tiistai 26. helmikuuta 2019

Selvisi miksi tuli Eeron puhelimesta Viron kielen aksentilla hullu puhelu. Joku kuulemma hakee Isikseen taistelijoita missä olen kuulemma soturi. Sanoin olevani työmies perheellinen. Löi luurin korvaani, mietin heti että on Eerolta puhelin viety.

Eero Mikoksikin sanottu soittelikin eilen oli se ollut pari viikkoa virossa kiinni parin Ryöstäjän takia kuulemma. Olivat jotkut tyypit kuulemma sen puheiden mukaan vieneet sen puhelimen.

Joutunut vissiin painimaan tyyppien kanssa. Syyttivät he Eeroa Vodka turistiksi. Eeron puheista kyllä olin saavani kuvan että olisi se selvin päin ollut, mutta ota nyt siitä sitten selvä.

Kumma kun soitin myös entiselle Prätkä kaverilleni Liljan Taistolle oli sekin saanut oudon puhelun Eeron numerosta.

Kumma asia oli kun Eero oli saanut tietää että oli Taisto Lilja kuollut varmaan puhelumme jälkeisinä päivinä. Puhui Eero että olisi Taisto kuollut 5 päivä varmaan 5,2,2019.

Rauha Taiston muistolle pitivät Tatea hulluna niin kun minustakin sanoivat hulluksi Hyvöseksi. Saihan ainakin kulkea rauhassa. Linnoissa ainakin ihan täyspäisenä Faijat ja Broidit minua pitivät.

Olihan Taisto taiteilija monellakin tavalla Prätkällä aika huippu kuski, soitteli musiikkia ilman nuotteja. Serkkuni Isä Oiva ja Äitinsä Helvi Äitini sisko sanoivat että älä mene sinne kentän taakse asuu siellä hullut Liljat. Tuli taiston perheestä kumminkin läheisiä minulle vaikka erikoisia olivatkin. 



Ei kommentteja:

Alfa ja Omega

Hienoa näin kelan sivulta että tulee takuueläke jo huomenna 19.6.2025 helpottaa se taas elämääni. Menee vaan taksille iso raha siitä takuueläkkeestä.

Lähettäisi nyt taksi minulle tietojaan että voin maksaa sille kyydin hyvinkäältä. Katsotaan nyt minkä rahan se pyytää minulta annoinhan jo 4...