keskiviikko 22. elokuuta 2018

On huono homma kun ei alkanut Blogini tuottamaan puoltoistavuotta olen kirjoitellut. Luulin että olisi minulla semmoista tekstiä ihmisille mikä niitä olisi kiinnostanut

Luulin että saan miljoonia lukijoita teksteilleni,  viinapirusta ainakin olisi ollut paljon juttua minulla ja sen voittamisesta.   Kun on minulla rahaa ei tee mieli juoda,  niin paljon en minäkään varmaan ihan apsolutistiksi ala mutten enään ryyppymieheksikään ala.  Kyllä rahalla voi tehdä kaikkea muutakin mukavaa kun kaikki maksaa rahalla saa rakkauttakin niin paljon kun haluaa.

Huono homma toi edunvalvonnan ehdotuspyyntö minulle. Ihmettelen tämän talon touhuja kun sanoivat nämä täällä että Keravalta olisi laitettu edunvalvonnan pyyntö.  Kerava oli ihan huulipyöreänä asiasta,  eivät tienneet siitä mitään. No selvisi maistraatista että oli täältä laitettu ja pyyntö Nummelan terveysasemalta edunvalvonnasta minulle.

Jouduin aika tiukkana olemaan talon laskutuksen töpeksimisistä kun jo kerran olivat minulta liikaaa ottaneet maksuja useammalta kuukaudelta,  sain niitä takasin ja nytkin on väärin tehty laskelmia olen siitä melko varma. Ei voi minulla olla rästissä noin montaa laskua,  useampi tonni sanoivat siellä niitä olevan. Nyt odotan Mehiläisen laskutuksen korjauksia laskutukseensa, jos niitä on niillä. Minulla on kyllä mustaa valkosella laskuistani tiliotteistani ne näen. Ei millään niistä tule neljää tonnia niin kun selittävät laskutukset ja talon väki. Yhden laskun tajuan siellä olevan kun olin pakotettu maksamaan muita laskuja.

Toivotaan nyt että selvittävät rästit ja selviää asia minulle myönteisellä tavalla, mikä olisi oikeus ja kohtuus. On minulle varmaan rahaa taas tulossa,  etteivät sen takia taas edunvalvontaa yritä väkisin laittaa minulle.

Kohta onkin taas ruokailu vartin päästä yritän keventää ruokaa, kasviksia enemmän syömään pitää alkaa. Tänäänkin söin kasvis pihvejä olisi ollut kakkos ruokana eilistä makkarakastiketta. Otin salaattia jonkun  verran, söin puolet annoksestani eli ihan vähän ei vaan maistunut minulle.

Nyt katsotaan mitä tulee iltaruuaksi otan taas pienen annoksen salaattia paljon tulisi nyt illaksi hedelmä vaikka banaani saisin vielä Hannulta sen hedelmän kun se ei niitä yleensä syö vaan antaa sen minulle. Täytyy sille taas ostaa karkkia aski sisusta se tykkää ja mynthoonista.

Tuli Kyösti Inttervalliin taloomme Mustasta saaresta on riski kaveri niin kun olin minäkin siellä lusiessani pääsi siellä niin paljon treenaamaan pysyi siellä lihaskunto hyvänä, mikä tässä talossa on kyllä tippunut ei sellijumpalla pääse kehittymään. Kerran kuussa päästään salille minkä talo tarjoaa se ei kyllä minulle millään riitä kolme kertaa viikossa ainakin vaatisi kroppani salitreeniä.

Toivotaan että Kyösti tulee taloomme alamme vaatimaan Mehiläiseltä maksua salikorttiin jos tässä talossa joudun jatkamaan oloani toivon kyllä että pääsen tuonne toiseen kylään yhteen yhteisöön asumaan on siellä uskovaisia ihmisiä kenen kanssa tulen mielummin toimeen kun täällä kaikki jumittaa eikä Pyhä Henki kosketa näitä ovat lääkkeistä jo niin tokkurassa. Aamuin päivisin ja illoin kovat lääkeet työntävät näihin kaikki menevät melkein nukkumaan jo iltalääkkeistä 20.30 silloin katollaan saavathan näistä heloppohoitoisia.

Ei kommentteja:

Alfa ja Omega

Hienoa näin kelan sivulta että tulee takuueläke jo huomenna 19.6.2025 helpottaa se taas elämääni. Menee vaan taksille iso raha siitä takuueläkkeestä.

Lähettäisi nyt taksi minulle tietojaan että voin maksaa sille kyydin hyvinkäältä. Katsotaan nyt minkä rahan se pyytää minulta annoinhan jo 4...