On taas firma kiinni maanantaihin Kari laittoi Kirpputorimme kiinni kolmelta ja lähti himaan Porvooseen. Venäläiset ovat vieläkin varmaan kokouksessa uskon niin kun niin siisteissä vaatteissa lähtivät. Olisivat pyytäneet minut mukaansa olisihan mukava herran sanaa kuunella pitkästä aikaa kun onkin JUMALAN SANASTA OLLUT HILJAISTA PITKÄÄN PITÄÄ SAADA JUMALAN HENKI LÄSNÄKSI, PYHÄN HENGEN KOSKETUS. Oli aikoinaan JUMALA läsnä talossa paremmin kosketeltavissa kun nykyään kun ei ole monetkaan talossamme uskossa pojista ketkä duunissa ovat täällä. Oli aikoinaan eri ilmapiiri talossa kun ei kukaan ryypännyt ja puhuttiin JUMALASTA SILLOIN ENEMMÄN LUETTIIN RAAMATTUA JA KESKUSTELTIIN ASIOISTA.
Heijastuu kaveristani kumma pelko kun se soitti kytätkin eilen sanoi että oli jotku hurjapäät uhanneet tulla ovista läpi. On iso riski kaveri ja kova maine ei luulisi että sitä kukaan uhkailee. Sanoi se kyllä ettei se pelkää ketään eikä sen tarvitse pelätä. Siksi ihmettelin kun kytät oli eilen illasta pihassamme. Menin avaaamaan niille alaoven kun en tiennyt mikä kaverillani oli hätänä kun huusi ennen kyttien tuloa käytävällä ovi auki. Rauhoittui kaveri kyttien käynnin jälkeen sanoivat kytät että oli kaverini nähnyt pahaa unta.
Hyvä että rauhoittui talo kyttien käynnin jälkeen sain nukuttua hyvin kun viimein unen päästä sain kiinni. Kun niin herkkä olen ottamaan kaikesta oudosta itseeni menee minulta herkästi yöunet.
Olisi mukava kun olisi talossamme uskovaisia porukoita autoilevia kokouksessa käyviä. Toki nuoria naisia olisi mukava olla. Saisi ovet olla käytävälle auki olisi mukava kommuuni seurustella kaikkien kanssa.
Kyllä käy aika pitkäksi ei ole muuta kun kirjoittelu minulla elämäni tarinoita kun nyt saisin sen kirjan julkaistua elämästäni miten on JUMALA JOHDATELLUT ELÄMÄÄNI LAPSESTA ASTI. On niin outoja tapahtunut elämässäni enhän ole maailmanmatkaaja enkä valtamerilaivoja rakennellut mutta outoja sattumia ollut aina eli johdatuksia.
Pitkään ovat Veli Venäläiset matkassa jos kokouksessa ovat Andrei ainakin on uskossa ja uskon että on toinenkin Veli Venäläinen. Tykkään Venäläisistä ovat ihan reiluja kavereita. Kukahan on laittanut pesukoneeseen pyykkinsä kun näkyi se täynnä olevan uskon että on siellä Andrein pyykit.
Pitäisi minunkin saada pyykkini koneeseen pesuainetta ei minulla ole mutta laitan suihkusaippuaa. Tuttuni sanoi että eikö minulla ole Fairya hän pesee sillä kuulemma aina, heikossa on silläkin ettei ole varaa sillä pyykinpesuaineeseen. Minun piti ostaa viimeksi kun kaupassa käytiin pyykinpesuainetta mutta se nyt jäi viellä. Kyllä tolla suihkushampoolla pesee kerran ainakin pääasia että on jotain vaahtoavaa sanoi tuttuni, kun fairya käyttää
Tuttuni taas kyseenalistaa älyäni jutuissaan selittää se että minulla on bodia muttei järkeä. Mitä siltä ihmettelen kun on se pelkkä pullakuski ja ikkunanpesijä mitä sitten muuta on tehnyt. Minä sentään laittelin jo kolmosantenneja kun alkoi ne vasta näkymään Suomessa eli oltiin Huoltomiehemme Salonrannan Jampan kanssa jo aikaamme edellä aikoinaan. Ja piti minun mennä Haikon kartanoon hyvillä arvosanoilla hierojan koulutukseen. Meilahdessa juoksin parhaan tuloksen mäkitestissä ja puhalsin semmoiset tulokset mittareihin että joutuivat listoja teipeillä jatkamaan.
Mutta kun oli minulla pyttyläisten Huittisten varavankilassa lyömä Rauhankyyhky tatuointini ranteessani tyssäsi linnatuomioon Hierojan koulutus. No en muuta tehnyt sitten kun en parantajaksi päässyt käsilläni menin Espoon hautausmaalle töihin traktori kuskiksi. Oli espoossa kaksi polttouuniakin niin kun keskitysleirillä Adolf Hitlerin aikoina.
Sinne kelpasin hommiin Rauhankyyhkylläni ei kukaan siellä enään piipittänyt siitä kyyhkystä mitään uunit savusi ja hauta toisia kutsui piipitys oli siellä osaltani ohi. Sain olla kusipäistä rauhassa hautausmaalla ei kiusannut minua kukaan siellä tuli minusta hautausmaan mies. Hels Angsels jos niin sanoisi Helvetin Enkeli kuka sen oikein ymmärtää.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti