torstai 1. marraskuuta 2018

Sekoilua illasta tarinoita elämästä.

Näin duunista kaverin lähtevän autolla pihastamme ja kaverini kulkevan rapussa arvasin heti että viinaa oli haettu. Taas tuli minulle jännitteitä kun saa pelätä että sekoilu alkaa. No annas olla kesti jonkun aikaa niin alkoi kova musiikki kuulumaan kaverin kämpiltä. Sitten tuli se ovelleni ja sanoi että soita hänelle ambulanssi, joku kuulemma skliirasi sillä. Soitin hälytyskeskukseen sanoi muija saanko puukot piiloon sen kämpiltä että on lanssilla turvallinen tulla,sanoin että homma hanskassa. Sanoi hälytyskeskuksen nainen ettei ole kiireellinen tehtävä ja soittavat minulle kun ovat alaovella. Tuli kaksi kaveria lanssilla sanoin ovella että olisiko kaverilla seuranpuute ja itkuviinaa vetänyt.

Lähti Lanssin kaverit kaverikin rauhottui. Meni jonkun aikaa kuulin auton tulevan talomme kulmalle. Näin kaksi kaveri siitä tulevan näkivät minut ikkunassa huusi toinen kuka jurriselta vaikutti että tule avaamaan ovi. Menin alaovelle ja kysyin mitä miehiä ja tulitteko kaveriani tapaamaan toinen kaveri oli jurrissa. Hakkasivat kaverini ovea ei meinannut se tulla ovelle. Harmitti kun juuri kaverini rauhouttui lanssin käynnin jälkeen ja lisää juoppoja taloomme. Kyllä tämä on aika majatalo en olisi tullut koko taloon jos olisin tiennyt ettei uskovaisia enään täällä ole ja ryypätään ja häiritään minua. Ajattelin että olisi ollut talossa samanlaista kun edesmenneen johtajan aikoihin. Oli silloin hyvä ilmapiiri paikassa uskovaisia rauhan ihmisiä kukaan ei viinan kanssa lätrännyt ja häirinnyt muita.

Lukekaa aikasemmilta tarinoiltani on kovaakin juttua viinapirun riivaamasta Kaitsusta. Olin hupia kiinni 8 vuotta pahimmissa paikoissa ja kaikki muut vuodet hoitopaikoissa asunnottomuuden takia. Mutta viinapiru kuoli päästäni otin toki konjakkia kun piripoikien kanssa asuin kun en jaksanut heitä ihan selvinpäin. Mutta niin kun sanoin se viinapiru päästäni kuoli. Muuttuihan ajatukseni täysin vuosien saatossa, eli oli hupituomiostani jotain hyötyäkin, jos näin rankasti voidaan sanoa kaiken tämän kidutukseni jälkeen.

Olisihan hienoa päästä johonkin uskovaisten pitämään hoitopaikkaan, missä ei minulle hullun lääkkeitä tarjottaisi. Saisin minäkin jo rauhan tyyssijan vanhuuden päiviksi, missä saisin työstää kirjaani.

Ei kommentteja:

Alfa ja Omega

Päivä mennyt mukavasti jumittaen huomenna onneksi tulee takuueläke. Alkaa elämä taas kun vähän rahaa saan menee vaan maksuihin rahojani. Vuokraan pitää nyt paneutua on niitä kolme pystyssä.

Ihmettelen miten voi olla vuokria rästissä, kun olen sitä mukaan maksanut kun vuokria on tullut. Sekoitti vähän kun tehtiin vuokrasopimus ma...