torstai 30. elokuuta 2018

Tiukkaa huumoria hoitajista todella välähti äskettäin hevospalsamista.

Menin toimistoon Hannan kanssa asioimaan oli sari hieromassa Ninan selkää lavan kohdalta sanoin että harmi kun jäi kundien kämpillä hevospalsamini. Tuli myöhemmin mieleeni mitä puhuin kun on muutamat niin nuijia vetävät taloonpäin niin paljon. Nina alkoi selittämään minulle hunajan hinnasta kerran. Ja aina tulee joku väliin kun yritän puhua jollekkin järkeä. Että hevosta ajattelin no en kenellekkään puhunut asiasta nauroin vaan JUMALANI KANSSA.

Käytän hevospalsamia treeneissäni jos on kipuja ja kolotuksia on se niihin tehokas rasva. Teuvo taas jaksoi hämmellä telkkaa pitkin iltaa meinasin sille jo hermostua, Timoa puolelleen jatkuvasti hämmentelee kun sekin on mikä on.

Helvetti jos olisi linnassa minua joku rasittanut eli psyykannut noin paljon, olisi kaveri varmaan löytynyt suihkusta pää halki niin sanotusti liukastuneena saippuaan. Tai puntilla saanut puntin päähänsä sillä se olisi ollut selvä. Ei tämmöistä ole mukava kärsiä tommoista kiusantekoa mitä Teuvo aiheuttaa minulle. On kaveri niin saatanan  rasittava, kysyin siltä mikä on sen diaknoosi ei toi osannut sitä sanoa. Kun olen dementikkojen kanssakin ollut tekemisissä eikä tommoista ole kohdalle sattunut.

Puhui se että olisi Äitinsä kuollut Altzheimeriin voihan olla että on sitä Teuvollakin, minusta pitäisi henkilökunnan meille se sanoa että tietäisimme suhtautua Teuvon touhuihin. Eipä se näitä tyhjäpäitä häiritse mitä minua koskee. Kun monet asiat stressaavat minua raha asiat päälimmäisenä.

Huomenna tekisi mieli lähteä kylän kapakkaan Lääkekonjakilleni Wsop Hennesey 40 asteinen hunajavesi vihreällä teellä, kyllä maistuu ja veri kiertää. Ei tee mieli enempää ottaa muutama toki menisi mutta yksikin ajaa saman asian lääkkeenä.

Nyt yritän alkaa aikasemmin nukkumaan ellei sitten tuttuni ala kirjoittelemaan sähköpostiin minulle, hiljaista on ollut sieltäpäin.

Toivotaan ettei Nina vedä hernettä nenäänsä kirjoituksistani, kirjoitanhan Anonyymeistä ei kukaan tiedä kenestä kirjoitan toki asianomaiset sen tiedostavat. Ja se on hyväkin että löytävät itsensä kirjoitteluistani että osaavat parantaa tapansa.

Tekee hoitajat meistä raporttejaan ja kirjaamisiaan miksen minäkin heistä voi tehdä. Kun on pirun vaarallista että joku tyhjäpää hoitaja tekee raporttejaan meistä. Jos vielä tyhjäpää lääkärimme sen mukaan tekee diaknoosejaan tuntematta ihmistä ollenkaan henkilökohtaisesti, ja määrää sen mukaan lääkityksiään. Olen niin paljon Professoria että teen omat päätelmäni ja johtopäätökseni asioissa ynnäilen monia asioita ja yhdistelen, minun tutkimuksiani ei voita kukaan olen niin tarkka kaikessa. Ei yksikään kivi jää kääntämättä tutkimattani ja se on nähty vuosien saatossa .

Ei kommentteja:

Alfa ja Omega

Päivä mennyt mukavasti jumittaen huomenna onneksi tulee takuueläke. Alkaa elämä taas kun vähän rahaa saan menee vaan maksuihin rahojani. Vuokraan pitää nyt paneutua on niitä kolme pystyssä.

Ihmettelen miten voi olla vuokria rästissä, kun olen sitä mukaan maksanut kun vuokria on tullut. Sekoitti vähän kun tehtiin vuokrasopimus ma...