torstai 17. toukokuuta 2018

Erittäin hyvin nukkuen ja vointi hyvä lääkkeet huijaamalla ottavani mistä menen ihan sekasin. Sotii vaan periaatteitani vastaan pelleillä lääkkeillä. Mutta minkä voin kun tarkoituksella minut yrietään lääkkeillä sairastuttaa ja hiljentää etten ääntä pidä kaikesta paskasta mitä olen tutkinut varsinkin mielenterveysihmisten ja päihdeihmisten hoidossa.

TUTKIVAA JOURNALISMIANI TEHNEENÄ VUOSIA KUN ALKOI MENEMÄÄN NIIN SANOTTU HOITONI ÖVERIKSI. KUN ISÄLLENI LYÖTIIN PURKKI TASKUUN JA MINUA OMAA POIKAANSA MYRKYTTÄMÄÄN VUOSIKSI MASENTAEN MINUT TÄYSIN.

Olihan hyvääkin aikaa kellokosken aika omalla tavallaan. Kunhan olisi ollut lääkkeet pois ja vaikka duunipaikkana semmoinen mesta mutta että hoidokkina elämistä ei oikein enään napannut kun minulla enemmän viisautta kun henkilökunnalla.

Nyt olen alkanut paljastamaan kaikein paskan mitä olen alkanut huomaamaan. Pitkään homo antoi asian olla jos sieltä asti juontaa kaikki sen saatanan kunnanlääkärin homon pojan elämäni pilaaminen. Kyllä hyvät poliisit minua varoittivat asiasta kauan antoi asian olla jos näin on kun alkoi elämäni pilaaminen vanhempana. En muuta oikein keksi kun vanhempana alkoi tosiaan elämäni pilaaminen.

Toivotaan etteivät homot pilaa monen nuoren pojan elämän. Kunnioitan semmoisia porukoita ja jengejä ja järjestöjä ketkä HOMOT HOITAVAT RAA`ALLA TAVALLA. MITÄ SILLÄ VALIÄ JOS AIKUISET NUSSIVAT TOISTAAN SIIHEN PASKASEEN REIKÄÄN. KUNHAN JÄTTÄISIVÄT NUORET JA LAPSET RAUHAAN.

Ei kommentteja:

Alfa ja Omega

Muuten hyvällä fiiliksellä laskut vaan painaa päälle. Nukuin vielä aamusta pienet tirsat, kohta kaupalle ostoksille. Ruokaan pitää panostaa kunnolla.

On kummasti vuokria pystyssä kolme kappaletta. Soitan seurakuntaan diakonille, jos ne avustaisivat sieltä minua. Soitan myös vanhusten neuvo...