On selkäni taas todella kipeä en meinaa päästä pystyyn tuolista. Otin juuri taas 1000 milliä pamolia vähän nikotteli antaa Anne hoitaja kun antoi juuri illasta 1500 milliä sitä minulla, mutta antoihan kumminkin kun sitä vaadin.
Ei ollut alkuun näin pahana selkä alkuun mutta tuli kipeämmäksi vaan pikkuhiljaa. Ja nyt tosiaan ei meinannut päästä sängystä ylös äsken.
Katsotaan nyt jos palan koneeni käytöstä sanon että käytin sen aikaa kun lääke alkoi vaikuttamaan sitten käyn nukkumaan.
Tulee taas mieleeni tumman pelottelu pyssyillä ampumalla Villen porukka oliko se minun hakkaamisen takia vai oliko siinä muuta kun Mallakin sanoi että mitä tumma tuumaa että olin Hyrylässä. No lyötiinhän minulta siellä pää auki Mustalaisen ja toisen pölkkypään toimesta. Pääsivät vaan kyrvät karkuun ennen kun puukkoni sain esiin.
Tuli kummasti Ambulanssi ja Poliisit paikalle hetkessä ja minua viemään. Jäin kumminkin venttaamaan kaksikkoa kämpille. Eivät olisi päässeet yllättämään enään toiste minua. Olisin heiltä tunnustuksen kiristänyt kenen asialla olivat. Luulin Nyyskyä kaverikseni kun olen sen poliiseiltkain pelastanut.
Ihmettelen vieläkin jos minun hakkamiseni pesäpallomailoilla ampumista ollut miksi. Ville toi tappajia minun kämpillenmi kenet hoidin lyönnillä hanskoilla vartaloon. Ville uhkasi viinapullo veloistakin.
Nyt käyn nukkumaan otin tonnin pamolia äsken jos se auttaa yhtään selkäsärkyyni uskon niin. Jatkan kirjoitteluani aamusta kun on minua kielettykkin yöllä kirjoittelu, mutta nyt katsoin sen sallituksi kun en säryltä nukkumaan voinut.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti