lauantai 30. maaliskuuta 2019

Keittiötyöt tehty päivällä on siinä päivän kiinni vielä iltaruoka ja iltapala. Huominen vielä keittiö hommia, sitten se on taas ohi joksikin aikaa minulta.

On huono homma kun lankeaa meille noita osaston töitä. On minulla nyt ollut pari duunia ekana oli meidän pään päivystäjänä oleminen piti herätellä porukka ja huolehtia vessoista pyykkisäkit. En tiedä mikä homma tulee taas seuraavaksi, jotainhan ne taas keksivät hommia.

On selkä nyt mikä on eilen illalla oli niin paha ettei pystynyt sänkyyn menemään. Otin särkylääke Pamoliaa muutaman kerran 1000 milliä vissiin toi oli. Voihan olla että oli minulla Keravallakin toi sama vaiva kun pyörittivät Peijaksen ja Koisonrannan väliä minua. No tumman Hanskin kyllä tapasin rälläkästä kun senkin panin sekasin.

Olin säälipalalla Rälläkässä Alppikakadulla heitin telkan ja mikron vissiin kolmannesta kerroksesta parvekkeelta katuun kun riemastuin jengille. Kun yksikin nuori mies oli piikki kädessään aamuin illoin ja sen serkku lainasi minulta rahaa eikä meimannut maksaa takasin. Otin viinaa niin alkoi tapahtumaan, oli siellä Risto Riihimäen kaskusvankilasta kun Broidi minulle sanoin vaan Ripalle että edunvalvonta tiesi Risto heti missä mennään sanoi se että tietää sen olevan pasilassa. Siitä mittarilla edunvalvontaan nainen huusi kovaääniseen etti uskalla hän laskea meitä sisälle. Risto oli polvensa takia kepeillä joten mietin että antaa asian nyt olla.

Mutta jos olisin silloin tiennyt että Isäni perinnöt minulta viedään Edunvalvojan ja rikollisten toimesta olisin repinyt oven vaikka saranoiltaan auki ja muijan pannut kuittaamaan rahani minulle.

Ei kommentteja:

Alfa ja Omega

Hienoa näin kelan sivulta että tulee takuueläke jo huomenna 19.6.2025 helpottaa se taas elämääni. Menee vaan taksille iso raha siitä takuueläkkeestä.

Lähettäisi nyt taksi minulle tietojaan että voin maksaa sille kyydin hyvinkäältä. Katsotaan nyt minkä rahan se pyytää minulta annoinhan jo 4...