torstai 3. toukokuuta 2018

ERI FIILIKSILLÄ KIRJOITTELEN OLIN PITKÄÄN KUN SHOKISSA KUN EI PAIKKAA MIHIN PÄÄNSÄ KALLISTAA MISTÄ RUOKA JA JUOMA.

Nyt olen melko hyvässä paikassa on ruuat viimesen päälle ja pääsee rautaa vääntämään, kolme kertaa viikossa ja muut jumpat siihen päälle. Pitää salia tai on siellä tittelillä urheiluvetäjä kysyin heti kaverilta oletko budolajeja harrastanut kun meiksi näkee sen jo kavereista päältä. On kuulemma Karatea harrastanut sanoin että kuulemma Pojan tytöllä Kiialla sininen vyö 11 vuotiaana onko nyt sitten noussut asteikoissa. Kun ei poika pidä mitään yhteyttä, mitä ihmettelen.

Kyllä on touhua heillä nyt oli hetken pojan tyttö Kiia Facebookissa että ihanaa kun tulette espanjaan tarkoittaen Isäpuoltaan ja pojan Äitiä. Helvetti huora hylkäsi poikansa, isäni sai olla sijaisvanhempana, en saanut edes tarhasta hakea poikaani ja viedä jos minun oli.  Luulin että oli Papan tapa osoittaa rakkauttaan kun karkkipussi poikaa siitä teki. Minä laitoin maidot illasta valmiiksi tuttipulloon ja nukuin pojan vieressä sängyssä poika äitiys pakkauksen laatikossa mistä hyvän sängyn sai alkutaipaleella. Pikkasenkin kun äännähti olin heti valmiina. Siitä pullo vesikattilaan ja lämmitin sen sopivaksi kun kokeilin sitä kämmenselkääni. Äitini vei pojan Helsinkiin putket laitettiin korviin ei tarvinnut sen kärsiä korvakivuista.

Minä käytin neuvolat ja hammaslääkärit ihmetteli hammaslääkäri kun näin pienellä oli pari reijän alkua. Sanoin että Pappa työntää karkkipussia aamuin illoin pojalle. Käytin Pojan pakolliset neuvolakäynnit. Vein ekan kerran pojan hammaslääköriin sanoi toisella kerralla ettei Isin tarvitse tulla enään mukaan. Rohkea kaveri uskalsi mennä yksin ilman Isäänsä.

Ihmettelin vaan kovasti kun tulimme vaasasta vissiin 4-5 tuntia tapaamaan poikaani perheineen. Olin kellokoskella vei Poika minut siihen hyrylän varuskunnan tiloihin tehtyyn punttisaliin. No kerran kävimme sitä katsastamassa oli helkkarin hieno sali. Koko Pojan perhe oli siinä pykälässä, sanoin pojalle että helvetti kun pääsisin siviiliin alkaisimme käymään salilla. Ei paljon huvittanut muutaman tunnin lomilla tehdä mitään. Oli siellä kuulemma Härmän Häijy treenarina. Kävin ottamassa 15 milliä Imovaania en ole unilääkkeitä tarvinnut raskaitakin duuneja tehneenä ja kovia treenejä tehneenä. Kyllä siinä on uni tullut itsestään. Juttelin mukavan hoitajan kanssa kysyi onko Barselona lempijengini kun on minulla Barcan paita päälläni. Kysyi olenko fudista pelannut sanoin että meni minulla kerran polvi aika riekaleiksi. Tuomo Lehtovuori passitti minut himaan sanoi ettei polvellasi tehdä enään mitään. Oli polvi niin paha ettei pystynyt sillä varaamaan ollenkaan pitkään aikaan. Kallion Timo vainaa pojan kanssa panimme polveni kuntoon lauoin vasemmalla kevyitä pallotteluja fudiksella Pasi Kallion kanssa. No oli sunnuntai olin kummallist tuntemusta aamusta asti Isän kaverin kanssa kuka oli vissiin Tikkurilassa sossussa hommissa. Kävimme kaverin mailla jossain landella. Oloni vaan peheni, Isäni haki tutusta kaupasta sunnuntaina kaljaa. Jos sillä asia olisi korjaantunut join muutaman muistaakseni. No tuli Siskoni Railakin keravalle minua katsomaan. Sitten oli mentävä vuodeostolle parantelemaan. Rakasteltiin pojan äidin kanssa sairaala vaatteissa  muiden kauhistellessa .Siitä palaudumme äkkiä.     


<script async src="//pagead2.googlesyndication.com/pagead/js/adsbygoogle.js"></script>
<script>
     (adsbygoogle = window.adsbygoogle || []).push({
          google_ad_client: "ca-pub-5736291371704018",
          enable_page_level_ads: true
     });
</script>


Ei kommentteja:

Alfa ja Omega

Muuten hyvällä fiiliksellä laskut vaan painaa päälle. Nukuin vielä aamusta pienet tirsat, kohta kaupalle ostoksille. Ruokaan pitää panostaa kunnolla.

On kummasti vuokria pystyssä kolme kappaletta. Soitan seurakuntaan diakonille, jos ne avustaisivat sieltä minua. Soitan myös vanhusten neuvo...