Markku otti selville mitä psyykelääkettä syön, sanoin että 1500 milliä Deprakinea ja 20 milliä Olantsapiinia mitkä ovat minulle täysin turhia. Laitettiin minulle lääkitys kun aloin iloinen olemaan pitkään sairasteltuani, kun homeongelmasta puhuivat talossa olleen. Ihan verenvuota nenästäni ja nielustani että joutuvat tilaamaan ambulanssin paikalle. Kyllä siinä fiilikset kohoaa kun paranin pikkuhiljaa
Toivotaan että Markun kautta suma alkaisi purkautumaan pikkuhiljaa ja saisin enenkaikkea lääkitykset pois itseltäni. Kun en tarvitse lääkkeitä psyykelääkettä ainakaan tulee niistä niin huonot voinnit minulle nykyään ei ole tullut enään niin pahoja vääntöjä kun aikasemmin. Olisiko kun olen itse syönyt nyt vapaaehtoisesti lääkkeeni, ettei ole niin paljon vaikuttanut ne psyykkeeseeni en muuta keksi vaikutukseen tai vaikuttamatta jättämiseen.
Oli kello 12 ruokailu äsken oli hyviä lihapullia tai broileri pullia jompia kumpia. Mutta oli maistuvaisia oli nyt kumpia tahansa ei noista selvää ottanut. Otin kolme pientä perunaa ja porkkana raastetta ja vihreää salaattia. Sekä reilusti raejuustoa on siinä hyvin proteiinia. Kahvia puoli kuppia hunajalla makeutettuna, leipäviipaleen. Sekä puoli kippoa aprikoosipuuroa, se ei oikein maistunut minulle.
Pitäisi alkaa taas huijaamaan läkkeenotossa sotii se vaan periaatteitani vastaan pelleillä ottavani. Ja sylkemällä vessapyttyyn lääkkeeni, mutta kun ei minulle sovi mitkään lääkkeet. Kyllä on niin kyrpää että sadistit hullut Mengelet saavat lyödä lääkityksiä tuntematta ihmistä ollenkaan. Varmaan hoitajien raporttejen ja kirjaamisien perusteella ei muuten voi noin mennä että lääkäri määrää tosiaan lääkettä tuntematta ihmistä ollenkaan. Niin kun tämäkin Lohjan Psykinkin reissu mikä kummasti järjestettiin juuri kun olisi ollut Matin ja Johtajan Marjatan läksiäisjuhlat. Varmaan pelkäsivät puhettani jos olisi ollut vieraita paikalla juhlissa en muuta keksi siinäkään reissussa. Ja Lohjan lääkäri Paul Biri ei noteeranut mitään puheisiini miksi olin pitkään hiljaa ja jumitin huoneessani ja miksi sairastelun mentyä aloin olemaan iloinen ja sekin oli siis vaarallista henkilökunnan mielestä.
Mikä helvetti näissä on miksi tekevät paskaa kaiken aikaa ja nytkin Nina toi Esan uuden johtajan huoneeseeni että mitä kirjoittelen talosta. Sanoin että fakta tietoutta Home oireilusta sun muuta mitä epäkohtia tulee eteeni. Tulipaloissa olleena ja kuinka löytyi jämä ikkunani välistä ja Heikki heitti tullessaan taloomme puntin tikkuja pöytään vaikka on toisia murhapoltosta lusimassa. Oskarikin sanoi että menee ovat takalukkoon tulipalon sattuessa. Sanoinkin että mitä sinä siitä välität kun et ole yötä paikalla himassasi nukut tietämättömänä.
Minä Putkassakin olin tulipalossa lukekaa on hurjaakin tarinaa niistäkin paloista. Köyliön palojen oppipoikana. No Oskari onkin ollut tietokonealalla ollut ja nyt hoitaja, kummallista touhua. Yksi on kokki ja Mattikin oli vissiin ollut musiikkialalla, sanoi Mattikin ennen lomille jäämistään että ovat hekin täällä hoidossa, sanoin suoraan että hulluus tartuu.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti