Vedin tosiaan tiukat sellijumpat teki se niin hyvää en ihan verenmaku suussa tehnyt mutta pikkasen lämpesin.
Tekee toi sellijumppa niin hyvää vaikka onkin selkä ollut kipeä tekee se hyvää selälleni. Kun on kipu tuolla oikealla alaselässä ei rangassa tuntuisi se olevan.
Tuttuni juuri sanoi että on hänelläkin juuri Issias vaiva päällä. Sanoin sille että onkohan minulla niin paljon empatiaa että vaikuttaa hänekin sairastumisensa minuunkin.
Ei olisi ensimmäinen kerta kun vaikuttaa tuttujeni sairastelut minuunkin samalla kun hekin sairastavat. Oli tuossa kaksi läheistä kipeä ja minä sairastuin samalla lailla. Kohta alan nukkumaan tuntuu alkavan läkkeeni vaikuttamaan mitä se ei olekkaan tehnyt pitkään aikaan, toki syljin maitolasiin ruokapöydässä lääkkeet pitkään ja otin ne paperiin viemäristä. Ja heitin vessanpyttyyni, tuleekin juuri radiosta kappale että raha ratkaisee, mikä pitää täysin paikkansa raha ratkaiseen ihan kaiken, sen olen todennut kun oli pari kertaa minulla vähän rahaa sain rakkautta.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Alfa ja Omega
Yöllisen herätykseni jälkeen nukuin vielä kello 7 asti. Hyvää tekee kunnon yöunet hermo lepää kunnolla.
Todella hyvä fiilis kun olen alkanut nukkumaan kunnolla. Hermo je koko kroppa ja pääkoppa lepää kunnolla. Harmittaa vaan rahattomuus minua k...
-
Kaiken alku Ollakko vai eikö olla siinäpä kerrassaan kysymystä. Muna vai kana iäisyys kysymys. On vaikea aloittaa tarinaani tämän pitkän maa...
-
Hyvin meni nukkuen yö hiljasuutteen asti. Menin nessille mikä ei maistunut kun ei ollut edes maitoa. Olen puhunut porukalle että vaatisimme...
-
Menin nakkikioskille illalla myöhään puhutin myyjää Hilleviä kuka olisi sopinut minulle ikänsä puolesta äidiksi. Antoi Hillevi minulle pime...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti