Tämä teksi vielä ja sitten unta kaaliin johan tässä onkin kirjoiteltu tälle päivälle ihan tarpeeksi. Hienoa että sain tämän oman koneeni takaisin ja netin käyttö mahdollisuuden. Olisivatko pelästyneet valituksiani Hallinto-Oikeuteen, Valviraan sekä Potilasasiamiehelle.
Toivotaan ettei tule Juoposta edellisessä paikassa ongelmia, kun kirjoitin määrätyille tahoille, kun puhui se aseesta piti kuulemma sen olla pieneireikänen mutta olikin ollut se isoreikänen. Kysyin vaan onko sillä patruunoitakin. Kun kertoi Juoppo että olisi se joskus ampunut jotain haulikolla jaloillekkin. Minä en ala syytettä ottamaan jos ampuu vaikka sekopäänä harhoissaan vaikka Ambulanssin henkilökuntaa kohti. Kun sanoi Juoppo Kokki että tulee aina ensiksi Poliisit ennen lanssia kun hänelle on heillä asiaa.
Helvetti puhui Juoppo Kokki että olisi hänellä kolme patrunaakin puhui monesti se myös aseista. Minun omatuntoni ei salli hiljaa olla asiasta jos sillä aseita olisikin ja vaikka minutkin ampuisi sekopäänä.
Kun kerrankin kytät soittaneena, sanoi kytät vaan minulle että unia oli nähnyt ja siksi sekoilee. No kumminkin seuraavana aamuna näin sen pihalla istuvan ja varmaan odotti viinakuskiaan. Selitti Juoppo Kokki että olisi jotkut jätkät uhanneet tulla ovista läpi.
Kyllä pitää minun uskaltaa puhua tommoiset asiat kun aseista puhutaan, kun sanoi suoraan että piti olla pienireikänen mutta olikin ollut isoreikänen. No alkaahan se kyllä vissiin hirvenmetsästys .
Olisihan vaarallista jos tollaisella Juopolla olisikin ase vaikka olisi luvallinen, mitä kyllä ihmettelisin kun sekoilee se niin pahasti. Ekalla kerralla poliisit kysyivät tarkkaan millä autolla Venäläiset lähtivät kun juuri taloon tulleena sanoin että lähti Venäläinen talonmiehemme juuri apulaisensa kanssa. Kokki sanoi että hakuja hänestä katsoivat kun sanoin että varmaan kymmenen minuuttia seisoi kyttä auto talon edessä.
Helvetti tämä ei tähän jää että minulle järjestivät tämmöisen rumpan. Mistä olenkin kirjoitellut aikasemmissa teksteissäni. Sanoi Venäläinen talonmies viestissään minulle ettei toinen sokea voi toista taluttaa. Panin sille että olen ollut jo lähetystyönuorissa nuorena. PANIN MYÖS VENÄLÄISELLE TALONMIEHELLE ETTÄ SE JOKA EI POIKAA TUNNE EI TUNNE ISÄÄKÄÄN.
SÄÄLITTÄÄ JOONA EDESMENNEEN LEON POIKA. LEA PAULI VAINAAN VAIMO HEHKUTTI NUMMELAN SEURAKUNNASSA KÄYDESSÄMME ETTÄ ON MIEHENSÄ PAULI MINUT KASTANUT. HELVETTI MINUT ON KASTETTU LAPSENA MISSÄ OLIN KUMMISETÄNI ERKKI MÖTTÖSEN SYLISSÄ.
NO SANOI KUMMASTI VENÄLÄINEN KIRPPIKSEN MINKÄ NIMEÄ EN USKALLA MAINITA ENNEN KUN PÄÄSEN ULKOMAILLE KIRJOITTELEMAAN PALJASTAN SILLOIN KAIKKI.
SANOI VENÄLÄINEN PAPIKSI JOHTAJAA. KUMMA ON PAPPI KUN HUUSI KILTILLE NAISELLE JA JOONALLE LEON POJALLE ETTÄ VAIHDETAAN KOHTA TYÖNTEKIJÖITÄ. HELVETTI TUMMA ÄÄLIÖ HELPPOHEIKKI KUKA MINUA PELKÄSI ALKUUN KUN LUULI ETTÄ OLIN HETKEN HUSEERANNEEN KOSKISEN KAIDE.
LEO JÄTTI JÄLKEENSÄ KAKSI POIKAA JA VAIMON HIENOA TALOA ASUU JOONA ÄITINSÄ KANSSA. MUTTA ON JOONA VELJINEEN ORPO. LEO VOI OLLA KUULEMMA NUKAHTANUT RATTIIN.
NUKKUI SE JO KERRAN RISAA HAALARI KUORMAA HAKEMASSA OLTIIN LEON KANSSA TUHANSIA KILOMETREJÄ AJAEN. MIETIN JO SILLOIN ETTEI OLE IHAN TERVEELLISTÄ VÄSYNEENÄ AJAA TUHANSIA KILOMETREJÄ, JONKUN RISAN LIKAISEN HAALARIKUORMAN TAKIA. PITI MINUN VÄKISIN LEO PANNA NUKKUMAAN. APUMIEHEN PUOLELLE.
PIRI NISTI IMPPARI OLI TUMMA SÖRKÄN USKOVAINEN SELITTI HULLUJA KIRVEELLÄ MEINANNUT PILKKOA KOKO PERHEEN KUN VELJENSÄ VISSIIN JOKU OLI TAPPANUT. KIUSANNUT PELOTELLEN JOTAIN SUKUA.
RUKOLLUT JOTAIN RULLATUOLIIN JA KUULEMMA ONNISTUNUT MITEN SITTEN OLIKAAN. MINÄ EN SAANUT SANANVUOROA JÄTENEEKERILTÄ. SITTEN SOITTI SILLE MINUNKIN TUNTEMA VALKOLAINEN KIRPPIKSELLE ALKOI SAASTA JÄTENEEKERI SELITTÄMÄÄN TUTULLENI NUORUUDESTA ETTEI HÄN JAKSA KUUNELLA JUTTUJANI.
KIROTTU SUKU TUNTUU OLEVAN YKSI HEIMOPÄÄLIKKÖ OTTI MINUN KIMPUUNI TAPPAJIA TUONEEN JA POIKIANI PULLOVELOISTA HAKANNEEN OTTI GUNNARI VILLEN MUKAANSA SANOI VAAN MINULLE ETTÄ MENE SINÄ HYVÖNEN HELVETTIIN. KUMMA KUN OLI GUNNARI JUONUT TENUA. TULI VIELÄ VIIMEISTÄ VOITELUA HAKEMAAN PIENESTÄ LIIKKEESTÄMME.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti