perjantai 28. joulukuuta 2018

Iltaa lukijani Joulu meni ja paluu arkeen alkoi.

Sain eilen autokyydin uudelta asukkaalta, Kokkimme oli taas viinapirun vallassa täysin hermona olin hänen luonaan kahvilla. Kävin etsimässä tummaa karia kaupoilla, mutta oli ehtinyt se lähteä.

Kokki istui rappusilla tullessani. Oli se saanut kyydin kaveriltaan, odotti se niitä, Menin uuden vuokralaisen kanssa kaupoille. Ostin Wsop hennesey konjakki pullon, Hänelle ja vaimolleen ostin alkoholitonta inkivääri olutta. Menimme siitä Lidlin kauppaan mistä ostin ruokaa jouluksi.

Kokkimme tuli kaverinsa kyydissä taloon oli aika juovuksissa se tullessaan. Meni hupituomiolla vuosia, mutta niin sanottu viinapiru kuoli päästäni. Voin konjakin maistella mutta voin olla maistamatta.

On minulle konjakki vaan hyvä lääke toki vai olla myös ottamatta. Hyvä on välillä tyhjentää mielensä ja ottaa vähän. Tämä ajajattelutyö, on niin rasittavaa että meinaa savu  korvista nousta. Ja mitähän vielä perään huutelevat. Kun tein selväksi että rahani panin menemään. Nistejä autellessa ja myös muitakin ihmisi.

Ei kommentteja:

Alfa ja Omega

Päivä mennyt mukavasti pihalla oli porukalla kahvi ja pulla tarjoilu. Minäkin sain vaikka ilkimys varmaan olenkin kun ryyppäsin mitä pyydän anteeksi mutta herkkänä retkahdan helposti.

Olen pyytänyt talon väeltä anteeksi mutta toiset eivät tunnu antavan, näin kuulin ihmisiltä. En vaan ymmärrä mitä pahaa olen tehnyt heille, ...