Olisin joutunut Vaasan rannikkoon mutta kun oli minulla alkavaa liiketoimintaa Keravalla, pääsin Hyrylään mikä oli minulle todella tuttu paikka, sotkut käyty jo junnusta.
Oli meitä kaksi Hyvöstä Heikki alapunkassa ja minä Kai Hyvönen yläpunkassa. Tiesin että liikun kun kissa yöllä. Joten ehdotin Heikille nimilapun vaihtoa ja punkan vaihtoa. No antakaas olla tuli joku Herra tarkastamaaan punkkamme sain parhaat kehut, punkastani siksi että oli Heikillä tuvan ainoa vaahtokumipatja mikä nyt sitten oli minulla. Olihan siihen helppo vaan vetää viivat suoraksi muut saivat taputella patjapussejaan.
Olenkohan nyt paha ihminen, on siitä kyllä jäänyt eliniäksi hyvän petaajan maine pidän aina sänkyni melko tip top kunnossa. Kun joku joskus kehuu, tuntuuhan se hyvältä. Vaikka vähän vääryydellä meni minulle hyväksi petaukseni. Mutta onhan siitä tosiaaan jäänyt hyvän petaajan maine.
Olenhan kertonut miten en saanut kuulemma rauhankyyhky tatuointini vuoksi ylenimismahdollisuutta. On monet hommat kaatuneet Rauhankyyhkyyni piti jo jäädä Lähetystyönuorissa Ruotsiin hienoon Eino Hankkion perheeseen Eskilstuunaan. Mutta työhaastattelussa näki haastattelija Kyyhkyni ja siitä kaatui sekin homma kun olin ollut nyrkkitappelusta linnassa,
Sama kun pitemmältä reissulta pääsin Seutulan Työsiirtolasta oli minulla muistaakseni Hiace ja Enduro husseni kyydissä siellä. Olisin halunnut jäädä Seutulaan kun ei minulla ole siviilissä yhtään mitään, sanani oli laki Seutulassa omalla vaatimattomalla tavallani.
Aina putoan ikäänkun tyhjän päälle siviilissä jää treenit ja kaikki, tulee huikka kuvioihin. Olisi pitänyt ottaa huumebisnekset kuvioihin niin kun Alulle sanoin uraa aloittaessamme Keravan Nuorisovankilassa.
No sanoi minulle Virginialaiseksi sanottu Pamppu että mene nyt sinne uudestaan koulutettavaksi hierojan oppiin että nyt on viimenen kerta kun sinut sinne ottavat jos et mene. No siitä osasin mennä allergiasairaalaan pikkasen otin rohkasua kaljasta vessassa.
Juoksin parhaan tuloksen allergiasairaalan mäkirasitustestissä. Puhalsin mittareihin niin kovat lukemat että joutuivat listoja jatkamaan teipillä. Älyni tutkittiin Hyvinkäällä testeissä Ridasjärvenhuoltolasta pyörällä menin sinne.
Oli kirjoitustehtävä vähän erikoinen kun kirjoitan niin monenmutkan kautta. Kun asiat eivät ole niin yksinkertasia, pitää ottaa ihan kaikki asiat siinä huomioon. Sitten oli semmoinen palikkatesti piti laittaa kaksi naulan tapaista aina yhteen reikään. Melko nopea olin kaksin käsin niitä laitoin. Sanoi testin jälkeen testaaja että yksi konekirjoittaja on saanut kaikki laitettua, jos olisin ajan tiennyt olisin kyllä saanut viimesenkin tapin laitettua.
Panivat semmoiset piikit käteeni sanoivat ettethän voi syödä mitään kun muistelen että kaikkiin nousi punaiset moukurat. Olisi ollut Kauppaneuvos Satu Tiivolan ja tyttärensä Katariina Vuoriston hallinnoimasssa Haikossa hierojan oppi olisin siellä voinut toimia monessa mukana. Olisihan se ollut hienoa päästä piireihin.
Mutta niin muistelen että olisi se tyssännyt linnatuomioihin eli Rauhankyyhkyyn. Vaihdoin ihan uraa aloin lyömään ihmisiä uuniin, mitä nuorempana sitä parempi. On ihminen niin paha peto peto myös toisilleen. Espoossa on kaksi polttouunia krematoria piippu höyryämään yötä päivää. Te teette työt me keräämme loppupeleissä kaiken. En ole itseäni paskaduuneilla rasittanut jäähän teiltä tyttäriäkin kelpaa minulle tyttäretkin.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti