Mukavasti on paikat taas kipeät ekasta treenistä pitkästä aikaa. Mitähän Andrei soitteli kysyi se olenko sähköt lyönyt katki seppolantien asunnosta Selkistä mihin pirun paikkaan haksahdin. Kysyi Andrei onko minulla hoitaja lähelläni. Helvettikö se hoitajalla, minun laskuistanai on kyse. Mitä joku ryssä puuttuu asioihini yrittikö saada minutkin koukkuun. Kun kysyi se kerrankin lääkityksistäni helvettikö se jollekkin laukkuryssälle kuuluu yhtään mitä syön ja syönkö ollenkaan.
Piti sen olla talonmies mutta aina alkoi säpinä ja ryyppääminen kun se oli pois talosta kyttiä ja Ambulanssia jatkuvasti Antti kokki soitteli. Itkuviinaa veti ja pilkkasi AA- kerhoja.
Yritin saada Antin vietyä AA-palaveriin. Masennuin kun selitti se jatkuvasti että hän siivoaa sama paska kämpässään päivästä toiseen. Toi oli liikaa että pilasi se JOULUNI MITÄ EN OLISI SIITÄ USKONUT MINUT MEINASI KYTÄT VIEDÄ MUKANAAN KUN PEKAN KOKKIA ANTTIA OLIN UHANNNUT KYLLÄ HYVIN MENEE VALEHTELU LÄPI. KYLLÄ HYVIN ON USKONNOLLINEN JÄRJESTÖ EI VOI REHELLINEN OLLA JA SANOA NIIN KUN ASIAT OVAT SUORAAN. AJATELKAA JOULURAUHA PILALLA ENKÄ SAISI SANOA MITÄ MIELTÄ OLEN HEIDÄN USKONNOLLISUUDESTA.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti