressa paloi selkäni hetkessä kun ilman paitaa olin meni se illasta niin pahaksi että joudittiin sitä rasvaamaan kun ihan rakoille meni. Sanoin S. että kummasti lähti L. hoitaja vartijan kanssa minua viemään pojalle Hyrylään lomille ja kun JUMALA ASIOITANI JOHDATTAA lähti ihmeellisesti Vartija pojalta pois taisin pojalle tuumata että tämä saatanan piru hoitaja poltti selkäni. S. alkoi sössöttämään jostain motiivista hoitajaa kohtaa vittu mikä ääliö kun tiedetään tarkkaan ennen larkuksi sanotun lääkkeen vaikutukset auringon valolle. Ja minä olen sanonut näille myrkyttäjä elukoille että pitäisikö minun istua kesällä sisällä karvahattu päässä. Sama kun yksi M. K. hoitaja Hesperiassa käydessäni sanoi sekopää ilme päällä mikset sinä liho että olantasapiinista oli joku lihonut vuodessa 30 kiloa.Sanoin sekopäälle etten liho kun en syö mitään juon vaan vettä. On noissa lääkkeissä niin kovat ja pahat sivuoireet. Nuoret miehet itkee kun ei pysty rakastelemaan ei mälli tule lihoo menee enneaikaiseen hautaan. Mielummin olen ajatteleva tunteellinen rakastava ihminen kun tunteeton zompi. Kun me linnan miehet tiedetään mikä on usko, toivo, ja rakkaus ja tärkein on rakkaus. Miksi pahat ihmiset yrittävät ne meiltä viedä, helvetti kysynpä vaan. Siksi rankkaa tekstiä kun on pahuutta niin paljon, olen sitä niin paljon nähnyt ja saanut kokea monessakin paikassa heikkoja ja kiusattuja autellessani. Vastaan niin kun minulle huudetaan.

Attendon pirun paikassa kävin korsossa apteekissa ihmettelin jo siellä kun oli lääkkeeni vaihdettu mitä en todella syönyt mitään. Tulin takasin sadistien pitämään Nikinmäen Attendoon yksi perkele nuori hoitaja kyttäsi että olisin vääriä lääkkeitä syönyt vaikka sanoin että apteekistakin niistä varoitettiin että älä missään nimessä niitä syö. Eli kysynpä vaan miksei kukaan tee mitään luulisi että ulkomailta puututtaisiin näiden touhuihin.

Ja kun pidän tämmöisistä asioista ääntä olen aina kusessa henkilökunnan kanssa kirjoittavat saatanat raporttejaan jollekkin sekopää lääkärille joka niitä sitten vielä uskoo ellei sitten itse kuulu samaan lössiin. Sanoin täälläkin että teidän koneet kyllä jotku katsoo. Ja tämä asia on tosi, kun jo aikoinaan Kellokosken sadisti paikassa yhdeltä vanhemmalta herralta tuli iso paska käytävälle saastat hoitajat lähtivät kaikki vipottamaan taukohuoneeseen sanoivat vaan että alkoi heillä kahvihetki.Jättivät kaverin siihen seisomaan ja muutkin potilaat iso paska käytävällä No minä herran istutin tuoliin ja vedin suihkuun missä pesin kaverin letkulla. Ei ollutkaan mikään höperö kaveri sanoi minulle että saat häneltä kaiken ja siihen että kun fiksu olet hakisivitko Järvenpäästä hänelle nauhoja sanoi nauhoittavansa hoitajien ja lääkäreiden valehtelut ja kieroilut  potilaista. No mikähän kumma kun oli koko henkilökunta paniikissa ja minua pyysivät vetämään kaverin nauhat yli toimistossa pelkäsivät saatanat paljastuvansa. En olisi niitä vetänyt yli mutta kun olivat nauhat jo saaneet käsiinsä.

