Kyllä oma kone on mukavampi vielä kun en pääse Facebokiissa eteenpäin, talon kone ei avaa facebookin sivuja.
Oli ruoka äsken oli hyvä karjalanpaisti salaatilla ja jälkiruualla. Söin taas kaksi hapankorppua mitä olen alkanut syömään, tykkään niistä. Sekä näkkileivästä tykkään myös, on se karkeaa vatsaystävällistä. On täällä erittäin hyvät ruuat ykköstasoa.
Olisiko valitukseni sananvapauden viennistä tuottanut tulosta. Olen myös luvannut, etten kirjoita kenenkään nimeä edes anonyymeistä.
Nyt kohta lähden vartin ulkoilulle mikä on minulla kaksi kertaa päivässä. Pikkuhiljaa lisätään ulkoiluja, oma hoitaja sanoi etten menisi edes lääkekonjakilleni täällä ollessani. Tykkään lääkkeenä ottaa Wsop Hennesey konjakin neljä senttiä sitä 40 asteinen vesi hunajalla sekä vihreä tee, siihen ai että on hyvä lääke.
Täytyy nyt noudattaa sääntöjä ja jättää konjakki väliin. Ehtiihän sitä lääkkeelle myöhemminkin. Konjakki on todella hyvä lääke kerran edellisessä paikassa työskentelin koneella koko yö, en edes huomannut ajankulua.
Meinasin että teen vielä yhden pienen paukun ja käyn nukkumaan, helkkari huomasin, ettei ollut konjakkia enää kun hilse pullon pohjalla. En ollut yhtään maistissa nukuin pitkään päivälle. Ja menin rappuja siivoamaan kun lupasin Venäläiselle talonmiehelle että toimin varatalonmiehenä sen ollessa Venäjällä käymässä Vaimonsa ja lapsensa luona.
Toivotaan ettei tule ongelmia valituskirjelmästäni, talon kokista kerrottuani mistä jouduin tälle reissulle. Mutta kyllä perkele pitää uskaltaa ja voida kirjoittaa siitä juoposta minkä reissun minulle aiheutti. Poliisia ambulanssia kaiken aikaa soitteli itselleen ja vielä minunkin puhelimestani. Viimeinen niitti oli kun Jouluna soitti kytät paikalle, ja hyvä etteivät minua vieneet, kun oli Kokki valehdellut että olin sitä uhannut. Mutta se Kokki onkin vieressä toimivan kirppiksen omistajan kakkosmiehiä ja vissiin nuoruuden kaveri.
Ihmettelin kun sanoi venäläinen talonmies kirppiksen omistajaa papiksi. Kyllä siitä oli pappeus kaukana. Kun huusi se Orvolle pojallekkin ja kiltille naiselle että vaihdetaan kohta työntekijöitä. Tämän orvon pojan isä ehkä nukkui rattiin kun ajoi kerrankin aikoinaan ruotsista tullessamme niin väsyneenä haalarikuormaa että sitäkin jo ihmettelin silloin, kannattiko se haalarikuorman takia riskiä ottaa.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti