Olin Tikkurilan yksikössä Mehiläisen paikassa oli siellä käytävillä seitsemän vessaa Jouko vissiin löi kaikki pytyt tukkoon paperilla ja sotki se varmaan paska könteillään latttiaa. Menin kerran vessaan tuli yhtä äkkiä molemmista päistä oksennus ja paskat housuun. Ei edes se varoittanut yhtään viikon oli pytyt tukossa putkimiehet kävivät pyttyjä rassaamassa yhtä pyttyä kerrallaan. Aloin ajattelemaan sitä rahan lypsämiseksi Mehiläiseltä. Minun käyttämä vessa tuntui vetävän aika hyvin sain aina yhden pytyn vetämään pumpatessa sitä. Mutta kun oli sarjassa pytyt meni ne aina tukkoon seuraavassa pytyssä.
No sitten ärähdin pampuille että tilatkaa painehuuhtelu taloon saadaan kerralla pytyt auki. Tuli ilsolla autolla painehuuhtelun kaveri vedettiin paskaputki sisään taloomme. laittoi putkimies letkua lähti siltä liitoskappale irti ja kastui kaveri vähän, suuttui heppu ja sanoi että annetaan olla lähde sinäkin vetämään talosta ja anna hullujen ja pamppujen paskantaa mihin niitä huvittaa. Sanoin putkimiehelle että laitetaan nyt hommat kuntoon, ja siitä vedimme letkun viemäriin. Ja lähti laakista vetämään viemäri.
Ja nytkin meinaa Mehiläinen laskuttaa minua tässäkin uudessa paikassa ihan hupiakin vaikka olen firman rahoja säästänyt paljonkin olemalla putsaria palomiestä sun muuta lukee ne edellisissä teksteissäni.
No olin uudessa paikassa Hiekkaharjun Mehiläisessä oli sielläkin norovirusta oli sitä minullakin ei niin pahana mutta kumminkin. Menin ekan sairasteluni jälkeen seuraavina päivinä vessaan siivoamaan yhtä vessaa missä Make oli käynyt ja kun noro elää ilmassakin eli aerosolina pesin vessan ei ollut Makesta edes roiskeita siellä, oli minulla seuraavana päivänä paskatauti.
Olenhan kirjoitellut siitäkin tulipalovaarasta Mehiläisen Hiekkaharjun yksikössä. Lukekaa edellisiä tekstejäni on kovaa tarinaa siellä tulipalovaarasta Mehiläisen talossa. Ja miten minua aina tarvitaan kun tapahtuu jotain, missä kiitos ja kunnia ja ennenkaikkea raha Mehiläiseltä. Kun raha ratkaisee kaiken ei tarvitse olla minunkaan ilmasena työvoimana näissä miljoona pisneksissä. Mitä nämä hoitopaikat ovat hyviä pisneksiä. Hullut pakotetaan pakkotöihin niin kun Viertolan työsalilla oli, oikein kellokortti systeemin ottivat siellä käyttöön ja hullut painoivat niska limassa urakalla hommia sielläkin. Aloimme Miksun kanssa tutkimaan Mehiläisen pääliköitten touhuja ja yhden tuotteen hinna taisin katsoa kaupasta oli kauhea hinta ja hullut tekivät muutamilla senteillä urakalla töitä.
Tosta Norosta vielä oli kumma kun yöllä tulin käytävälle Merja oli vessassa tuli se käytävälle hirveitä ryöpsähdyksiä oksennusta tuli siltä pitkin käytävää. Sanoin sille mikset oksentanut vessaan mistä juuri tulit pelästy tyttö niin paljon oksennuskohtaustaan että tuli se käytävälle.
No siivoushuone oli lukossa otin puhelimen ja yritin soittaa Nikolle nuorelle pampulle että tulisi avaamaan siivoushuoneen oven että saisin siivousvälineet. Helvetti ei vastannut Niko päivystyspuhelimeen mikä aika vaarallista on jos ottaa päivystyksen ja talossamme sattuisikin jotain outoa ei päivystys vastaa. Niinkun nyt jos tulipalo tulisi mikä kerran meinasi sattua mutta onneksi otin ohjat käsiini silloinkin soittelisi joku onneton päivystyspuhelimeen eikä vastaisi se voisi vaara olla paha. Jouduimme siivoamaan Merjan kanssa paperilla sen oksennuksia ja se ei helppoa ollut kun sitä paljon oli. Onneksi joku vaisto pani minut jo päivällä varaamaan siihen vessaan mistä Merja tuli myrkkypullon pesunestettä. Sain sillä poltettua oksennukset käytävältä, ettei tarttunut kaikkiin norovirus.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Alfa ja Omega
Hienoa näin kelan sivulta että tulee takuueläke jo huomenna 19.6.2025 helpottaa se taas elämääni. Menee vaan taksille iso raha siitä takuueläkkeestä.
Lähettäisi nyt taksi minulle tietojaan että voin maksaa sille kyydin hyvinkäältä. Katsotaan nyt minkä rahan se pyytää minulta annoinhan jo 4...
-
Kaiken alku Ollakko vai eikö olla siinäpä kerrassaan kysymystä. Muna vai kana iäisyys kysymys. On vaikea aloittaa tarinaani tämän pitkän maa...
-
Hyvin meni nukkuen yö hiljasuutteen asti. Menin nessille mikä ei maistunut kun ei ollut edes maitoa. Olen puhunut porukalle että vaatisimme...
-
Menin nakkikioskille illalla myöhään puhutin myyjää Hilleviä kuka olisi sopinut minulle ikänsä puolesta äidiksi. Antoi Hillevi minulle pime...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti