tiistai 30. lokakuuta 2018

Yötä vasten vielä tarinaa, synkkää ja pimeetä landella.

Kohta nukkumaan mutta vielä tarinoita yötä vasten. Huomenna ei taas olekkaan oikein mitään toimintaa minulla ruokailu keittiöllä siinä ohjelmani. Lenkkiä kylätiellä ja kirpputoria muuta täällä landella ei ole. Torstaina on mukavampi päivä kun on monitoimitalolla ruokailu 6 euroa menen sinne syömään on se vaihtelua. Tapaa kylän ihmisiä lapsia ja aikuisia. Perjantainakin on mukavaa kun on monitoimitalolla lasten ja aikuisten päivä, kahvia ja leipää vissiin tarjoavat.

Alkaakin jo minua ramasemaan sammutan kohta koneeni ja alan nukkumaan. Kyllä täältä landelta pitäisi päästä jo ihmisten ilmoille stadeille asumaan. Pitää kysyä Samarian pääliköltä Ismolta asuntoja Porvoosta siellä heillä on asuntoja kun pääpaikkansa on siellä. Olisi Porvoo mukava kaupunki asua kävisi kokouksissa ja uimassa, puntilla mikä nyt on jäänyt liian pitkäksi aikaa minulta. Ikäni treenanneena tuntuu pahalta kun on kuntosali treeni jäänyt mitä kroppani kaipaa. Olen toki niin sanotulla sellijumpalla saanut pidettyä itseni iskussa. Punnerruksia, lankutuksia, kyykkyjä, venytyksiä sillä pysynyt kondis melko hyvänä. Mutta eihän sellijumppa vastaa tiukkaa kuntosalitreeniä. Monipuolinen voimaharjoittelu on minulle ihan ykkösasia.

Treenasin linnoissa kovaakin Seutulassakin treenasin kuuttakin kertaa viikossa töitten päälle ja kaikki muut pelit siihen vielä. Hakkasimme Esan kanssa pisteitä Merosen Ristolta saamilla hanskoilla ruokalassa. On linnoissa harvinaista että saa hanskoilla otella mutta minähän olinkin erikoismies Seutulassa, olin lusimassa mutta myös urheiluvetäjän tittelillä. Hoidin talon urheilut pojille tennikset opetin heille.

Otin puheeksi johtokunnan kokouksessa kesällä että saisimmeko letkun vedettyä vessoilta kentälle kun talvi tulee oli tenniskenttä asfalttia ja oli siinä ylimääräistä tilaa kentän ulkopuolelle. Mihin mietin talvella jään laittavani että pääsisimme poikien kanssa pientä lätkää pyörittämään. Rattijuopot ihmettelivät kun kesäkuussa puhun talvesta. Sanoin muutaman kuukauden kavereille että pojat linnoissa menee aika niin nopeasti. Seuraava oli kun talvella jouluna pienellä letkulla minkä vessasta vedin yöllä jäädytin kenttää. Innostui nuoret kaverit siitä sanoivat että saavat tikkurilan jääveikoista lätkävehkeitä. Eli ideani oli hyvä kun innostui nuoret pelimiehetkin siitä.

Ei kommentteja:

Alfa ja Omega

Hienoa näin kelan sivulta että tulee takuueläke jo huomenna 19.6.2025 helpottaa se taas elämääni. Menee vaan taksille iso raha siitä takuueläkkeestä.

Lähettäisi nyt taksi minulle tietojaan että voin maksaa sille kyydin hyvinkäältä. Katsotaan nyt minkä rahan se pyytää minulta annoinhan jo 4...