Heräsin tosiaan jo aikasin selkäni oli kipeä oikealta alhaalta. Mietin olikohan taas puntilta jäänyt iskiaksen tapainen jomotus. Saan kyllä omilla konsteilla aina äkkiä sen kuntoon ei ole kipukaan niin paha. Harmittaa vaan kun jäi iso pullo hevospalsamia kundien kämpille, olisi se ollut hyvää moneen vaivaan.
Kaikki ne veivät olisinhan voinut alkaa hieromaan kavereitani ja parantamaan niitä. Kun on minulla parantajan kädet, kuka nyt oikein tajuaa asiat ei ketään väkisin voi parantaa. Pitää uskoa asioihin ja parantajan kykyihini silloin pystyn ihmisiä auttelemaan. Mutta eihän se näissä taloissa onnistu kun lääkkeillä turrutetaan jengi ihan täysin ja minullekkin työnnetään hullun lääkkeitä mistä yritän vierottua.
Kyllä todella ihmettelen miten minuun saavat ja uskaltavat työntää myrkkyjään. Kun olen mikä olen vittuako se kuuluu hoitajille minkälainen olen. Pitääkö minunkin ihan zompina kulkea niin kun yksikin ihan tokkurassa kuola valuen suusta.
Eli kysynpähän vaan millä oikeudella hoitajat tekevät ihmisistä samanlaisia pökkelöitä. Helppohoitoisia ääliöitä yritetään kaikista tehdä. Eipä toi lääkitykseni nyt ole ihan pökkeläksi minua tehnyt vaikka onkin 1500 milliä Deprakinea ja 20 milliä Olantsapiinia illasta enemmänkin vaikuttaa toi aamunen kympin Olantsapiini tekee se ihan pökkeläksi minut.
Tuli taas mieleen Mustalaisten Kuningas Kalle Hagertin poika Allan Hagert kuka oli sakki kaverini Seutulan työsiirtolassa lusiessamme. Kaksi Kingiä olimme sillä minä töitteni päälle vielä olin Urheiluvetäjän tittelillä.
No nyt ajelin pyörälläni 2017 maaliskussa yötä myöten pakkasessa lämpösenä pysyäkseni, Nukahdin kerrankin pyäräni päälle että kaaduin. Nukuin pakkasessa ojan penkalla kun niin väsynyt olin. Helvetti jos olisi Allan hengissä ei tarvitsisi minun kärsiä vilua ja nälkää. Nyt olin pakotettu tulemaan tälläiseen Mehiläisen hullujen paikkaan pakkoläkityksiin ja muutenkin hullujen pariin. Kun en omaa asuntoa saanut mistään. Vaikka olisi ollut minulla rahaakin nätin kodin perustamiseen.
Kyllä on vittumaista kun on minulta kuollut kaikki nimimiehet suvustakin vissiin. Kyllä tulisi kuri minua kiusaaviin, nappi otsaan heille sillähän loppuisi minun kiusaamiseni. Rankkaa puhuetta muttei tunnu hyvällä kiusaamiseni loppuvan.
Onneksi on tulossa siviiliin lisää uskon sotureita keitä on sekopäitten ihan pakko kuunnella kun pelkäävät heitä niin paljon. Intiaanikin kestää aika paljon fyysistäkin kidutusta mutta tämä henkinen kiusaamiseni on aika rankkaa. Toi pakkolääkitykseni pitää kyllä saada loppumaan ja vähän äkkiä. Iskekää siis uskon soturit Jumalan ruoskalla, täytyyhän minun saada ansaitsemaani kiitosta ja kunniaa. Maanpäällistä mammonaa myöskin niin paljon kun panin sitä haisemaan kaikki perintöni laitoin ihmisiä autellessani.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Alfa ja Omega
Yöllisen herätykseni jälkeen nukuin vielä kello 7 asti. Hyvää tekee kunnon yöunet hermo lepää kunnolla.
Todella hyvä fiilis kun olen alkanut nukkumaan kunnolla. Hermo je koko kroppa ja pääkoppa lepää kunnolla. Harmittaa vaan rahattomuus minua k...
-
Kaiken alku Ollakko vai eikö olla siinäpä kerrassaan kysymystä. Muna vai kana iäisyys kysymys. On vaikea aloittaa tarinaani tämän pitkän maa...
-
Hyvin meni nukkuen yö hiljasuutteen asti. Menin nessille mikä ei maistunut kun ei ollut edes maitoa. Olen puhunut porukalle että vaatisimme...
-
Menin nakkikioskille illalla myöhään puhutin myyjää Hilleviä kuka olisi sopinut minulle ikänsä puolesta äidiksi. Antoi Hillevi minulle pime...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti