Tosiaan meni nukkumaan menoni kello 4 aamusta sitten heräten aamuapalalle js siitä takasin nukkumaan ja nukuin tosiaan ruuan ohi kello 12,30 mutta eipä nyt nälkä ole ihmeemmin. Toivotaan nyt että on hyvä paakelssi kahvillla.
Luin Köyliön palosta juttuja Googlesta ei lukenut siellä siitä mitään, mitä tietoa minulla on että olisi pamppu lähtenyt hakemaan lupaa avata sellin ovet 10 kilometrin päästä johtajalta. Tämmöinen tieto minulla on kumma kun ei siitä mitään mainittu Googlessa. Olisihan ollut mukava saada siitä varmuus vielä Googlestakin oliko näin asia mikä tieto minulla oli asiasta. Täytyy vielä etsiä tietoa siitä jos jostain löytyykin siitä juttua. Oli kumminkin kuollut siinä palossa nuoria vankeja lyhyt tuomioisia 16 poikaa.
15 oli löytynyt palaneena yksi kadonnut palanut ehkä ,nuorta polvea ja lyhyt kakkusia. Kyllä taas palaamme noihin minun polttamiseeni kun kyttä Kyytinenkin läi minut selvipäin putkaan ja joku hakkasi sellinsä ovea pitkään sitten alkoi tuuppaamaan mustaa savua minun juoppoputkaani. Mietin vaan köyliön paloja onnekssi oli Simppa tietoinen Kyytisen hommista kun oltiin kävelemässä Simpan Ekon, Jussin, ja naiseni Pankki Pirkon kanssa kämpillemme päin tuli kytät siihen kadulla ja sanoi kyytinen että minut putkaan arvasin heti että joku juoni oli kytillä.
Mietin kokeilivatko palomiehen kykyjäni että pelkäänkö en todellakaan joku sen kostaa kumminkin jos olisivat minut kytät elävältä polttaneet. Kummasti alamaailma tiesi vuosien päästä tapauksen. Kun Hyrylässäkin siitä puhuivat vuosien päästä. Kun selkäni paloi rannalla tuli Mikon broidi koskenmäellä sanomaan että on sinulla kaveri selkä ihan palanut sanoin vaan että Köyliön palot. En tiennyt silloin että oli kaveri Mikon Broidi. No Mikko tuli R-kioskilla sanomaan että tiedätkö Kaitsu Kyytinen poltti isänsä kysyin nauraen että paniko senkin putkaan ja joku tuikkaamaan sellinsä tuleen. Nauroi pojat että poltti Hevosnaama Kyytinen Isänsä rattijuoppoudesta.
Onhan tämä vähän itsensä toistamista mutta kun on niin paha asia ja mitä saavat kytätkin tehdä. On vaan ihan auki minulla tapaus kyttäsin Kyytistä Hyrylässä olisin sen pannut puhumaan kenen käskystä toimi ja mikä oli sen motiivi minut selvänä putkaan heittää, kun naiseni ja poikien kanssa kämpillemme olimme menossa.
No kytät päästivät minut lähtemään savusesta kyttiksestä neljältä aamusta ajattelin ekaksi että testaavat tosiaan rohkeuttani palomieheksi. Mutta en enään sitä ajatellut kun kyttä kuka otti nimeäni nokiseen paperiin sanoi minulle että pääsen pois putkasta jos en kerro kenellekkääna asiasta. Mietin silloin mitä teeemma saastoille ketkä ihmisiä polttavat. No otin siitä ohjat käsiini kun kuljin himaamme päin mietin missä se huora pankki Pirkko on tuli ambulanssi vastaan tervarin kulmilla arvasin että on siellä kyydissä kaveri kuka hakkasi putkansa ovea pitkään ennen kun tuikkasi putkansa tuleen. Sanoi Lanssin kaverit että hengitti savua ja viedään kaveri sairaalaan. Kumma kun menin siitä Viron mäkeen ajattelin missä on viinani.
Menin Simpan kämpille kysyin Kimmolta alias Simpalta missä huorani on sanoi Kimmo että varmaan vieressä olevassa Malillan Ekon kämpillä. Koputin Ekon kämpän oveen eivät tulleet avaamaan kukaan emnin ikkunaan ja huusin jos ette avaa tulen kirveellä ovesta läpi. No ovi aukesi huora Pankki Pirkko makasi tenu Jussin vieressä alasti Eko luikki sänkyynsä. Otin huoran saappaat ja heitin ikkkunasta läpi lasit rikki. Ja lähdin isäni kämpille siihen lähelle ajattelin silloin että antaa huoran olla en jaksa enempää sen kanssa.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Alfa ja Omega
Päivä mennyt mukavasti pihalla oli porukalla kahvi ja pulla tarjoilu. Minäkin sain vaikka ilkimys varmaan olenkin kun ryyppäsin mitä pyydän anteeksi mutta herkkänä retkahdan helposti.
Olen pyytänyt talon väeltä anteeksi mutta toiset eivät tunnu antavan, näin kuulin ihmisiltä. En vaan ymmärrä mitä pahaa olen tehnyt heille, ...
-
Kaiken alku Ollakko vai eikö olla siinäpä kerrassaan kysymystä. Muna vai kana iäisyys kysymys. On vaikea aloittaa tarinaani tämän pitkän maa...
-
Hyvin meni nukkuen yö hiljasuutteen asti. Menin nessille mikä ei maistunut kun ei ollut edes maitoa. Olen puhunut porukalle että vaatisimme...
-
Menin nakkikioskille illalla myöhään puhutin myyjää Hilleviä kuka olisi sopinut minulle ikänsä puolesta äidiksi. Antoi Hillevi minulle pime...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti