perjantai 6. heinäkuuta 2018

Hoitajien tyhmyys ja Karman laki mihin kannattaa uskoa. Taas sain kuulla semmoista tyhmyyttä ettei meinaa oikein jaksaa kuunella.

Eilen kun oltiin lähdössä kaupoille alkoi S hoitaja H potilaalle sanomaan ettei se saa puhua hänen puheensa päälle. Vittu suoraan sanottuna että on ääliö hoitaja S hoitsu. Sanoinkin ääliölle että kukahan se kuuntelee pirua, aina kun S hoitajalle sanon jotain alkaa se puhumaan seinille ja jollekkin kuka sen ohi vaan kävelee. Olen siitä ääliölle sanonut monesti että miksi kuuntelee se pirun ääntä eikä keskity minun puheeseeni. Ja tämä on sattunut monesti ei ole vaan poikkeus vaan enemmänkin tapa sillä.

Sama kun kerran menimme ulos H:n kanssa S hoitaja mukana sanoin H potilaalle että katso kuinka hieno pörriäinen kun sudenkorento lensi vierestämme. Alkoi S hoitaja selittämään ja katsomaan tiiliseiniämme että puhuin homeesta. Katsoin H potilasta ja pyöritin päätäni että harhoja kuuntelee. Ja taitaa omatunto kolkutella kun hometta oli talossa ollut ja pesty sen takia yhtäkin huonetta. Nyt on ollut parempi hengittää kun putsasivat ilmastoinnit. Mutta minä olin puolivuotta kipeä syyttä kun eivät uskaltaneet tutkituttaa homeasiaa.

On asia vieläkin ihan auki minulla en todella ole sairas hupia kuukausia. No N hoitaja kyllä sanoi että taisi S hoitsu kuulla väärin kun seiniä katsoi. Meinasin N hoitajalle sanoa että onkohan Karman laki heitä koskettanut kun jatkuvasti loukkaantuu sen perheestä joku, näin olen siltä kuullut. Kun N hoitajakin suoraan sanoi minulle ettenhän puhu kun talosta lähden mitään. Mitä minua enään kiinnostaa homeasia kun ei tunnu sitä olevan minä vaan kypsyin kun niin pitkään olin kipeä tutkimatta homeasiaa.

Ja toi N hoitaja uuden Johtajan huoneeseeni mitä kirjoittelen onkohan N hoitajalla jotain mielessään. Ja miksen saisi kirjoitella että jengi tietää asioita mikä mihinkin johtaa ja juontaa kun. KARMAN LAKIKIN KOSKETTAA KAIKKIA, ja kannattaa siihen uskoa.

Ei kommentteja:

Alfa ja Omega

Muuten hyvällä fiiliksellä laskut vaan painaa päälle. Nukuin vielä aamusta pienet tirsat, kohta kaupalle ostoksille. Ruokaan pitää panostaa kunnolla.

On kummasti vuokria pystyssä kolme kappaletta. Soitan seurakuntaan diakonille, jos ne avustaisivat sieltä minua. Soitan myös vanhusten neuvo...