sunnuntai 19. elokuuta 2018

Sairastellen pitkin päivää köhää ja muutenkin huono olo. Kävin kumminkin ulkona pienen lenkin heitin. Näkyi Jehovilla olevan tossa vieressämme valtakunnan salillaan pippalot. Meinasin mennä kuuntelemaan. Kun kuolevaa isääni sai Jehova käydä aina tapaamassa minä oma ainoa poikansa vaan kerran vilikkoon tunnin valvotusti. Eli kysynpä vaan mikä lahko tämmöinen on.

Kovasti ihmettelen Jehovien toimintaa kun niistä on ollut juttua jatkuvasti telkasssakin. Ja tosiaan näin jehovan äijän kuka toi nuorta tyttöäänkin isääni tapaamaan isän ollessa dementikko sydänvikainen  pääsi Jehova tapaamaan Isääni vanhustentaloon koska vaan ja minä ainoa poika kerran viikkoon tunnin kerralla valvotusti . Vielä kotona pärjättiin isä oli täysin kuutamolla selitti jatkuvasti että se sanoi sitä ja se sanoi tätä. Kuuli se varmaan harhoja isolla työllä sain sen hoitoon kun tulin sen kämpille haistoin ruudin käryn oli isä ihan paniikissa oven kantanut sänkynsä alle kun oli ampunut siitä haulikolla läpi tiiliseinässä oli iso haulien tekemä kolo pyssy oli piilossa takapihan pensaassa. Silloin mietin että nyt pitää tehdä jotain, ja siitä soitin Ambulanssin isälleni sanoi saastat minulle että menen ulos puhuttivat isääni.

Ja tuli saastat minulle sanomaan että minut viedään nyt hoitoon. En helpolla hermostu selvinpäin mutta nyt meinasin tehdä kyrvistä runkkareista ambulanssi kuskeista varoittavan esimerkin ja hakea haulikon pensaasta.   Kumminkin hillitsin jotenkin mieleni ja soitin kytille.   Onneksi oli hyviä kyttiä ja sain isäni tervariin. Siellä odotin lääkäreiden haastattellessa isääni tuli lääkäri sanomaan että isäsi jää suoraan hoitoon on sillä niin paha dementia. Sanoin Mengeleille ettei tässä olekkaan mennyt kun vuosia kun olette sairasta isääni käyttäneet hyväksenne minun elämäni pilaamiseen.

Pokkuroi lääkärit minulle ja piipittivät painoin naamat ja nimiäkin mieleeni saa kyllä selville missä vaikuttavat Mengelet ja vielä pahemmat hoitajat kun keskitysleirien Kapot ketkä toisia uhraten yrittivät pelasta nahkansa.           No annas olla taisi entinen huoltomiehemme ottaa minuun yhteyttä että oli Isäni mennyt keskellä yötä talvella hänen ovelleen aamutakissa ja tossuissa. En muista kerroinko homosta pojasta kuka ehkä pilaa elämäämme ja onko Isäni tuupattu yöllä ulos minua kidutettaessa enemmän vielä.

Menin kysymään tervarin lääkäriltä miten on mahdollista että pääsee dementikko yöllä karkuun lukkojen takaa. Selitti lääkäri vaan että olisi isäni pannut kiven oven väliin ennenkun meni ovet takalukkoon. Vähän hatara selitys mutta jätin asian hautumaan.

No saimme isäni vanhustenkotiin hopeahoviin oli siellä sen jalaton kaveri ajattelin ettei tarvitse sen yksin himassa jumittaa. Siellä löivät vissiin semmoiset lääkkeet että kuola valui pitkin poskia. Yritimme kovanaamojeni kanssa selvittää asiaa kuka sai isälleni lääkkeet pykälään,   ja poikansa eli minun elämääni pilaamaan. Kysyin isältäni oliko mukavaa pilata minun elämäni ja tekikö sitä tieten tahtoen vai oliko niin hyvä juoni lääkäreiltä.

No ei Isäni kauaa elänyt Hopeahovin vanhusten talossa soitti minulle stadiin Sarin kanssa kämpillä ollessani naislääkäri että oli isäni menehtynyt oliko keuhkokuume ja päässä tapahtunut jotain suoni mennyt vai infarkti kumpi nyt sitten oli en sitä niin muista henki kumminkin mennyt. Jos olisimme kotona olleet olisi varmaan elänyt se pitempään. Mutta toi haulikolla leikkiminen oli vähän kyllä liikaa. Helvetti jos olisikin pelästynyt jotain ovelleen tulevaa ja räjäyttänyt pään irti. Mikä sitten jos Jehovan todistaja olisi mennyt jos paskaa tekevät vanhuksille huijaten heitä.

Ei kommentteja:

Alfa ja Omega

Hienoa näin kelan sivulta että tulee takuueläke jo huomenna 19.6.2025 helpottaa se taas elämääni. Menee vaan taksille iso raha siitä takuueläkkeestä.

Lähettäisi nyt taksi minulle tietojaan että voin maksaa sille kyydin hyvinkäältä. Katsotaan nyt minkä rahan se pyytää minulta annoinhan jo 4...