torstai 21. helmikuuta 2019

Sananvapauteni vienti osastolla. Minkä kyllä ymmärränkin kun koneeni ottivat. Kun yölläkin näen joskus Profeetallisia unia. Mitkä pitää saada ylös monesti paperille. Työstän asiaa pitkin päivää. Kärsiihän siinä toki yöunetkin jos ihan koneella on jatkuvasti.

Kaverikin kyllä sanoi etteivät sanavapauttani saa viedä. Mutta ymmärrän kyllä jos on lipsahtanut jonkun etunimi teksteihini. Kirjoitan kyllä anonyymeistä niin kun AA eli nimettömät alkoholistit.

Sanoi jo kummisetäni aikoinaan eläessään että ala Kai poika kiertämään kaikki AA kerhot kun minulla siitä viinapirusta on niin paljon asiaa. Lusin hupia mielestäni koko ajan sen jotenkin tienneenä.

MUTTA NIIN SANOTTU VIINAPIRU, KYLLÄ PÄÄSTÄNI KUOLI, TOKI TULI PÖRÖPÖRÖ POIKIENI KANSSA DOKATTUA KONJAKKIA, MIKÄ EI KIPEÄKSI EIKÄ KÖYHÄKSI TULE SIITÄ.

Puhuin tänään kyllä keskustelussamme lääkärin ja omahoitajan kanssa mistä johtui tämäkin niin sanottu sairastumiseni. On kyllä niin perseestä että minulle löivät jonkun pakkohoitopäätöksen Jorvista päälle.

Olenhan kirjoitellut mistä kaikki johtui ennen kun estot löivät minulla koneelle. Se sekopää tuurijuoppo sai minua stressata Samarian paikassa Selkissä mutta kun oli hyvä kokki ja Pisara yhteisön Päällikön Pekan kanssa tuttuja. Eivät välittäneet sen sekoilusta. En minäkään enää noteeranut pellen touhuista kun itkuviinaa joi ja soitteli hupia poliiseja ja ambulansseja itselleen.

Lukekaa minkä ruljanssin minulle aiheutti. Pitivät Jorvissa eristyksessä 12 päivää. Ei paskalle ehtinyt kun huusivat oven takana että tuliko jo. Kuidutetonta ruokaa toivat. Pyysin omenaa vaikka vartijoitten hakevan kun tuli heitä monta koppiin kun lääkkeitä työnsivät jatkuvasti.

Kumma kun tuli välikköä siivoamaan ehkä Vietnamilainen nainen. Alkoivatkin vauhdilla suihkua korjaamaan ja paskansin puoli pytyllistä ja suihkussa tuli sama määrä skeidaa minulta. Kummallisesti alkoi vatsani toimimaan mikä on aina ollut erittäin herkkä.

No nyt on asiat hyvällä mallilla kun pääsin pois Vihdin paikasta. Olen kyllä ollut Samarian päällikköön yhteyksissä. Ja olemme asunnon vaihdosta puhuneetkin. Kun oli Vihdin paikka aika korvessa. Ja myynnissä kuulemma paikka oli.

Ei kommentteja:

Alfa ja Omega

Hienoa näin kelan sivulta että tulee takuueläke jo huomenna 19.6.2025 helpottaa se taas elämääni. Menee vaan taksille iso raha siitä takuueläkkeestä.

Lähettäisi nyt taksi minulle tietojaan että voin maksaa sille kyydin hyvinkäältä. Katsotaan nyt minkä rahan se pyytää minulta annoinhan jo 4...