maanantai 18. kesäkuuta 2018

Kysyin J ja E hoitsuilta onko tullut uusi särkylääkkeeni sanoi J että on viime viikolla jo se tullut sanoin että minulla sanottiin koko viikonloppu ettei se ollut tullut. Eli missähän täällä mennään kun Panadol särkylääke ei ole yhtään auttanut minua nyt kokeilen uutta lääkettä.

Kovaa vääntämistä oli toimiston ovella kun T ja R puhuivat saunasta kuinka sottannen se on miesten käynnin jälkeen. Eli eikö naiset voisi käydä ekaksi alkoi E hoitaja tapansa mukaan selittämään ihan ihmejuttuja. On kumma toi E hoitaja muutenkin selittää ihan sekopäisiä juttuja aina puolustelee se tekemisiään. On niin outo se aina ja sen  jutut.

Vaikka toiset ovatkin oikeassa on se aina vastarannan kiiski asioihin. J hoitaja selitti että oli hän ottanut jo viime viikon tortaina lääkkeeni esiin kaappiin. Kysyin mikseivät sitä minulle antaneet vaikka sanoin että on uusi lääke tullut. O mieshoitaja ei ainakaan sitä löytänyt. E hoitaja löysi sen äsken heti kun J hoitsu sanoi että on se tullut.

Kun on kuulemma uusi lääkkeeni Buranan tapainen jos onkin tulehdusta selässäni taas Buranahan on tulehduskipulääke.

On muutenkin vointini parantunut kun pitkään olinkin kipeä mitä homeesta johtuvaksi luulin kun sitä yhdestä huoneesta oli pesty. Ja minä sairastelin jatkuvasti pitkään. Mutta taisikin olla stressistä johtuvaa sairasteluni sossujen ja kelan kanssa sain vääntää lääkärin todistukset kuulemma hukkuneet. Vielä T tuohon hämmentelemään minun hyvinvointiani. Kyllä siinä stressi söi miestä, nyt on vointi parempi.

Ei kommentteja:

Alfa ja Omega

Yöllisen herätykseni jälkeen nukuin vielä kello 7 asti. Hyvää tekee kunnon yöunet hermo lepää kunnolla.

Todella hyvä fiilis kun olen alkanut nukkumaan kunnolla. Hermo je koko kroppa ja pääkoppa lepää kunnolla. Harmittaa vaan rahattomuus minua k...