Ja tämä on rankka juttu kun oli kellokoskella semmoinen H.S lonkkavikanen muija kun kääpiö hoitajana perkele työnsivät minulle sitä saatanan olantasapiinia mistä tuli verenvuotoa perseestä mitä äitinikin itki mökillä kun ulkovessassa olin käynyt ja isälle purkki tämmöistä myrkkyä ja omaa poikaansa myrkyttämään kellokoskella kaverini ihmetteli kun en lappiin lähtenyt sanoin että miten helvetissä kun myrkkyjä minuun työntävät vatsa toimi miten sattui en voinut lenkillä käydä kun ei tiennyt koska pitää mennä paskalle johonkin ojanpenkalle ja mistä varmaan menee enneaikaiseen hautaan. Sanoin kaverille että tolla H.S. on varmaan paskanen loppu. No olin uskovaisen T. kanssa käytävällä kun yhtääkkiä iso kivitalo heilahteli mitä ihmettelin mutta huusin vittuillessani kumminkin että tuliko Isiksen kone kylkeen mutta varmaan JUMALA MEINASI KOSTAA ISOLLA KÄDELLÄ KIDUTTAJILLENI. Kumma vaan tämä kyseinen H.S. juoksi paniikissa yritti vissiin turvaan tulla kainalooni. Tunsin Mengelen kätyriä myrkyttäjääni kohtaan niin pyhää vihaa huusin että kun olet rauniossa kustaan ja paskannetaan suuhusi että elät kauemmin. Tiedän jos hoitajat tai jotkut mulkut näitä lukee minua pidetään puheistani pahana. Mitä olen aina ihmetellyt heikkoja ja kiusattuja autellessani ja oikeassa olevana. Onko ihmisillä niin pelko sairaanhoitohenkilökuntaa kohtaa ja siksi pelkäävät mitään tehdä. Kun niin paljon näistä puhutaan eikä mitään tapahdu. Jo toikin mikä Suomessa harvinaista tommoinen järistys katsottiin illalla uutisista siitä oli pääpaikka Mäntsälässä oli jostain kaupasta tippunut ämpäreitä seiniltä. MINÄ TAAS OLEN IHAN VARMA ETTÄ JUMALA HALUSI NÄITÄ PERKELEITÄ VAROITTAA. MUTTA KUN EIVÄT ÄÄLIÖT USKO JA TAJUA MITÄÄN. Ja vielä kerran miettikää miten kärsin lääkityksistäni. Vuodesta toiseen mennään kun teuraalle sainiokin kyttää oikein siinä jakaessaan. Miksi helvetissä luuli että minä tuommoista olisin auttanut jos talo olisi sortunut. Miettikää mitä puhun vuosia myrkyttää minua jonkun Mengelen käskystä, ja minäkö tommoistakaan auttaisin millään tavalla. Lukekaa miten paljon minulle on pahaa tehty Suomalaisten toimesta. Henkistä fyysistä kidutusta. Intiaani sanoo että kestää aika paljon fyysistä kidutusta mutta toi henkinen on aika pahaa mitä olen saanut paljon kokea.

Minulla ei muuten olisi sanottavaa kun olen alkohoholin takia hoidossa ollut ja viinapirua minusta yritetty saada kitkettyä. Mutta helvetti kun tuli jo muutakin elämääni alkoivat isäni kautta pilaamaan elämääni sen pantiin myrkyttämään omaa poikaansa.Olen kertonut isästäni aiemmissa tarinoissani lukekaa on tiukkaa tekstiä mitä sillekkin tehtiin. Olen kertonut homosta kuka elämäni jollain lailla pilasi ja hyvät poliisit siitä elukasta varoittivat että voi olla tulevaisuudessa ongelmia. Ihmettelen vaan kun meni niin kauan mutta minulla olikin aina maailman pahimmat murhamiehet ympärilläni eivät uskaltaneet varmaan minulle paskaa tehdä. Kumma vaan kun yksi saatanan huume saasta tuli kainalooni oli vissiin vielä joku perkeleen diileri tulikin kaverista ongelmia sanoi vaan jossain yhteydessä että teidän koko suku tapetaan. Meinasin että panen kaverin puhumaan siihen minulla on kyllä konstit. Mutta saastan varmaan porukkani tappoi kun paskaa teki niin paljon tai sitten peloissa itsensä. Luulin että oli kaveri pikalasin duunari kun heitin naapuritalon seinään ikkunan läpi ison pöydän että kakkosnelonen poikki ikkunasta molemmista päistä isot metalli jalat revenneet. Tuli tämä tapettu vissiin diileri illalla myöhään ovelleni itkemään että Äiti kuoli ja vaimo heitti ulos otin kaverin kainalooni ja sisään kun ikkunani laittoivat luulin kunnon kaveriksi kysyi onko minulle mitään lääkettä annoin jonkun rauhoittavan että sai kaveri nukuttua. Luulin että aamusta lähti pikalasiin töihin sanoin että tuo jotain ruokaa tullessasi. Tuli myöhään selitti että rahat meni ja sama seuraavana päivänä. Sitten paloi pinna kun oli isot tikkaat raahannut ikkunalleni ja kiivennyt sisään vein kaverin piharakennukseen ja vähän pieksin mikä ukko oikein olet. Helvetti kun olisin silloin tiennyt mikä perkeleen riesa kaverista tuli ja oli saasta huume pelle olisin tehnyt selvää jälkeä jo silloin. Oli kaveri Kuskimme Ekon kämpille tyttökaverinsa Marjan kanssa katsoin kaveria tiesin että se hoidetaan melko pian sanoinko että mikset ollut rehellinen kun sinut olisin antennihommiinikin ottanut. Että onko nyt mukava kuolla nuorena sait vähän kokea ennen kuolemaasi rakkautta Marjan kanssa. Miksi minulle aloit paskaa tekemään. Ja niin monelle muulle no hyvä että hoitivat pois päiväjärjestyksestä.

Ei kommentteja:

Alfa ja Omega

Yöllisen herätykseni jälkeen nukuin vielä kello 7 asti. Hyvää tekee kunnon yöunet hermo lepää kunnolla.

Todella hyvä fiilis kun olen alkanut nukkumaan kunnolla. Hermo je koko kroppa ja pääkoppa lepää kunnolla. Harmittaa vaan rahattomuus minua k...