Lepäsin tosiaan aamun enkä siksi salille jaksanut mennä, vaikka tarkoitus niin oli. Olin jo yöllä ihmeen väsynyt, kun yöllä vessassa kävin. Oli kun uutta lääkettä olisin syönyt, vaikka sama lääkitys olikin kun aikasemmin.
Menin iltapäivästä töihin pariksi tunniksi. Keittelin kahvit ja siivoilin tuli kyllä laitosapulainenkin siivoamaan ulkotöiden taukotupaa. Eipä minulla paljon mitään duunia siellä ole kahvin keittoa lähinnä.
Heitin juttua Juhalle ja toiselle pomolle Turkin matkastani ja muutakin. Toivotaan etteivät kyttyrää tykänneet kun niin paljon minulta tuli juttua, mutta kun tuntuivat he kuuntelevan mitä heille puhuin.
On meillä ollut Juhan kanssa yhteisiä tuttuja Rönnin Anttu vainaakin kuka kivihommia teki. Meni Antulla vissiin vähän huonosti jossain vaiheessa. Kerran vein nuoruuden kaverini ridasjärven alkoholisti parantolaan. Ei meinannut uskaltaa se ihan selvänä mennä annoin sen hakea pari kaljaa jokelan kyläkaupasta. Sanoin sen aikaselle johtajalle Ekille että on Anttu otettava sisään.
Kuoli Antun velikin Kalle juuri muutama kuukausi sitten syöpään kuulemma. Nuorena menee pojat on monta kaveriani mennyt parhaassa iässä. Käytän tässä nimiä tutuistani enkä missään negatiivisessa mielessä. Kun tuli tästä nimien käytöstä ongelmia aikasemmin hoitohenkilökunnan nimistä. Vaikka kirjoitinkin vaan asiayhteyksissä heidän nimiä Blogiini.
Oli Kalle luokkakaverini tarkkikselta missä kävin tenttaamassa läksyni erkoishitsaamossa työskennellessäni Hakalan kallion kupeessa Keravan Terästyössä. Hieno mies Heikki Saastamoinen kenet näin keravallla ja halasimme Citymarketissa, järjesti minut erikoishitsaamoon töihin kun opettaja Paavo Pautio minua hakkasi, enkä sen jälkeeen kouluun enään mennyt vaan aloin lintsaamaan.
Heikki sanoi kaupassa että on heitä neljä sukupolvea ja askel alkaa häneltä hidastumaan. Heikki on aika harvoja ketkä minua on puolustanut. Sanoi Heikki kaupassa että te Tarkkailuluokan pojat olette parasta aineistoa ajattelette te muitakin.
Nyt menen teelle potilaskeittiöön, on minulla kamomillateetä mikä pitäisi olla hiukan rauhoittavaa siihen hunajaa. Täytyy taas siitepölyajan käyttää hunajaa yliannoksia jos siitä taikaa on ollut allergioihini. On ollut siitepöly aikani helpompia monta vuotta eikä se oikein itsestään tässä iässä enään parane. Siksi uskon hunajan voimaan ja tehoon, en muuta ymmärrä vointini paranemisessa.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti