tiistai 23. lokakuuta 2018

Juuri mietin elämäni surkeutta kun piti minun urheiluhierojaksi alkaa nyt jumitan yksin surkeena.

Hyvillä arvosanoilla piti lähteä hierojan oppiin Kauppaneuvos Satu Tiivolan ja tyttärensä Katariina Vuoriston hallinnoimaan Haikon kartanoon. Isäni kaverilla olisi ollut Haikon takana Emäsalossa mökkejä uusi satama tuli sinne ravintoloineen. Mutta kun oli minulla Huittisten varavankilassa Pyttyläisten lyömä Rauhankyyhky ranteessani tyssäsi siihen hyvät yritykseni kun linnassa olin ollut.

No kun en hierojaksi päässyt menin Espoon Hautausmaalle hommiin Traktori kuskiksi ja muutakin tekemään. Oli siellä kaksi polttouuniakin kun Adolf Hitlerillä keskitysleireillä. Olisi minulla ollut siellä loppuelämäkseni hommia Eiran sairaalassa testasivat terveyteni ja olin huippu kunnossa. Polvi ainoastaan oli mennyt jalkapallossa rikki aikoinaan joten otin oman koneen Nurmijärven Valmetilta koeajolle Hautausmaalle. Kun en kytkintä ja jarruja voinut polkea oli uudessa linkkukoneessa kahvasta suunnan vaihto. Vanha kuski ei saanut uutta linkkukonetta oikein taipumaan kun oli se vuosia ajanut tavallista konetta, nykyään isoa valmettia. Pyysi se minut ottamaan viikonloppu hommat hautausmaalla ennen kirkonmenoja, aurasin lumet ja hiekoitin kaksi puolta Hautausmaalla.

Hieno kämppä oli minulla Masalassa kartanon mailla. Mistä kaadoin tilurin kanssa katsomiamme puita kun kultuuri maisema se oli. Hiacellani ajelin enduro prätkä husseni kyydissä. Olisin voinut jäädä loppuelämäkseni hautausmalle töihin kun siellä minua ei rääkätty potkittu eikä kiusattu. Hiljaisia olivat hautaan ja uuniin menijät eivät enään pahaa tehneet. Mutta sitten tuli minulle pieni tuomio alas hovista. No siitä lähdin viikoksi reissuun dokasin pyörin stadissa ja espoossa. Oli mukava viikko ei tarvinnut yksin olla tapasin porukoita tuttuja ja tuntemattomia. Muuten oli mukava homma hautausmaa duuni mutta pirun yksinäistä. Hienossa kämpässäni Masalassa yksin jumitin illat,aamusta neljältäkin hommiin.

En olisi uskonut että elämäni pilataan tämä viimeinen hupi tuomio oli pahin ja liikaa pahimmissa paikoissa pitivät. Eivät vissiin linnoissa uskaltaneet pitää vaan valtion mielisairaalaan passittivat. Vihaa ja kostoa kaikille sillä jaksoin kitua nämä vuodet. Onneksi tapahtuu kaiken aikaa pitkin maailmaa hirveyksiä. Varmaan JUMALAN rankasu ihmiskunnalle pahoista teoistaan.

Ei kommentteja:

Alfa ja Omega

Hienoa näin kelan sivulta että tulee takuueläke jo huomenna 19.6.2025 helpottaa se taas elämääni. Menee vaan taksille iso raha siitä takuueläkkeestä.

Lähettäisi nyt taksi minulle tietojaan että voin maksaa sille kyydin hyvinkäältä. Katsotaan nyt minkä rahan se pyytää minulta annoinhan jo 4...