Oli meillä treffit Lean talolla puolikahdeksan kun piti tulla hakemaan meidät Pekan vaimo Arja. Siitä ajoimme heille missä on Pekan rakentama kirkko. Lea kertoi autossa että oli huolissaan minusta kun en tullut treffeille sunnuntaina sen talolle kun piti meidän lähteä Seurakuntaan yhdessä. Oli Lea soitellut Venäjälle Andreillekkin ja kysellyt minusta. Puhui Lea että olin tullut taloon aikoinaan miehensä ollessa johtaja, ja sillä juuri syntymäpäivät silloin vuonna 89 ja siitä olin liittynyt seurakuntaan.
Ei ollut Pekan luona montaa henkilöä. Kahviteltiin ekaksi ja sitten Pekka luki raamattua ja laulettiin. Lopuksi rukoiltiin jokainen vuorollaan. Minä rukoilin ihmisille rauhaa maailmassa ettei tarvitse lapsien pelätä sodan kauhuissa. Kun tiedän omasta elämästäni mitä on peloissaan elää. Se ei ole mitään elämää elämisen arvoista.
Huomenna ei muuta minulla olekkaan kun ruokailu ruokasalissa jos nyt menen kun on minulla ruokaa kaapissakin mitkä menee vanhaksi. Maksalaatikkoa on puoltoista rasiaa missä on viimenen päivä huomenna 6 päivä. Andrei tulee vissiin huomenna tai keskiviikkona, hyvä niin on taas talonmies talossamme. Ja pääsemme kaupoille kaverini kanssa. Minulla on kyllä vielä evästä kaapissani. Mutta jotain tarvitsen kaupasta herkkuja tekee mieli. Jäätelö olisi hyvää mutten usko sen pysyvän jäässä kauppareissua.
Tuttuni kanssa olemme vääntäneet meiliä kun se minua ihan tyhmäksi haukkuu. Kehuu minulle ammattihommilla ja hyvillä pisneksillään. Olen kysynyt siltä miksei sillä ole koskaan rahaa eikä kummosta eläkettä kun kehuu luvilla tehneensä hommia. Minun perustamaani kolmosantenni huoltoa vähättelee ja omia ikkunanpesu hommiaan kehuu. Kysyin tutultani että onko se tehnyt koskaan mitään ammattihommia ja mitä se käsillään osaa tehdä. Tommoisia paskahommia mitä pystyy kuka tahansa tekemään sillä on ollut. Ja viitsii minulle vittuilla ja tyhmänä pitää. Itsellä sillä ei ole mitään ei perhettä ei lapsia ei kesämökkiä, ei omaa asuntoa, ei autoa eli ei siis yhtään mitään. Yhtä tyhjän kanssa on tuttuni perseaukinen rumpali.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti