Nyt on ViinaPiru päästäni kuollut en enää haluaisi hullun kirjoissa kulkea. Kunhan nyt saisin tiukkoja murhamies kavereita riveihini ketkä ovat parannuksen tehneet. Alkaisihan muutosta tulemaan minua kohti käytöksessään ihmisillä .
Kumma panouni oli taas yöllä en heti sitä muistanut mutta stondis oli kova ettei meinannut kuselle pystyä siltä. Tuli tänään mieleen kenestä unta näin. Oli se yksi ihana hoitaja kuka sääli kyllä pelkää auktoriteetteja. Minkä kyllä ymmärrän hyvinkin kun voi olla siinä työpaikka herkässä. Niin kun Kirjailija sanoi onnellisen kanan terasilla istuessamme että oli joku pitänyt ääntä touhuista ja saanut vissiin lähtöpassit jostain Mehiläisestä.
Nyt valmistaudun syömään piti minun lähteä tänään lääkekonjakilleni paikalliseen mutten sitten jaksanut lähteä kun olin niin väsynyt pitkälle päivään.
Saa nähdä mitä ruokaa tulee tänään illasta ei ole oikein nälkäkään minulla. Kävin vaa`assa toimistossa oli se noin 97 kiloa eli hyvällä mallilla on painoni tiputtamiseni ollut. Kun oli tavoite alla sataan päästä ja nyt on alle sata kiloa. Hyvä niin on se kevyempi liikkua kai toi pieni lenkillä käynti auttaa tiputtamaan painoani vaikken olekkaan vielä kunnolla lenkillä käynyt.
Mutta pikkuhiljaa lisään lenkeilyäni pituutta ja aikaa lenkillä. Kyllä toi aerobinen on niin tärkeätä koko kropalle vielä kun saisin ton punttisalin toimimaan. Kuntosalilla ei Aerobininen kunto välttämättä kehity vaikka lihasta löytyykin vaatii se hengästymistä että hapenottokyky paranee. Pulssi pitää saada nousemaan reilusti minkä toki lenkillä saa nousemaan kunnolla pikkuhiljaa kiirehtimällä. Nyt syömään jatkan hetken päästä kirjoitteluani. Toivotaan etten taas astunut kenenkään varpaille. Kumma palkki tulee tuohon alas mitä ei ennen ole tullut häiritsee se kirjoitteluani.
Menin ottamaan ton Googlen profiilin ja heti tuli ongelmia koneella olisi vaan pitänyt pitää toi Blogger Blogi. Mutta kun en ole nörtti en osaa tätä konetta niin käyttää ja Blogian vieläkin vähemmän. Olen henkilökuntaa pyytänyt neuvomaan sen käyttöä.
maanantai 11. kesäkuuta 2018
En ymmärrä miksi KENKÄ KERAVANA tunnettuna pitäisi minun nykyään auktoriteetteja kumarrella. Mutta kun eivät muuta voi minulle niin sanovat hulluksi ja siitä Mengelelle lääkittäväksi. Eli kysynpä vaan miksei nuoro polvi minua arvosta heidän faijojaan ja veljiään autellen linnoissa vuosia ja sitten herkkyyteni takia hullujen huoneissa viinapirun riivatessa herkkää sieluani.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Alfa ja Omega
Yöllisen herätykseni jälkeen nukuin vielä kello 7 asti. Hyvää tekee kunnon yöunet hermo lepää kunnolla.
Todella hyvä fiilis kun olen alkanut nukkumaan kunnolla. Hermo je koko kroppa ja pääkoppa lepää kunnolla. Harmittaa vaan rahattomuus minua k...
-
Kaiken alku Ollakko vai eikö olla siinäpä kerrassaan kysymystä. Muna vai kana iäisyys kysymys. On vaikea aloittaa tarinaani tämän pitkän maa...
-
Hyvin meni nukkuen yö hiljasuutteen asti. Menin nessille mikä ei maistunut kun ei ollut edes maitoa. Olen puhunut porukalle että vaatisimme...
-
Menin nakkikioskille illalla myöhään puhutin myyjää Hilleviä kuka olisi sopinut minulle ikänsä puolesta äidiksi. Antoi Hillevi minulle pime...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti