lauantai 16. helmikuuta 2019

Nukuin katkonaisesti unia nähden. Aina kumminkin heti unen takasin saaneena. Pitkä oli yöni surina vaan kävi päässäni kysymyksiä ja vastauksia poukkoili pitkin yötä.

Oli taas pitkä yö kysymyksiä ja vastauksia poukkoili päässäni pitkin yötä.  Tuli serkun poika kiekonheiton nelinkertanen Suomen mestari mieleeni. Pitkin yötä, oli kiekko myös minun lajini. Esan näin kerrankin valmentavan Mikkoa sen ollessa nuori poika. Veto oli kun minulla ja nopea pyörähdys. Siitä se lähti kulta voitetaan onhan Suomenmestaruus aina ykkönen meillä ainakin.

Franz Krugerin näin Vaasassa ollessani mustassasaaressa, meinasin kysyä miksi se Mikon voitti muttten viitsinyt häiritä heti hänent kyllä tunnistin Franziksi.

Melko hyvin lepäsin yöllä en konetta viitsinyt edes avata, kun niin tokkurassa olin herätessäni. Menin heti uudestaan nukkumaan, on tärkeä että saa itse peiton laitettua. Kun tulin taloon oli lääkitykseni niin sekaisin etteivät meinanneet saada minua väännettyä sänkyyn ollenkaan.

Sanoi yksikin hoitaja että oli jalkani kun rautakanget tottakai kun lääkkeettömänä olin pitkään, puhtaille ennen ei kai sitä roppa heti totu uudestaan myrkkyihin. Ihmettelin miksi minut sinne Jorvin kellariin lyötiin kärsimään onneksi kävi se, oliko nyt Vietnamilainen siivoamassa sen kärsimyspaikan missä minua kidutetiin 12 päivää vissiin.

Alkoihan heti tapahtumaan alkoivat hirveällä tohinalla laittamaan suihkua kuntoon. Ja tosiaan Suomalaiset sadistit huusivat oven takana että tuliko jo paska. Vitnamilainen kun tuli siivoamaan tai joku sen näköinen. Tuli minulta varmaan kilo pullamössöpaskaa pyttyyn. Ja kumma kun pääsin suihkuun tuli siihen suihkun lattialle varmaan sama määrä paskaa.

Minkä sain suihkulla putsattua pois siitä. Tulihan suoli tyhjäksi kunnolla ja pääsin suihkuun. Pitkästä aikaa, kun alkoi jo tulemaan jalkoihin haavoja vaikka onkin vahva jalkapohja minulle kävellessä paljon paljain jaloin. Sieltä se pöpö äkkiä lähtee jaloista miten sitä voi taistella ilman jalkoja. Tein aluspaidastani tossut molempiin jalkoihini millä suojasin jalkojani.

Ei kommentteja:

Alfa ja Omega

Hienoa näin kelan sivulta että tulee takuueläke jo huomenna 19.6.2025 helpottaa se taas elämääni. Menee vaan taksille iso raha siitä takuueläkkeestä.

Lähettäisi nyt taksi minulle tietojaan että voin maksaa sille kyydin hyvinkäältä. Katsotaan nyt minkä rahan se pyytää minulta annoinhan jo 4...