Kyllä on kaverini jämpti selvänä fiksu asiallinen rauhallinen niin kun vaan me vanhanliiton miehet ollaan. Oli mennyt tänäänkin jo keittiöllemme töihin kello neljä eli aikanen herätys sillä on ollut tuli vissiin sille tukkukuorma aamusta aikasin.
Juteltiin kyttien tulosta taloomme yhtenä iltana kun Kaveri sanoi ettei hänellä näkynyt soittoa puhelimessa hälytyskeskukseen. Sanoin että tuli se illasta ovelleen ja huuteli että tulee jotain porukoita sen kämpille. Menin ikkunaan ja oli kytät pihallamme mistä menin niille alaoven aukasemaan kun en tiennyt mikä hätä kaverillani oli ja tiesin sen kytät soittaneen. Ja kun minä en kyttiä soittanut. Kaveri sanoi että on täällä naapurissa joku ikävä muija ja se voinut soitella mitä epäilin kun ei meidän talossa asu kun kaverini ja Venäläinen sekä minä. Ei kaverini kehdannut myöntää varmaan soittaneensa kyttiä paikalle. Minä vaan ihmettelin kun kaverini huutelusta käytävällä ei ollut kulunut kun hetki ja oli kytät jo pihassamme. Sanoivat kaverilleni että mene nukkumaan ja minulle käytävällä että näki kaverini varmaan pahaa unta. Olivat kytät vielä pihassamme pitkään ennen kun lähtivät menemään.
Oli kaverini taas pistänyt parastaan keittiöllä ruuan kanssa kunnon makkarakastike ja siihen perunat ja kunnon salaatti sekä erikseen vielä paprikaa, jälkiruuaksi oli se laittanut persikoita ja kermavaahtoa eli oikein maistuvainen oli ruoka sillä. On kaveri oikein jämpti ja huippu kokki tekee ahkerasti hommia ja tänäänkin todella aikasin herännyt hommiin.
Kunhan saisin kaverini raitistumaan kun muuttuu se viinasta ihan täysin möykkää ja huutelee, häiritsee minun rauhaani hakemalla kylään sen luokse. Selvänä ei hae katsomaan edes telkkaa vaikkei minulla ole itselläni telkkaa ja olisi mukava kimpassa katsella sitä.
Kyllä täällä landella aika käy pitkäksi ei mitään tekemistä ole minulla pientä kävelyä kylätiellä siinä kaikki toiminta täällä. Joonakaan ei pyydä kylään asuu se tuossa lähellä hienossa omakotitalossaan äitinsä kanssa Isänsä Leo kuoli muutamia vuosia sitten. Lea sanoi ja Joona ettei sitä tiedetä tarkkaan mikä oli kuolinsyy. Autonsa oli mennyt ojaan ja oliko siihen kuollut. Lean kanssa juteltiin siitä Leakin sanoi että ajoi Leo pitkiä matkoja, kerroin Lealle että kerran miehensä Paulin aikoihin kun Leon kanssa haalarikuormaa haettiin Ruotsista Leo meinasi nukahtaa rattiin kun ei meinannut antaa minun välillä ajaa, piti minun käskeä se apumiehen puolelle nukkumaan ja ajoin itse Tukholmaan eurooppa nelosta. Eli olisiko Leo Leksa nukahtanut rattiin se on ihan mahdollista. Mukava kaveri oli Leo oli se noussut suosta ja juoppoudesta saanut täällä vaimon ja perustanut perheen hienon talon vissiin talkoilla tehneet niille näin puhuivat.
On Veli Venäläinen kaveri saanut kohta parvekeremontin tehtyä nopea ammattimies tuntuu kaveri olevan. Purki huonot rakenteet parvekkeelta ja laittoi uutta tavaraa sinne. Ei kaverin päätä palellut kun keikkui parvekkeen kaiteella kapealla tilalla ja rakensi parveketta. Pyysivät minua tänään kauppaan kun Andrei lähtee viemään kavereita pois töistä. Mutta säästän pieniä rahojani ja on minulla vielä pari maksalaatikkoa leipää vähän perunoita ja kananmunia kahviakin on vielä vähän. Pitää nyt olla rahan kanssa pirun tarkka kun tulee laskuja minulle kaikenaikaa. En selviä laskuistani millään, Andrei sanoi kyllä että oli hänelläkin velkoja ja laskuja mutta kun tuli se uskoon sai se rahaasiansa kuntoon. Minä olen ollut linnan uskossa aina enkä saa asioitani kuntoon millään mistähän se johtuu.
Nyt jos lähtisi vielä kirpputorille en tiedä viitsinkö kahville enään mennä. Olen täällä taas alkanut juomaan enemmän kahvia kun en yhteen aikaan sitä juonut ollenkaan tulee minulle huono olo liiasta kahvista. Päätä särkee ja pumppu hakkaa kierroksilla verenpaine nousee varmaan. Teetä ja hunajaa siitä tykkään enemmän kun kahvista, täytyy taas ostaa teetä ja hunajaa kun kauppaan seuraavaksi menemme.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti