torstai 8. marraskuuta 2018

Myöhään yöllä nukkumaan ja aikasin herätys Venäläisen talonmiehemme soittoon. Tulipaloista juttua minun putkaan lyönnistä tuleen selvinpäin.

Meni nukkumaan menoni yöllä varmaan kahteen tuttuni kanssa meilailtiin myöhään. Sossun asioista väännettiin pitkälle yöhön. Nukuin melko hyvin toki taas unia nähden. Heräsin aamusta venäläisen talonmiehemme soittoon halusi tulla se mittaamaan vessan lamppujani, kun sieltä ne puuttuu lupasi ne ostaa minulle. Lähtivät kaverini kanssa kylille aamusta kaverilla oli kela päivä maksusitoumusta hakemaan apteekkiin. Kun eilen se kävi apteekissa sanoivat että kelasta pitää hakea maksusitoumus.

Olisi ollut monitoimitalolla ruokailu kello 12 mutten jaksa lähteä sinne enkä mennyt talon ruokasaliinkaan syömään. Söin aamusta eilen ostamaani siemenpuuroa on siinä auringonkukansiementen lisäksi muitakin siemeniä, eli erittäin terveellistä puuroa. Kahvin keitin myös herättyäni, vaikken niin kahvin ystävä olekkaan. Juon mielummin teetä hunajalla, illasta juon rauhoittavan kamomillateen. On kamomilla todettu lievästi rauhoittavaksi.

Meinasin vielä mennä nukkumaan kun tuntuu että jäi uneni kesken. Jos pienet päikkörit saisi otettua, tunninkin unet tekisi hyvää.

Kauan on pojat liikenteessä ei ole auto tullut vielä pihaan. Menivätkö sitten muuallekkin käymään. Oli kyllä veli Venäläinen talonmiehemme vienyt jauhesammuttimet Karkkilaan vissiin tarkastettavaksi. Jos niitä hakevat samalla reissullaan kun näin kauan ovat pois.

Olisihan hyvä sammuttimet olla käytävällä. Kun talossa oli joku kaveri muutaman päivän kävin katsomassa sen kämpiltä kun oli se lähtenyt ja ovensa oli auki. Oli siellä monta tyhjää lääkepakkausta pöydällä. Eli taisi kaveri olla pilleristi, ja tosiaan jos tollaisia talossa niin kyllä siinä saa varuillaan olla ja sammuttimet pelata. Kun minäkin ollut tulipaloissa Kyttä Kyytinen koukkasi minut selvinpäin putkaan kävellessämme naiseni ja kavereiden kanssa kaupasta kämpille. Ja löi joku kaveri pidätyssellissä putkansa tuleen.

 Pitkään kaveri hakkasi sellinsä ovea ei kytät reagoineet mitään. Makasin putkan lattialla ja mietin mikä oli Kyytisen idea minut täysin selvänä putkaan heittää. Alkoi tulemaan putkaani missä yksin olin ilmastointi reiistä käytävältä vaalea savua mikä hetken päästä muuttui täysin mustaksi. Mietin köyliön paloja mistä pyttyläiset minulla puhuivat ollessani Huittistenvaravankilassa 17 vuotiaana talossa olisi pitänyt olla 21 vuotta. Mutta minut sinne vahingossa heitettiin. Paloi Köyliössä monta nuorta miestä vissiin vartijan takia. No putka täyttyi savusta oli lattian rajassa muutama kymmenen senttiä enään puhdasta ilmaa.

Tuli vuoden poliisiksikin valittu Jussi Komokallia avasi sellini oven ja pääsin pois. Ei sieltä olisi ovien läpi päässyt kun metallia olivat. Mietin vaan jos olisin tuupertunut putkaan Pajarin Kimmo venkula Simppa veriveljeni kenet olin pelastanut hukkumasta sipoon pilvijärveen tiesi kyytisen minut koukanneen selvinpäin putkaan. Olisi siitä voinut nousta aika haloo Kai poika Pyttyläisten oppipoika poltettiin putkaan selvinpäin. Mietin kun oli Keravan kyttis lopetuksen alla että halusivatko kokeille kanttiani ja oliko minussa palomiehen vikaa. Mutta kun kyttä sanoi minulle kun nokiseen paperiin nimeäni otti että jos olet hiljaa asiasta pääsen pois. Silloin mietin ettei tämä tähän jää.

No lähdin kyttikseltä kävelin kavereideni luo tuli terveyskeskuksen lähellä ambulanssi vastaan menin keskelle tietä kun arvasin että kuskaavat sellinsä sytyttänyttä kaveria sairaalaan. Pysäytin lanssin ja kysyin miten kaverille kävi. Sanoivat että sairaalaan vievät sai häkää kaveri. Siitä menin Simpan asunnolle ja kerroin tapahtuneen. Kysyin missä hullu pankki Pirkkoni on Simppa sanoi että viereisessä puutalossa Ekolla. Menin Ekon ovelle eivät avanneet menin ikkunalle ja huusin että jos ei ovi aukea tulen kirveellä läpi. Kun tiesin Pirkon siellä olevan, menin sisään kun Eko peloissaan oven aukasi. Makasi Pirkko alasti lattialla tenuJussin vieressä Eko luikki sänkyynsä. Heitin hullun Pirkon kengät ikkunasta läpi ja häivyin helvettiin sieltä.

No meni vuosia asiasta olin Caritan kanssa bignikillä koskenmäellä olin ilman paitaa tuli siihen kaveri sanoi että on sinulla kaveri selkäsi ihan palanut sanoin vaan että köyliön palot. No olin R-kioskilla valtuuston kaverin kanssa tuli Hyrylän Mikko siihen sanoikin se yhtääkkiä että tiedätkö Kaitsu kyytinen oli kävellyt Hyrylässä viinakassi kädessä sanoi Mikko vielä että poltti se Isänsä sanoin paniko senkin selvinpäin putkaan tuleen, nauroi kaverit että poltti Kyytinen Isänsä rattijuoppoudesta. Oli kaveri kuka selästäni sanoi Koskenmäellä Mikon veli.

No olin asunnottomuuden takia pirun paikassa Hyrylän vanhassa varuskunnssa toimivassa Mehiläisen paikassa. Sanoivat hoitajat minulle selästäni että on se aamulla ihan kesinyt. Tein porkkanaöljystä ja hunajasta lääkkeen selkääni semmoiseen korkkiin sekoitin ne siihen. Sanoin Venäläiselle hoitajalle että vedä se selkääni. Sanoi venakko että on sängysi ihan tahmea sanoin ei väliä. No kumma vaan ei ollut aamusta selkäni yhtään kesinyt vaan kuparin ruskea kun intiaanilla.

Lukekaa aikasemmilta teksteiltäni lisää hullusta Pirkosta kun veti se kaulani pullolla auki kämpillään. Ja kuinka verta alkoi tulemaan vasta taksissa sairaalaan mennessä. Sitten mentiinkin jo ambulanssilla. ja kuinka karkasin Meilahdesta vaikka olisi pitänyt heidän jatkaa korvaoperaatiota aamulla. Otin huikkaa Meilahden vessassa ja mietin mistä luikin ulos ettei pääse hullu pankki Pirkko huoraamaan.

No oli semmoinen Leppäsen Pepe tuli se  Villen ja  Rane vainaan kanssa uuteen kämppääni vesitornin mäelle Keravalle. Oli minulla hyvä kaverini Eki Riksuksikin sanottu kaveri kylässä. Löi Pepe yhtääkkiä tappolyönnin nenääni kämmenellä yrittäen varmaan rustoa aivoihin. Ville ja Rane katselivat vieressä mietin heti heitä miksi tappajan tuovat kämpilleni ketä en edes tuntenut. Eki vaan tuumasi sohvalta kun tiesi minut linnoista ja mitä kohta tapahtuu. Eki sanoi vaan että meni sinulta Kaitsu vähän nenä vedin nenäni paikalleen.

Sanoin Leppäsen Pepelle muistaakseni että vedä siitä nyrkkeilymyssy päähäsi ja hanskat käteesi. Muistan että vartaloiskulla tiputin Pepen. Mietin todella Villeä ja Ranea mikä heidän tarkoituksensa oli tommoinen gorillansa tuoda silmilleni. No alkoikin Pepe kaveeraamaan kanssani. Kerran olivat hullu pankki Pirkon kanssa alasti levitettävällä sohvallani en tiedä olivatko saunasta tulleet. Minä otin ison puukkoni ja vedin valtimon katki kädestäni. Putosin rappuun kytät kyseli jälkeenpäin kuka oli vetänyt sanoin että itse. Olivat rapusta minut pelastanut ja siitä lääkäriin tikattavaksi. Toiset tappaa huoraavan muijansa kaverineen minut molemmat yrittivät tappaa ja minä huoran takia yritin itseni. Ja huutelevat minua hulluksi kirvesmurhaajaksi, kysyn vaan olenko sitä.

Elvis Maukka valehteli rosiksessani mistä hupituomion sain että olisi minulle ollut jutussani kirves ja ase. Ihmettelin miksei Maukka Elvikselle annettu väärästä valasta tuomiota. Kun tuomarikin sanoi ettei siellä Kaitsulla mitään aseita ole ollut. Sama kun tuli Keravalle semmoinen riski kaveri Nappi Frilanderin Teijo hyppi sekin silmilleni Villen ja Ranen autosta. Uhosi minulle kovasti en tiedä miksi ja mikä oli Ranen ja Villen tarkoitus kun en heidän kanssaan missään tekemisissä ollut. Villekin kovisteli reppanoita viinaveloista kun se viinaa heille myi. No minä kun nukun kun Tiikeri nukuin puutalossani kun kuulin ikkunasta jonkun kiipeevän. Menin väliverhon taakse ja otin pamppuni käteen. Ajattelin että tulkaa nyt kaikki Keravan kyrvät sisään.

No Nappi hyppäsi kun kissa lattialle. Tulin verhon takaa ja sanoin sille miksi ikkunastani kuljet kun ovetkin on ja miksi minulle Villen ja Ranen kyydistä pullistelet. Otin kaveria niskasta kiini heitin pamppuni nurkkaan heitin kaverin niskasta olohuoneeseeni. Oli minulla Merosen Ristolta saamani nyrkkeilyhanskat siinä lattialla. Sanoin Napille että vedä ne käteesi niin kokeillaan. Kun en kadulla uskalla erää ottaa kun olisi se minulle heti hoitoon lähtö. No siinä kävi semmoinen välähdys ja nappi oli seinässä taju pois. Nostin kaverin nahkaselle kulmasohvalleni.

Oli se vielä aamusta niin sekasin etten meinannut sitä hereille saada. Kuulinkin Napin paskasta lopusta Ruotsissa kuulemma tapettu näin kertoivat minulle. Mietin asiaa oliko tappajat ollenkaan Villen ja Ranen asialla kun oli Villellä ainakin aikoinaan yksi ampumavälikohtaus. Ajattelin jos sieltä juontaa asia ja minut siihen yhdistetty. No Rane tuli läheiseksi ennen kuolemaansa en siltä alkanut enään kyselemään asiasta. Villekin kuoli kuulemma verensyöksyyn näin tiesivät kertoa. Eli eivät he enään voi asioille mitään. Minulle on vaan asiat vieläkin auki ja haluan selvyyden kaikkiin keskeneräisiin asioihin. Käännän jokaisen kiven selvittääkseni asiat.

Ei kommentteja:

Alfa ja Omega

Hienoa näin kelan sivulta että tulee takuueläke jo huomenna 19.6.2025 helpottaa se taas elämääni. Menee vaan taksille iso raha siitä takuueläkkeestä.

Lähettäisi nyt taksi minulle tietojaan että voin maksaa sille kyydin hyvinkäältä. Katsotaan nyt minkä rahan se pyytää minulta annoinhan jo 4...