Luin noita vanhoja kirjoituksiani monta tarinaa on minulta tullutkin. Kumma kun en ole saanut enempää tienistiä enkä lukijoita luulisi että tarinani kiinnoistaisivat monia.
Kaitsua riivaamasta viinapirusta luulin kyllä lukijoita löytyvän. Kun on se hyvää tarinaa AA kerhossakin ottaa puheeksi, pitäisi vaan saada AA-kerhoihin yhteyksiä ja samalle tasolle päässeitä kavereita että voisin opettaa heille sivystyneen lääkekonjakin ottamisen. Kun seura tekee kaltaisekseen.
En varmaan koskaan luovu konjakista on se niin hyvää kunnon juomaa. Ei siinä edes huomaa kun on pullo mennyt eikä tulee sitä oikein jurriinkaan eikä kipeäksi. Hunajaa 40 asteinen vesi vihreä tee siinä lääkkeeni.
Sanoo kyllä AA-kirja että yksi ryyppykin erottaa sinut alkoholismista. Mitä en ihan alleviivaa, isäni Martti Hyvönen vainaa oli selvinpäin vuosia perusti Boxiin kaupan kun sanoi se minulle että tulee tänne 2000 intiaania töihin. Kun Sjölviikkiä tuli rakentamaan kulkumiehiä lapin miehiä. Oli heille viina hermomyrkkyä kun intiaaneille tulilientä. Meni niiltä älli täysin poliisit taisivat käydä harase viikonloppu. Mutta niin vaan jalostamon rakensivat.
Muutti siihen vanhaan Visan kaupparakennukseen laittamaamme kaupparakennuksen taloon Intiaani kylän miehiä. Kuskasin heitä työmaalle ja takasin kauppaan. Olin vissiin noin 14-15 vuotias. Ajelin myöhemmin siellä öljyputkia tarkkaillen ettei ole venttiileissä vuotoja.
Missä kiitos kaikesta sama kun Seutulassakin olin turvamiehenä portilla kun valoivat asfalttia Kouhian Sakun porukka kentälle. Kysyi Saku vielä minulta että paljonko Kaitsu tarvitset rahaa hommista. Sanoin pojille ettenhän rahan takia näitä hommia tee seilaan VAHON PAATISSA EN TARVITSE RAHAA.
Olisi pitänyt aloittaa Alulle hämeenlinnan miehelleni puhumani uraa aloittaessani Keravan nuorisovankilassa vision mukaan huumepisnes. Kun kaikki melkein tuntuvat melkein vetävän. Olisihan mukava purhjehtia vaikka Bahamalla ja vaikka Medellinen kartellin kanssa puuhastella. Olen lukenut näistä pysyisin vaan iltse ulkopuolisena bisneksistä toimimalla MAFIAN PAPPINA.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti