Pitkäksi käy aika täällä Samariassa metsän keskellä. Kun kaverinikin kokki on aika jumittaja selvinpäin ei pyydä edes telkkaa katsomaan mitä ei minulla ole. Kyllä sitten juovuksissa hakee kylään ihan häiritseväksi asti. Kun en siedä jurrisia yhtään itse selvänä ollen.
Olen täälläkin muutaman kerran ryypännyt kun en muuten sen kanssa samalle aaltopituudella pääse. Minulla kyllä lukee vuokrasopimuksessa että on juominen ja tupakointi sisällä kielletty. Mutta eipä tunnu pitävän se paikkaansa vaikka pitäisi olla tämä uskonnollinen yhteisö. Kuka nyt mitenkin sitten on uskossa. On lakisääteinen asia vuokrasopimus, missä on Samarian päälikön Ismon nimi. Olen tulipaloissa ollut useamman kerran putkaankin kyttä Kyytinen laittoi minut selvinpäin ja joku tuikkasi sellinsä tuleen. Helloista lähtee vissiin eniten tulipaloja.
Ihmettelen teidän Ylipäälikköänne Presidenttiä tyhjää keulakuvaa ettei saa pakolliseksi ajastimella toimivia helloja. Minäkin Haakan kämpillä Sarin kanssa aamusta aikasin laitoin perunat kiehumaan. Menin hetkeksi Sarin viereen sänkyyn en muuta muista kun heräsin kämppä täynnä savua. Pelästyin että savuvahinko tuli. Mutta vedimme ison ikkunan auki ja oven ulos siitä savu haihtui ei mitään savun hajuakaan jäänyt kämppään, oli vesi kiehunut perunakattilasta pois. Menee noista tupakan aiheuttamista paloista kaiken aikaa porukkaa tulipaloissa. Vaikka on kuinka tarkka selvinpäin Juovuksissa muuttuu kaikki.
On vaikea semmoisen asiaa ymmärtää kuka ei tulipaloissa ole ollut. Jengin kiltein poikakin heitti polttopullon ekankerroksen asuntooni, oli muistaakseni nuoria nukkumassa kämpilläni. Mutta kun nukun kun tiikeri heräsin iskuun. Jostain otin AP: n numeron ja pyysin kämpilleni sopimaan asian. Kysyin kiltiltä kaverilta asiaa sanoi että suuttui kun pojat ajoivat hänet kämpiltäni ulos kun hän olisi halunnut kuunella kanssamme musiikkia. Tuli kytät kuvaamaan hiukan palanutta kaapistoa. Sammutin pullon palon lavuaariini. Sanoin Kytille että asia on hoidettu kaverin kanssa.
Muistelen että meni asia käräjille en nyt ihan muista kaikkea kun olin hetkittäin Mengeleiden käskystä isäni myrkytettävänä lääkkeillä. Mutta en AP:ta linnaan ollut laittamassa kun ei se kilttejen poikien paikka ole. Puolustin kaveria kun minäkin kiltti olin uimalan vieressä nuorena vanhanliiton miehet pikkasen antoivat minun viintä yöllä maistella. Mutta sitten sanoivat että pitää minun kotiin nukkumaan lähteä. Harmitti hirveästi se minua kun olisin heitä halunnut kuunella ja viintä maistella. Mietin että poltan talonsa mutta onneksi kakkasin heidän ovensa eteen.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti