keskiviikko 29. elokuuta 2018

Herätykseni hoitajan tuloon ovelleni kello 8,10 ehdin hyvin aamupalalle. Nukkumaan takasin ja unta ruokailuun asti kello 12. Oli hyvä ruoka kasvispihvejä on ne kevyttä mistä tykkään.

Oli tosiaan hyvä ruoka tänään kasvispihvejä sai niitä kolme , oli kevyttä ruokaa siihen salaattia ja porkkanaraastetta ai että maistui se hyvälle. Näin Isästäni jotain unta muistin sen yöllä mutten enään aamusta. Heräsin yöllä 2,02 täysin levänneenä olisi silloin pitänyt alkaa kirjoittelemaan, kumma oli tosiaan herätykseni kun ei pätkääkään väsyttänyt silloin yöllä minua. Uneni varmaan herätti kunnolla minut kun oli taas niin todentuntuinen,  kirjoitan siitä vielä jos tulee se mieleeni.

Kohta onkin sitten kahvihetki otan teetä tällä kertaa ettei ala päänsärkyjä taas tulemaan. Tulisi nyt tietoa uskovaisesta yhteisöstä että olisi paikka sinne varma minulla. Uskon että mielellään ottavat minut sinne jos Leakin minut muistaa sen aikaisen edesmenneen johtajan vaimokin, ei varmaan pahalla muistele. Vaikka karstausrumpu hajosikin millä karstasimme öljyntorjuntamattoa. Jäi putsauskeppini sinne väliin rämähti koko tehdas ja joutuivat pojat laittamaan 2000 metriä uutta terää siihen. Mutta eihän vika minun ollut kun yritin pyörittää öljyntorjuntamatto rumpua kaiken aikaa, että olisi tullut mattoa urakalla.

Olin alkuun sähköverstaalla hommissa mutta siirryin siitä karstausrummulle oli sekin mukavaa hommaa kun teimme hyvää kun öljyntorjuntamattoa teimme urakalla maailmalle. Oli Johtajamme sen kehittänyt lumpuista teimme karstattavaa mattoa määrätystä kuidusta.

Korjasin 7 pesukoneesta 6 sain  pelamaan ja olenkin jo kirjoittanut kun iso talon pyykkien teollisuuskone hajosi korjasin senkin muutamaan tuntiin. Purin siitä ohjelmakellon merkkasin piuhat teipillä ja hain Nurmijärveltä uuden ohjelmakellon purin siellä olevassa vanhojen osien liikkeessä uuden ohjelmakellon ja siitä sain meidän koneen toimimaan. Ja saimme meidän teollisuuskoneen pelaamaan muuten olisi seissyt koko laitos kun sillä kaikki pyykkimme pestiin. Oli varmaan johtajamme tyytyväinen siihenkin työpanokseeni. Ja nämä oli ennen karstausrummun leviämistä mistä eivät minuakaan syyttäneet ja helpolla pojat senkin rummun korjasivat nostivat nosturilla rummun ilmaan ja laittoivat uutta terää siihen. Tekevälle sattuu minä yritin pyörittää rumpua yötä päivää että olisimme saaneet mattoa paljon liikenteeseen.

Muutamissa päivissä pojat vissiin korjasivat karstausrummun, toinen rumpu pelasi eli mattoa tuli siitä ei mennyt koko tehdas kiinni minulle sattuneesta haverista.

Kumma kun oli Antero niminen uskovainen siellä hommissa otin Leksan kanssa ollessani viinaa ruotsin työmatkallamme. No olimme kokouksessa kylillä mitä en viistsi tässä edes mainita,   aloin pyytelemään anteeksi seurakunnalta että petinkö heidän luottamuksen kun dokasin. Tuli Antero siihen väliin selittämään ettei Kaitsu sitä tarkoita meinasin sanoa mikä saatanan uskovainen sinä olet kun minulle sanoja suuhun työnnät.

No annas olla tällä reissullani menin Järvenpäässä olevaan Saalemiin helvetti olikin Antero sielläkin eivät antaneet minun edes puhua siellä ihan paskaa lässyttivät. Ja minut yrittivät hiljentää kaikella tavalla, pyysin rukouspyyntöä hienolle saarnamiehelle Eino Hankkiolle kuka on jossain hoitopaikassa poikansa Seppo Hankkion mukaan.

No annas olla soitti Anteron mukamas uskovaiset minulle poliisit Järvenpään saalemiin. Sanoivat poliisit että lähdenkö heille patjalle nukkumaan ja lepäämään, sanoin lähteväni kun eivät niin sanotut uskovaiset anna yöpaikkaa minulle. Sanoin nuorelle kytälle että ajat sitten pyöräni teidän poliisi talliinne ettei se häviä. Ja niin teki nuori poliisi kunnioitan tuommoisia kyttiä niistä jotain tuleekin. Komensi minua vielä nuori poliisi kyttiksellä sanoin asennon ottaen että käskystä. Tulin toisen poliisin kanssa kyttäautolla saalemista kyttikselle nuori poliisi ajoi pyörälläni.

On hyvä että on rivissä tuommoisiakin poliiseja eivät kuvia kumartele ja järki heillä pelaa rehellisyys maan perii. Määrätyllä tavalla oivaltaen tyhmä ei kannata olla vaan järkeä täytyy käyttää. Linnojen Mafia on niin laaja kuuluu siihen niin paljon meikäläisiä sotilaita, uskon soturini ovat väkeviä uskossaan. Jengiini kuuluu poliiseja ja rosvoja monesta piiristä kaikki viisaat tajuaa missä mennään tyhmä ei kannata olla tai täytyy tyhmän paikkansa tietää.




Ei kommentteja:

Alfa ja Omega

Hienoa näin kelan sivulta että tulee takuueläke jo huomenna 19.6.2025 helpottaa se taas elämääni. Menee vaan taksille iso raha siitä takuueläkkeestä.

Lähettäisi nyt taksi minulle tietojaan että voin maksaa sille kyydin hyvinkäältä. Katsotaan nyt minkä rahan se pyytää minulta annoinhan jo 4...