keskiviikko 18. heinäkuuta 2018

Olin lähtemässä kylille kaupoille mutta jäinkin kahville osastolle. Otin myös Vitaepron, Testomaxin, monivitamiinin ja magnesiumin sekä Tyypin 2 Gollageenin.

En lähtenytkään kaupoille tuli nuori Hoitaja kysymään soittaako se taksin, kun en olisi viitsinyt kävellen lähteä. Sanoin etten tänään kaupoille lähdekkään vaan jään kahville ja en sen jälkeen viitsi enään lähteä. Alkoi Sari hoitaja kerran änkyttämään että pitää semmoisten ketkä kykenevät itse mennä kylille.

Laitoin Johannalle viestiä ja vastaajaan tietoja että ottaa heti yhteyttä minuun. On niin pirullista olla epätietoisuudessa vuodesta toiseen. Miksi tuntuu että sukuamme kiusataan en keksi muuta kun homon takia nuoruudestani kun oli se lääkärin poika. Lukekaa juttujani olen senkin tarinan kirjoittanut jo aikasemmin. En kumarra aikuisia homoja ketkä poikalasten elämän pilaavat. Leikkiköön saastaiset aikuiset homot kakkaleikkejään keskenään ja jättäkää lapset ja nuoret rauhaan.

Mietin lähteäkkö tänään vielä kylille toki tekisi mieleni säästää rahaa ja mennä kävellen kylille. Kun on taksi niin pirun kallista on se noin 20 euroa ja saman verran kun menee kauppaan on se turhan kallista lystiä.

Yritän päästä talon autolla kaupoille huomenna jos se onnistuisi kun tosiaan Sari hoitaja sanoi että pitää mennä omilla konsteilla semmoisten ketkä siihen kykenevät.

Pitäisi ajaa parta taas jossain vaiheessa tai ainakin siistiä sitä samaten hiukset.  Onhan tämä nyt vähän rehottava kun en ole sitä leikannut pitkään aikaan. Mutta helpommalla selviää kun antaa vaan kasvaa parran. On monella suurmiehellä ollut pitkä parta ja pitkät hiukset. Eli taidan antaa minäkin sen kasvaa.

On kyllä helvettiä kun kaverit saivat minut samaan paskaan mitä niille kyllä sanoinkin, että järjestävät minut he hullujen huoneeseen ja lääkityksineen. Ja näin kävi kun povasin kun rahani loppuivat alkoi tulemaan paskaa vastaan. Oli kuulemma jotkut Gorillat käyneet Harrin porukoineen pelästyttämässä niiden kämpillä. Minähän olisisn voinut mennä asumaan Harrin ja Kartsun hallinnoimaan asuntoon. Olisimme juoneet parasta konjakkia ja syöneet hyvin kun Harrikin kävi kerran puoleen tuntiin kolme kertaa varkaissa alepassa ruokaa varasti. Olisin pannut pöydät koreaksi kun en tykännyt nistien kanssa liikaa pyöriä. Kun joka paikan lauloivat he pystyyn sormella ihan osoittivat melkeen meitä.

Ei kommentteja:

Alfa ja Omega

Päivä mennyt mukavasti pihalla oli porukalla kahvi ja pulla tarjoilu. Minäkin sain vaikka ilkimys varmaan olenkin kun ryyppäsin mitä pyydän anteeksi mutta herkkänä retkahdan helposti.

Olen pyytänyt talon väeltä anteeksi mutta toiset eivät tunnu antavan, näin kuulin ihmisiltä. En vaan ymmärrä mitä pahaa olen tehnyt heille, ...